Tällä kertaa Keskisuomalaisen palstalleni lähtikin hieman fiktiivisempi juttu. AlexanderMcQueenin jumalaisella korkokengällä kuvitettu juttu käsitteli kenkien kaipuuta kevääseen. No, kohtahan se jo onneksi tulee.:) Kuten olen jo aiemminkin todennut suosikkivuodenaikojani ovat ehdottomasti alkusyksy ja kevät. Ei siis ihme, että se ihanan kutkuttava odotus alkaa taas tuntua mahanpohjassa.
Kenkävitriinini suunnasta kuuluu hentoja kuiskauksia. Menen lähemmäs ja painan korvani lasiseen oveen, jonka takana kauneimmat korkokenkäni seisovat täydellisissä riveissään. Lasin lävitse kuiskaus kuulostaa surulliselta huokaukselta, joten avaan oven.
Kymmenien kenkäparien huolestunut huokailu täyttää korvani. Istahdan alas ja kuuntelen, mitä rakkaani tahtovat minulle kertoa. Korkokenkäni ovat huolissaan. Kuinka satiinipinta selviää kosteista lumihiutaleista? Miten piikkikorko voi olla katkeamatta jäisellä kadulla? Entäpä mokkapinta? Sehän pelkää vettä! Huolien määrä on suunnaton.
Silitän hellästi kenkiäni. Rakkaani, nauttikaa talvesta sisällä. Olette ihastuttaneet ihmisiä syksyllä, mutta nyt ei ole teidän aikanne olla esillä. Nyt on aika levätä puisessa kaapissa lasin takana ja kerätä voimia, sillä kohta on jälleen kevät ja silloin te korkeakorkoiset, kauniit kengät pääsette jälleen ulos. Suljen lasisen oven ja kuiskaan hiljaa: ”Nyt on talviunien aika.”"















hei ei liity aiheeseen, mut saisko sun sivupalkkiin takas sen listan, mis on sun lemppariblogei??
Koitin väsätä sen jo kerran, mutta onnistuin poistamaan sen.:( Katsotaan, jos jaksan kasata sen uudelleen, kun tähän sivupalkkiin linkitetään hieman hankalammalla systeemillä kuin Bloggeriin…
ihana teksti <3 Tuntuu juuri samalta! onneksi mulla on kaapeissa puuovet niin en kuule kenkien tuskaa niin lujaa kuin ehkä lasin läpi kuulee+näkee niiden surulliset naamat :(
Oi, pitää kohta perustaa auttava kenkäpuhelin hätääntyneille korkokengille!:)
Täällä huokailu menee niin päin, että minä tuijottelen korkokenkiäni ja toivon kevään tulevan pian :P Lupasinkin itselleni juuri eilen, että kesällä tulen kulkemaan koroissa vähintään viisi päivää viikossa!
Ei pöllömpi lupaus!:)
Hei nytpä olikin kiva teksti! Itsekin odotan, että pääsisi taas käyttämään kaikkia ihania kevät ja kesäkenkiä, joita olen talvenmittaan hamstrannut :D
Näitä on lehden puolelta toivottu enemmän ja näitä on kivempi kirjoittaakin, kun merkkimäärän vähyys ei niin ketuta.:)
:—DDD_D_D_D_D lol
mäkin odotan innolla, että saan kaivaa kaikki kesäkengät esiin ja ne pääsee käyttöön. tuntuu kurjalle, kun ne vaan on kaapissa piilossa kaikelta. mutta onneksi päivä päivältä hiivitään kohti kesää ja “kohta” se jo on… :)
Mä haluaisin jumittua siihen lämpöiseen kevääseen.:)
Niin juustoinen teksti, etten pystynyt lukemaan loppuun :D
Vähän mietityttää, miksi Keskisuomalainen on valinnut tyylitoimittajakseen tytön, joka ei selvästi ole mitenkään kirjallisesti ansioitunut. Näistä teksteistä tulee suoraan sanottuna mieleen yläasteaikaiset ainekirjoitukset. Et myöskään tunnu pureutuvan kovin ajankohtaisiin muoti-ilmiöhin, vaikkei pintamuotiliito toki olekkaan mieleeni.
Ai ei ole? Saat vapaasti olla eri mieltä, mutta lehden saama palaute kallistuu toiseen suuntaan.:)
Aivan ihana juttu! Niin kaipaava, odotan myös kesää kieli poskella!
Ah, niinpä!<3
Saisi se kesä kyllä tulla jo :P
Tulisi edes kevät.:)
juuri tänään ihailin ja silittelin avokkaitani! kuinka epäreilua että niiden täytyy odotella aikaansa kaapissa kun kaunokaisten pitäisi piristää minun ja muiden päivää ulkomaailmassa! onneksi pian on kevät :) siihen asti täytyy kävellä kengät jalassa sisällä.
Niinpä. Harrastan meinaan aivan samaa.;)
Ihanan herttainen teksti Hih, olen niin onnellinen, kun mulle on tulossa postissa karkkipinkit kengät! Tahdoin koko viime kevään ja kesän niitä, muttei löytynyt mistään. Nyt vihdoin saan itselleni, ah :) Niiden lisäksi on kyllä monet muutkin ystäväiset jotka odottavat asfaltin tuttua pintaa. Rakastan tätä kevään odottamista.
Oi, onneksi sait ne kuitenkin!<3