Tästä viikosta saattaa tulla “sama takki seitsemän päivää” -teemaviiko, sillä en malttanut olla tänäänkään ilman uutta rotsiani. Sain eilen tietää, että näitä on myös mustina ja siitäkös vasta ilo irtosi!:) Nyt pitäisi vaan käydä etsimässä sellainen. Olin jo puoliksi lähdössä viikonloppuna Helsinkiin, mutta taidankin lähteä jonnekin aivan muualle. Vähän on jo pikkusisko ikävä eli kotona pitäisi mennä käymää. Ja kotihan tarkoitta aika sama kuin Ideapark. Loppuviikosta voisin käydä kyllä kaupungillakin, jos löytyisi fiilistä shoppailuun. Siihen asti keskityn kuitenkin rakastamaan tätä beigeä takkiani mustankin edestä.
toppi – H&M
farkut – Panic in Paradise
takki – Vero Moda
kengät – 2nd hand
Kokeilin tänään kammata ylipitkän otsatukkani sivulla. Voin kertoa, että sen kannattelemiseen tarvittiin purkillinen vahaa ja lopputulos on varsin tahmainen. Eikö tuo pirulainen voisi vaan kasvaa yhtä pitkäksi kuin muut hiukseni? Onko se muka liikaa vaadittu? Turhamainen ihminen saattaisi jo harkita hiustenpidennystä otsatukkaan, mutta laiska ei jaksa edes harkita.;)
Hain tänään postista DinSkon nahkasaappaat ja ne olivat juuri niin ihanat kuin muistinkin. Onneksi reklamaation voi aina tehdä ja onneksi kannustitte minua siihen.:) Ilta sujuukin uusia kenkiä mallaillessa ja uusimman Olivian parissa. Aloittelin tänäänkin aamuni ihanasti salitreenillä ja koitin hillitä itseäni, etten vietä koko päivää lenkkeillen. Tuo aurinko vaan sekoittaa pään niin ihanasti.:) Ihan ihmetyttää, miten jotkut jaksavat vaan olla niin negatiivisia päivästä toiseen ja vaan urputtaa joka asiasta. Miksei voi keskittyä kivoihin juttuihin ja koittaa nähdä niissä vähemmän kivoissakin hyviä puolia? Ei ole ihan kaikki Smurffit tatissa, jos pitää aina etsiä kaikesta jotakin pahaa. Siispä toivotan kaikille aurinkoista tiistaita ja jään unelmoimaan, että aurinko paistaisi parvekkeelleni pidempään kuin vain kymmeneen asti aamulla. Kai se on pakko säästää Olivia illaksi ja painua takaisin ulos.

















paljonko sä painat? :) tahtoo sun sopisuhtaisen kropan t:toinen pätkä
Sen kun tietäisi!:D
Oot oikea hyvän mielen lähettiläs! :-) itse vietin aamupäivän lenkkeillessä ja nautin niin ihanasta auringonpaisteesta! sais jo lumet sulaa täältä etelä-pohjanmaalta!
Niinpä! Mutta kyllä tuolla paistamisella sulaakin.:)<3
Tosi kivan näkönen toi takki :)
Kiitos. Onneksi tilasin!:)
Tuo takki on kyllä unelma ♥
Näyttää sun päällä tosi hyvältä ja tuo värikin on jotenkin tosi nätti.
Ei muutakun tällä viikolla tekonahkiksen metsästykseen :) Postissa kyllä odottelee jo yksi H&M:n versio, mutta kun on nähnyt ton sun takin, niin ei välttämättä ihan mihin tahansa enää tyydykään.
Toi on kyllä ihana. Pinta on jotenkin erilainen kuin perinteisissä tekonahkaisissa, se koukutti ainakin minut.:)
Kaunis meikki! Ohjeita siihen olis kiva saada!:) Ja ihana asua!:)
Kiitos. Tuossa on itse asiassa vain alarajaukset ripsarin kanssa!;)
Asu siis!:D
Hö, mä jo luulin, et toivottelet hyvää asua!:D
Oletko tällaista kokeillut? :) http://www.mademoisellerobot.com/2010/01/video-how-to-hide-your-fringe-while-it.html
Ihana video!:D<3 Tuo olisi kyllä kätevä, jos ne niin kovasti kammoaisi noita supersyviä sivujakauksia. Noh, riskipeliä. Aion koittaa tuota eli kiitos!:)
Höh, toisilla on vaan ylikivat silmät!:) Hehhehe.. ja hyvää asua vaan!:)
Haha!:D Rajaus kyllä tekee paljon. Jotenkin vaan on usein muka liian laiska tekemään sitä.
Sulle sopii mun mielestä parhaiten ilman otsista tai sivuotsis :) Eipä muuta asiaa mulla ollu :D
Kiitoksia mielipiteestä!:D
Ootko nähny American Virgin elokuvaa? Joissain kohdissa se tyttö näyttää ihan sulta! :D
Nää sun pirteät kuvat on aina yhtä ihania :)
Kiitos!:) En ole nähnyt. Onko se katsomisen arvoinen pätkä?
Sun hiukset näyttää tosi kivoilta tolleen sivulle laitettuna, eli kannatti nähdä vaivaa! :)
Kiitos, kiva kuulla!:) Ilmeisesti se tahmaisuus ei sinne asti välity.
hah, mäkin haluaisin rakastua tuohon takkiin mutta kun olen vähän toista pituusluokkaa kuin sinä, jouduin jättämään “boleron” kauppaan. joskus olisi kivaa olla vähän pätkempi :)
No joo, uskon. Toi on mullekin just siinä rajoilla, ettei oo tyhmän mittainen.:)
Rakastan sun hiuksia ja ihana tää sun blogi! On tosi kiva ku vastaat aina kaikkiin kommentteihin :)
Kiva kuulla!:) Kyllä näihin onkin kiva vastailla, paitsi jos näitä on kertynyt parissa päivässä monta sataa!:D Sitten tulee paniikki…
nätti takki, minkä verran oli hintaa? :)
Se oli 39,95e (tai 39,90e) Nellyssä.:)
kun haluat hiukset sivuille noin, kannattaa ne suihkun jälkeen heti kammata haluamallaan tavalla sivulle ja sitten kuivata hiukset myös niin. silloin hiukset (kyllä, myös paksut) pysyvät sivulla ilman tonneja lakkaa. ei otsiksen laitto oikeasti ole mikään mission impossible! näyttää nimittäin tosi kivalta kuvassa:) Mulla on ollut erimittaisia otsiksia koko ikäni, tasaa, viistottain leikattua ja reilusti ylikasvanutta, ja loppujenlopuksi todella harvoin turvaudun tuohon ylöspinnitykseen.
Ne olikin aamulla kivasti, kun nukuin ne pinnit päässä, mutta sitten erehdyin laittamaan salille pannan ja tadaa – otsis oli taas hankala!:D Eli jälleen kerran puhdasta laiskuutta…
Moikka!
Taas eksyin tänne sun blogi sivuille. ;>
Sä näytät kyllä tosi hyvältä tuossa kuvassa nahkatakki päällä..Oikeastaan kaikki vaatteet taitavat näyttää hyviltä sun päällä :>
Taas piristit päivääni!! :>
Voisin luetella kymmeniä vaatteita, jotka eivät näytä, mutta kiitos!:)
Hei:) Miten sait mustat hiuksesi ruskeaksi niin nopiaa? :)
Mun hiukset vaalenee kamalan helposti. Kai se on hyvä homma sitten loppujen lopuksi!:)
Niistä hiuksista, et kuvassa näyttää tolleen sivulla kivalta, mutta jos ne on tahmaset ni hyihyi :D tulee tahmatassuks, jos koittaa pyyhkästä välillä otsista pois tieltä jos kumartelee esim…. Joo toivottavasti joku tajus mun pointin :DD
No niinpä! Tosin käytin maailman huonointa vahaa eli saatan testata vielä jollakin paremmalla.:)
uuuu mikä beibe! ihanat etuhiukset :)
On ne kaukaa katsottuna!;)
ahhaahaaa repesin tolle kaikki smurffit tatissa :DD (ei väsytä) tosi nätisti hiukset:)
No kun Muumit on jo niin vanha juttu!;)
Otsatukka on varmaan se itsepäisin osa meikäläisen tukkaa. Ihan sama mitä teen, se vaan haluaa kasvaa suoraan eteenpäin. Sinänsä ihan kiva kun pidän otsatukan lyhyenä, se asettuu tosi tasaisesti. Mutta kun kasvatin tuonne melkein lapaluihin asti koko tukan, silti se otsis vaan halusi roikkua naamalla! Sivuotsis onnistuu jotenkuten, mutta lähinnä puolen tunnin vääntämisellä ja jossain vaiheessa se kuitenkin pomppaa takaisin otsalle. Onneksi olen jo vuosien varrossa tottunut siihen :D
Jotenkin kauheaa hämmästyä siitä kun joku on positiivinen. Ei siis yltiöpositiivinen, mutta musta tuntuu että kaikki valittaa koko ajan (ymmärrän että itsekin valitan valittamisesta ja aikaisemmin otsatukastani, point taken) ja kun joku ei sitten valitakaan, se tuntuu vähän oudolta. Kaikkein selvimmin tämän ilmiön huomaa Facebookin statuspäivityksissä. Tietty jonnekin sitä ärsytystä pitää purkaa, mutta ite oon ottanu sellasen taktiikan käyttöön, että jos mulla ei oo mitään positiivista/kivaa/muita piristävää päivitettävää, jätän kokonaan laittamatta sen päivityksen :)
Ihanien aurinkoisten ja kivojen päivien jatkoja!
Sinne myös.:) Ja pakko sanoa, että mulla tuo tasainen otsis on ollut sata kertaa sivuotsista helpompi ja oon järkyttynyt siitä!
miten ihmeessä kaikki bloggaajat pärjää näillä keleillä joku mininahkatakki päällä? ! kerro salaisuutesi! :D
Täällä ainakin on paistanut parina päivänä aurinko tuskaisen kuumana. Illalla tulee kyllä kietouduttua isoon kaulaliinaan.:) Mutta pääkaupunkiseudulla noi hullut veti kyllä ohuilla sukkiksilla niillä tappopakkasillakin!:S
no huh, oispa täälläkin noin aurinkoista. ja etelä-suomessa siis ollaan.. :D rupee vaan masentamaan aina oma villakangastakki ja housut tai vähintäänkin paksut legginssit kun kattelee näitä nahkatakki ja sukkikset jne kuvia! 8D
Äkkiä se aurinko sinne siirtyy!:)
Oon sun blogias seuraillu about … nelisen kuukautta ja sanoisin et oot kyll kaunistunu sinä aikana tosi paljon ! Ja sun blogia lukiessa tulee jotenkin aina niin pirtsakalle tuulelle kun oot tommonen positiivinen ihmine :————)
Ihana kuulla! Mun yks tavoite on siirtää lukijoille hyvää mieltä.:)
On kyllä tosi kivan näköinen takki!
Ja olen muuten samaa mieltä tosta auringonpaisteesta, se piristää kyllä kummasti ja melkeinpä muuttaa kestohymyn perusilmeeksi. Mikäs sen mukavampaa :) Ja elämäkin on paaaaaljon mukavampaa, kun koittaa nähdä asioissa ne hyvät puolet ja keskittyä niihin. Itsehän sitä loppujen lopuksi on aika lailla vastuussa omasta viihtymisestään. Asenne ratkaisee! :)
Kiitos!:) Ja asenne todellakin rataisee.
Tosi kivasti sulla hiukset tuossa kuvassa! :)
Ja hei noin komee takki, niin pitäähän sitä käyttää ;)
No niinpä! Koitan tosin tänään keksiä jotakin muuta.:)
Tyhmä kysymys: Et kai sä sentään ulkona ollut tuolla tekonahkatakilla? Kai sulla siis oli talvitakki? :)
Ei täällä päivällä voinut pitää paksua takkia, kun aurinko porotti täysillä!<3
Ajattelin opettaa sinulle uuden sävyn: khaki.
Kaikki ruskean ja valkoisen välillä ei ole beigeä (=”vaalea kullan ruskea”).
Mutta khaki kuulostaa mummosafarilta!:S Kieltäydyn käyttämästä sitä.
Kivan näkönen takki kyllä! Harmi vaan, että taitaa olla (näyttää ainakin) suhteellisen lyhyeltä versiolta, olisin muuten voinut itsekin harkita samaa takkia. :)
Onhan se aika lyhyt kyllä.:/