Sain jo hyvissä ajoin ennen joulua Elämyslahjat.fi-sivustolta 100 euron lahjakortin. Tarkoituksenani oli käyttää se joululomalla itseni hemmotteluun, mutta lomasta tulikin odotettua hektisempi. Vasta lomani viime metreillä pääsin käyttämään lahjakorttini. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin valitsemaan jalkahoidot 1st Floor -kauneushoitolassa Tampereella sekä minulle että siskolleni. Kun olin valinnut itseäni miellyttävän hoidon, naputtelin lahjakorttini koodin Elämyslahjojen nettisivuille. Sähköpostiini tuli kaksi lahjakoodia, jotka muunnettiin sitten jalkahoitovarauksiksi Elämyslahjojen koodinaktivointisivuilla. Helppoa kuin heinänteko.
Sitten pitikin enää löytää yhteinen vapaapäivä sekä minulta että siskoltani ja varata aika hoitoihin First Floorin nettisivujen kautta. Koska käyn vanhempiei luona Tampereen lähellä yleensä vain viikonloppuisin, kyselin aikaa sähköpostilla. Yleensä 1st Floor pyhittää lauantaiajat kuvausmeikkeihin, mutta onneksi minulle ja pikkusiskolleni löytyi sopiva rako hoidattaa jalkamme eräänä tammikuisena lauantaipäivänä. Kauneushoitola sijaitsee Kehräsaaressa ja vanhana tamperelaisena löysinkin paikan helposti. Hoitolan tarjoama palvelulista kuulosti niin hyvältä, että saatan palata hoitotuoliin uudelleenkin. Listan palveluista löydät täältä.
Naistenlehtiä ja hemmottelufiilistä tulvivassa odotushuoneessa meitä tuli kättelemään First Floorin Maarit Salomaa. Hän hoitaa suurimman osan meikki- ja stailauskeikoista sekä kauneushoidoista itse, mutta silloin tällöin hän käyttää myös taitavia apulaisia. Minä kiipesin ensimmäisenä hoitotuoliin ja valmistauduin täydelliseen rentoutumiseen. Pikkusiskoni ensimmäinen kysymys, kun pyysin hänet kameran taakse kuvaamaan hoitoani oli muuten: “Miten sä Iina sinne ylös pääsit, kun oot niin lyhyt?” Tuoli oli onneksi säädettävä.;)
Tunnin mittainen jalkahoito aloitettiin eukalyptusjalkakylvyssä, jota seurasi jalkojen kuorinta sekä ihana piparminttunaamio. Jalkanaamio levitettiin sääriinkin, joten kiitin onneani, että tajusin aamulla laittaa jalkaani siskon collegehousut omien pillifarkkujen sijaan. Niitä puntteja ei olisi kovin helpolla ylös kiskottu. Kyllä muuten tuli todistettua, että jalkojen hoitaminen kannattaa. Sain pidemmän hemmotteluhetken jalkanaamion kanssa, koska hoidossani ei tuhlaantunut juurikaan aikaa kovettumien tai kuivien kohtien hoitamiseen. Jaloistani löytyi vain yksi korkokenkien hiertämä rakko.
Upottavan ihanan hoitotuolin vieressä lirisi muuten hiljaa koko hoidon ajan pieni kivinen vesiputous. Lirinän lisäksi taustalla soinut taustamusiikki vei ajatukset pois arjesta ja sen stressistä. Maarit jutteli minulle mukavia ja aika kului kuin siivillä.
Ennen kuin huomasinkaan, naamio oli vaikuttanut pyyhkeiden alla ja oli aika valita hieronta. Normaalin jalkahieronnan lisäksi itselleen voi valita kuumakivihieronnan ja sitähän oli tietysti pakko kokeilla. Lämmin pähkinäöljy ja lämmitetyt laavakivet rentouttivat lihaksia. Jalkoja hierottiin isohkoilla kivillä ja varpaiden välit täytettiin pienemmillä. Välillä kivet vaihdettiin lämpimämpiin, ne kun luovuttivat lämpönsä tehokkaasti väsyneisiin alkoihini. Jalkaterät käärittiin vielä hetkeksi pakettiin kivineen päivineen niin, että lämpö levisi luihin ja ytimiin. Kerroinko jo, että myös hoitotuoli oli lämmittävä? Aikamoista syvärentoutumista.
Jalkahoidon viimeinen osa oli kynsihoito. Kynsinauhat huollettin ja varpaankynnet lyhynnettiin sekä viilattiin. Sen jälkeen, jos halusi, sai kynsiinsä valita lakkauksen. Minun valintani oli kullanvärinen lakka pienillä timanteilla isovarpaissa. Olen joskus miettinyt varpaankynsiini ranskalaista manikyyriä, mutta koska molempien isovarpaideni kynsissä on lommot, en ehkä kehtaa sellaista ottaa. Pohjalakka saisi olla niin peittävä, ettei noita ilmataskuja näkyisi ja se taas ei ole ihan ranskiksen pointti.
Kynsiin laitettiin kaksi kerrosta värilakkaa ja päällyslakka, joka kiinnitti samalla kynsiin upotetut tekojalokivet. Vaikka koetin rentoutua, sorruin silti vilkuilemaan hoitohuoneen tiloja ja ympäristöäni. Kaikkialla oli ihania meikkejä ja kosmetiikkaa. Haaveilin jo vähän salaa suklaahoidosta ja muista ihanuuksista. Voin vannoa, että jos tuo kuumakivihoito tehtäisiin koko vartalolle, nukahtaisin minuutissa.:)
Minun jälkeeni hoitotuoliin pomppasi siskoni. Lueskelin hänen hoitonsa ajan odotushuoneessa kivoja lehtiä ja nautiskelin sitruunajuomaa suloisesta lasista. Kynsilakka kuivui siskoa odotellessa ja jalkahoidon tuottama hyvä olo säilyi monta päivää. Kyllä itsensä hemmottelu on paras lahja, minkä ihminen voi itselleen antaa. Suurkiitokset siis Elämyslahjoille sekä First Floorin Maaritille sataprosenttisen rentoutuksen tuottamisesta!:)
Related posts:















Jos olisit valinnut pillifarkut, olisit joutunut riisumaan housut kokonaan pois ja saanut pyyhkeen intiimipaikkojen suojaksi :) Kaikki ei muuten tajua, että jalkahoidossa hoidetaan jalat polveen asti ja häpeävät sitten karvaisia sääriään :D
Sitä juuri koetin vältellä. Ja onneksi sheivasin aamulla, kun äiti vinkkasi.:)
Tekis kyllä aika hyvää tollanen kunnon hoito, mun jalat näyttää näin talviaikaan suht kamalilta, vaikka niitä yritänkin ahkerasti hoitaa rasvoin ja jalkakylvyin…
Juuli
Joskus tuntuu kyllä, ettei mikään ihmerasva pelasta kuivia jalkoja. Se on ilkeä tunne.:/
Ihana toi kuva missä noi kivet on varpaiden välissä :D Semmmonen koko vartalon kuumakivihieronta olis kyllä ihan unelma <3
Se tuntui aika metkalta. Kokovartalohoito olisi kyllä unelma.:)
Aivan älyttömän ihanan kuuloinen & näköinen hoito, kyllä alkoi itseäkin houkuttaa! Harmi vaan, että ylimääräisiä pennosia ei turhan paljoa taskun pohjalla pyöri, vaikka ei tuo edes ihan hirveän pahan hintainen ole. :/
Jalkahoito on onneksi suhteellisen edullinen verrattuna vaikkapa johonkin puolentoista tunnin kokovartalohoitoon.:)
Näyttipä ja kullostipa ihanalta :) Olen ollut kokovartalokuumakivihieronnassa ja voin todella suositella! Ei voinut mitään, hieronnan aikana torkahdin… :)Niin upea kokemus, että varmana otan joskus vielä uusiksi!
Voi, kuulostaa ihanalta! Se voisi olla seuraava hemmotteluhoito, jota kokeilen.:)
Olen yrittänyt kovasti vinkata poikaystävälle, että tuollainen jalkahoitolahjakortti olisi maailman paras syntymäpäivälahja. Saa nähdä, onko viesti mennyt perille. :)
Ja täytyy tosiaan muistaa sheivata ennen kuin menee. Kiitos vinkistä! :D
(Mutta kielioppinatsina häiritsee tuon lahjakortin teksti. Toivottavasti synttärilahjassa olisi vähän parempi oikeinkirjoitus ja kielioppi.)
Suloisinta olisi tehdä oma lahjakortti, johon jäljentäisi vain sen tarvittavan koodin. Jätäpä kommenttiboksi tästä kohdasta auki poikaystävän luettavaksi.;)
Voi, kuulostaa aivan ihanalta! Tekstistäsi jopa väsyneillä aivoillani hetkeksi bongasin sen ihanan rentotuneen ja hemmotellun olon, millaisen kaikista ihanista hoidoista saa.
Sen jälkeen tipahdin takaisin maan pinnalle. Istuin kotona tietokoneen ääressä ja ilman pehmoisia jalkoja.
Ja lopuksi mietin, että pitäisi katsella Joensuun hintoja. Jos vaikka hoidon joskus ostaisi itselle palkkioksi jostain syystä X : )
Itsekin pitäisi käydä noissa useammin, mutta en edes tiedä, millainen tarjonta täällä Jyväskylässä on. Nyt pitää tsempata.:)
Niinpä. Jos ei itse hemmottele itseään, niin ei sitä kovin suurella todennäköisyydellä tee kukaan muukaan!
Oikein!:)