Vihdoinkin netti toimii täällä Jumalan selän takana sen verran, että pääsin kirjautumaan blogiini. Ihan vähän vain on asiaa. Jätin erehdyksissä kamerani nanosekunniksi vartioimatta ja tässä on tulos.:)
Sitruunahuulinen otus.
Kaikki, mitä on jäljellä.
Täh? Mikä sormi? Minkä salaman päällä?!
Itsehän aioin vain kuvata teille tänään Ideaparkista ostamani paidan.:) Kenkäsaldo jäi yllätyksekseni nollaksi, samoin takkisaldo. Laitoin siis hämyhaukun liikkeelle ja ystäväni metsästämään minulle sen mustan rotsin. Ideasta ja Tampereelta kun sitä ei enää saanut. DinSkossa oli kyllä yhdet ihanat niittikengät, mutta joku laiskuus esti viemästä niitä kassalle. Vai olisikohan se ollut se kuuluisa järjen ääni?
Jatkan lomailua vielä päivän tai pari eli kommentit julkaistaan viiveellä. Ei paniikkia, niitä saa silti jättää normaalisti. Muistakaa osallistua arvontaan (linkki sivupalkissa) ja viettää rentouttava viikonloppu!:)
Edit: Pakko vastailla sittenkin kommentteihin, on meinaan vuoden säälittävimmät!:D



















Hahaa! itse ostin samanmoisen paidan juuri eilen, myös sinisenäkin :–)
EIKÄ!:D Arvoin ihan kiitettävän kauan tuon ja sinisen välillä.
onks teissä manneverta? näytätte meinaan
Joo, ihan sikana!11!!
Heippa! Näin sut tänään ideaparkin Ciao! Caffessa. En viitsinyt tulla häiritsemään, sillä taisit olla jonossa. Tuun sitten moikkaan, jos joskus vielä jossakin törmätään =)
Taisin vahtia huolella meidän kamoja siinä.:) Vähän kyllä väsytti jo siinä vaiheessa…
Ideaparkhan on tunnetusti maalaisjunttien mekka, ymmärrän miksi siellä pyörit. olet varmaan super materialisti ja tapetaan pikku putiikit että saadaan ajaa yksityisautolla IDEAPARKKIIN. kai kohta mainostat sitäkin “vilkku vilkku valoillasi”.
:D^5
mitä pahaa maalaisjunteissa on ja keitä he ovat?.rajoittuvatko juntit maalle vai asuuko heitä kenties muuallakin? ajaako juntit yksityisautoilla vai eikö he tule bussilasteittain? mutta hei eikö ole hienoa että olet nainen/mies joka pitää yllä pienputiikkeja.samoja made in pierusaharassa vaatteita nekin myyvät.kukin taaplaa tyylillään.kehitys on vain tämä nykyään et hitaat jää alle ja isot syö pienet.nouse parrikaadeille ja mainosta vilkkuvilkkuvaloillasi pienputiikkeja vuittoni käsivarressa ja hollanikkaat jaloissa.siinä se pikku v….tuskin haihtuu pikku bloggaria kohtaan.tämähän on tosi harmitonta.
Musta tuntuu, että joidenkin mielestä kuka tahansa, joka ei asu pääkaupunkiseudulla on maalaisjuntti. Ja me todellakin liikutaan bussilasteittain!:D
Voittiko siskosi sun arvonnan helmet?
Toivon todella, että ymmärrät, kuinka naurettavia nää sun kommentit on!:D Joo, tottakai se voitti sen arvonnan, joka ei ole edes päättynyt. Huoh. Niin ja täältä muuten näkee, että sama tyyppi on kirjoittanut monta viestiä.;) Hävettääkö?
Ihana röyhelöpaita
Kiitos!<3
onko tossa ekassa kuvassa sun sisko vai sinä ite? =D
Sisko!:D Se tykkää kamalasti kuvata itseään.
haha mä katoin sen ihan suks ja ihmettelin vähän tota tekstiä ja tota kommenttia siskon rannekoruista :D
:D
http://www.youtube.com/watch?v=fzzjgBAaWZw Hahha oli pakko laittaa :D
Ei oo totta!:D Ihan kuin nuo leikkis sitä peili-leikkiä!:D<3
kappas keppana, katoin ekaks että se olis sä mut sit tajusin että se on sun sisko! teissä on kyllä niiiin paljon samaa näköä! :)
Muahaha, oon huijannut koko kansakuntaa!:D Tahattomasti, siis.
Ei voi olla! Kattelin just tota ekaa kuvaa, et “miten niin ei huomannut kameran käyttämistä jos itse toimi kuvaajana” Inhoan kun musta sanotaan, että oon siskoni näköinen, mutta pakko laittaa tätä kapulaa eteenpäin: ootte ihan samannäkösiä! :)
Mä en oikein tiedä, miten siihen reagoisin, mutta kun toi Jane on niin söpö, niin otan sen kohteliaisuutena!:)
Hahhahhha nää kommentit :D ei moro…
Ihmiset!<3
Aivan ihana paita! Ja tosi hyviä karkkeja tuol pussissa :P Mä ostin torstaina irtokarkkeja, joista suurimman osan on tarkoitus päätyä poikaystävän kakun päälle. Ongelma tässä on se, että kakun toimitan hänelle perjantaina ja tuo pussi jo vähän polttelee tuossa.. ;) eikä tää postaus kyllä auttanu asiaa yhtään :D
Vitsi noi huulipuna- ja huulikiiltopostaukset oli tosi kivoja! Mä just luovuin lähes kaikista punista jotka omistin, koska en vain osannu käyttää niitä. Tahtoisin jonkun kevyen nudepunan, mutta kaikki tuntuvat liian tummilta kun olen tällanen albiino :(
Niin ja noista ihanista anoista, tulee nykyään aina mieleen mun yo-esseen aihe “pitäisikö verkossa esiintyä omalla nimellä?” sivusin siinä blogien räävittömiä anonyymejä, joilla ei ole pokkaa esiintyä omalla nimellä. Muutenkin mikä suomalaisia vaivaa, kaikesta pitää aina repiä jotain negatiivista ja pahaa. Katkeraa kansaa.. Tämän huomaa myös maikkarin uutisten kommenteissa, jotkut menevät niin henkilökohtaisuuksiin etten tajua miten joku edes kehtaa sellaista kirjoittaa. Luulisi, että omatunto sanoisi jotakin siinä vaiheessa. Anteeksi avautuminen, mutta en vain ymmärrä miksei mielipidettä voi tuoda julki asiallisesti ja loukkaamatta, ei kaikesta tarvitse pitää, mutta ei asioita kuitenkaan tarvitse ilmaista niin rujosti ja kylmästi.
Sulla on ihana blogi ja näitä postauksia on aina yhtä ihana lukea, pidä hauskaa ja rentoudu äläkä välitä noista anoista! :) <3
Joillakin ihmisillä ei taida ihan tosissaan olla omaatuntoa. Kommenttien käsittelyä helpottaa se, että uskon karman lakiin eli siihen, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita ja siihen, että sitä saa mitä tilaa. Eipä ole noilla negailijoilla kovin mukava elämä edessä, sillä kovin moni ei tuollaisten äkäpussien seurassa viihdy.:)
hahhaa, mahtavia kommentteja! :D Ja en aluksi ymmärtänyt, että mikä idea ekalla kuvalla on. Sitten luin yllä olevan kommenttisi ja sain makeat naurut!:D Teissä on hämmästyttävän paljon samaa näköä.:)
Se voi olla.:) Pistää miettimään, moniko olisi tajunnut kuvassa olevan siskoni, jos olisin postanut pelkän kuvan ilman tekstejä!:D
Pikkusiskot taitaa yleisestikin tykätä oman naaman kuvaamisesta. Omanikin harrastaa sitä – paljon. Siskosi on kyllä todella nätti. Ihanat silmät, tuollaiset ruskeat tahtoisin itsellenkin näiden vaaleiden sini-harmaiden tilalle. Yleensä kaikkia ärsyttää jos sanotaan siskon näköiseksi mutta olette molemmat niin kauniita otuksia, että teitä tuskin harmittaa kamalasti tulla verratuksi toisiinne :)
Oletko muuten ehtinyt selvitellä saako sitä kandin työtä tänne julkaistua jotenkin? Tahtoisin lukea sen :)
Ihania nuo anonyymit taasen. Olen muuten samaa mieltä tuon ihastuttavan pyh&pahin kanssa siitä, että on typerää rakentaa iso kauppakeskus keskelle ei mitään. Mutta ehkäpä siitä pitäisi valittaa jollekin muulle kuin sinulle. Tuskin kauheasti voit vaikuttaa ko paikan sijaintiin :D Toisaalta isot ostoskeskukset ovat käteviä mutta tuo sijoituspaikka on vähintäänkin outo. Toivottavasti pyh&pah muistaa itse käydä ainoastaan pikkuputiikeissa.
Nyt rupesi tekemään hirveästi mieli karkkia. Tuommoisia kirpeitä pääkalloja vielä. Namnam.
Se laittaminen oli tosian tarkoituksena, muta sain sitten pari varoitusviestiä plagioinnista ja muusta ja muutin mieleni.:/
Ideapark on kyllä siitä outo, kun se sijaitsee “ei missään”, mutta kuitenkin niin matkan varrella, että siellä käy paljon porukkaa. Sitä en kuitenkan tajua, miten siellä käyvät maalaisjuntit, koska itse en pidä tamperelaisia kovin maalaisina ja niitä siellä pyörii!:D
Jos tamperelaiset ovat maalaisjuntteja niin itse olen varmaan jo überjuntti kun olen kotoisin Etelä-Suomen Pohjanmaalta 8000 asukkaan kunnasta :D Nykyisin olen jo kaupunkilaistunut Helsinkiin muuton myötä ja vanha kotikuntakin on nykyään jo suuri kaupunki :D
Harmi ettei kandiasi varmaan saa täältä Helsingistä eikä tilatakaan vitsi vaan huvin vuoksi.
No hei, todellakin olet!;)
Ei se kyllä tilaamisen arvoinen olekaan. Siitä tuli aika suppea, kun se tosiaan on vasta kandi, vaikka intoa olisi riittänyt isoonkin tutkimukseen.:/
ootte kyl tosi saman näkösii siskos kaa, en osannu päättää et ootko se sie kuvas vai et :D ja ihana paita :)
Kiitos.:)<3
Hjoooi, moon manneee ! :oooooooo Isiki näyttää ihan mannelta. (:: Ja ei meissä oo manneverta vaan ählämiverta ;wwww
Huoh, Jane!:D
ei hyvä luoja noita kommentteja ::DD
mut siis mitä, onko toi sun sisko! olisin voinu vannoa, että se oot sä :)
Eikö oo hauskoja hei?:D Me ollaan koko perheen voimin naurettu niitä!
Teissä on hurjasti samaa näköä! :D
Hmm, se voi olla.:)
vitsi ootte samannäkösiä sun siskon kans :D luulin et se oot sinä! :D
Eli voin huoletta käyttää sitä joskus kaksoisolentona… Paitsi, että se on joku kymmenen senttiä liian pitkä!;)
Miten voi olla noin samannäköiset sisarukset! Olin ihan varma, että ekassa kuvassa olet sä. :D
Tosi nätti tuo paita. Rentouttavaa lomaa! :)
No hö, kun musta me ollaan vai saman väriset!:D
Katoin ensin että sä oot tossa ekassa kuvassa! :D
Hihi!:D<3
Sun blogi on ihanaa! oot tosi kaunis !
voi että noi joittenki kommentit ihan naurattaa;)
Kiitos.:) Tänne eksyy kyllä ihme kommentoijia välillä… *pyörittelee simiään*
Ihana paita! <3 joko oon sokea tai tietämätön, mutta mistä toi on? ja oliko kalliskin? :) siis ihan mielettömän ihana! Ja onko "oikeasti" tuommoinen viininpunainen tuo väri? :)
Et ole, jätin loogisesti sen kertomatta!:D Paita on Mangosta, maksoi 25e ja sitä oli neljässä värissä. Kuvan väri vasta aika hyvin todellisuutta, mutta sanoisin, että pinkki se kuitenkin on.
oottepa samannäköisiä, katsoin ihan tosissaan että Moukkuhan se siinä :D
+ noi sitruunahuulikarkit on ihan huippuja! nyt alkoi tehdä mieli.. :D
Mä en ollut edes maistanut niitä ennen eilistä.:/ *nolo*
Eikä! Mä katoin tota ekaa kuvaa vaikka kuinka kauan,toisaalta se on niin sun näkönen mut sit toisaalta ei.. Mut ei tietenkään ollu sä jos se oli sun sisko!;) Sherlock!
Eikö ookin hämäävää, kun on melkein samaa näköä ja toisaalta ei yhtään.:)
Okei, nää kommentit on aika mielenkiintoisia. 8D Hajoilin. Piti vaan sitä tulla sanomaan, että teissä on siskos kanssa tosi paljon samaa näköä, luulin eka että olit itse kuvassa, mutta sitten tajusin että et voi olla kun se olis ollu vähän ristiriidassa ton tekstin kanssa. XD Niin, ja toi paita on aivan ihana. Jotenkin tosi sun tyylinen. :-D Tai silleen. En tiiä, tuli vaan mieleen sinä tosta kuvasta. :-)
Onhan siinä tietty jotakin samoja piirteitä. Äiti oli ihan pihalla eilen, kun Jane laittoi pidennykset päähän ja hiukset pinneillä kiinni niinkuin minäkin!:D
Kannattaa säilyttää kuitti tosta paidasta, itellä se meni ekan käytön jälkeen ihan nukkaseks ja menin heti palauttamaan! Uusi on pysyny toistaseks hyvässä kunnossa :)
Voi ei.:/ Toivottavasti tuo ei ole mikään maanantaiversio.
Onpas teissä samaa näköä siskosi kanssa!
Kiitos!:) Jostain kumman syystä on vähän… *hihi*
Voi että, sinussa ja siskossasi on kyllä niin paljon samaa näköä! :-) Pitkään mietin että kumpi siinä nyt mahtaa ollakaan, hih :D
Voi kamala!:D Tolla toisella on normaali nenä eikä tällaista miniä ja se on myös normaalimittainen otus.;) Muuten ollaan aika samanlaisia.
Heipsistä,
Täällä Tampereen Stockalla oli ainakin vielä eilen 3 kpl niitä mustia takkeja, koot xs, s ja m.. :)
Voi ei! Ne soittivat Vero Modasta sitten varmaan vain Vero Modat läpi.:/ Eli metsästys siirtyy sinne, jos ei huomenna Haelsingissä nappaa!:D
Näytätte tosi paljon samalta! Vitsi tykkään noista silmistä!
Mä en ole vieläkään päättänyt, onko se hyvä vai huono asia, kun äiti sekoittaa meidät nykyään.:)