tiistai 31. tammikuu 2012 20:13

Pallopaita saapui nettikauppaan

En tiedä, kuinka myöhässä olen tämän uutiseni kanssa, mutta itse huomasin vasta äsken, että himoitsemanne (eli himoitsemamme) pallopaita on nyt saatavilla H&M:n nettikaupasta. Hintaa sifonkipaidalla on 14,95 euroa ja kokoja oli ainakin äsken jäljellä. Paidan luokse pääsee tästä linkistä!:)

(kuvat H&M)


tiistai 31. tammikuu 2012 15:58

Oodi Jonnalle

Jälleen uusi päivä uudessa asunnossa, tuntuu vieläkin jotenkin utopistiselta. Alan kylläkin tykästyä tähän muumimukien tulvaan ja muihin jonnamaisiin juttuihin ympärilläni. Rakastan sitä, että tiskit eivät haittaa ja että hammastahnatuubia saa puristaa tasan siitä, mistä tahtoo. Täällä on myös “ihan okei” datailla monta tuntia putkeen sanomatta sanaakaan tai vaihtoehtoisesti pälättää koko ajan.

Jotenkin onnistuin ryssimään tänään hieman liian monta asiaa. Asu jäi kuvaamatta, koska valo loppui kesken eikä minusta ole pomppimaan ulkona alasti kameran edessä. Ei tänään. Hermostuin myös yhteen nättiin koruun, jonka piti olla osa asuani, sillä 12 minuutin yrittämisenkään jälkeen en saanut tätä H&M:lta saatua korua käteeni. Tuo lukko on aivan hemmetin jäykkä eikä sitä voi käsitellä yhdellä kädellä.:/

Suuresti kehutulla kämppikselläni on tänään 12 tunnin työpäivä, joten minä purin jälleen vähän lisää tavaroitani. Samalla törmäsin vaikka mihin vempeleisiin, jotka olin jo vähän unohtanut. Yksi niistä on tämä Philipsiltä saatu hiustensuoristuslaite, johon aikanaan ihastuin kovin, mutta joka hautautui hiuslaitelaatikkooni, koska en vaan suorista hiuksiani juuri koskaan. Tänään siihen oli kuitenkin aihetta, sillä menin tyhmänä märillä hiuksilla nukkumaan ja aamulla peilistä katsoi tällainen peikko.

Suoristelin sitten hieman tuota pehkoa ja totesin jälleen kerran, että vaikka videochatkaverini mielestä suorat hiukset olivat kivat ja mukavan tuuheat, omasta mielestäni näytän suorilla hiuksilla tollolta. Mieluummin vaikka tuo takkuinen aamutukka kuin suoristettu letti. Jos silti joskus suoristan hiuksiani, teen sen mieluummin tällaisella laitteella, joka pitää hiukset irti päänahasta ja säilyttää niiden volyymin.

Sellaisia kuulumisia tänään. Pahoittelut tosiaan, ettei asukuvia nyt tule. Huomenna on aika kiireinen ilta, mutta hyvällä tuurilla silloin voisi ehtiä napsia asukuvia. Jos siis saan purettua vaatesäkkejä siihen pisteeseen, että tarjolla on muutakin kuin noita kesämekkoja!:D


tiistai 31. tammikuu 2012 08:57

Rakkaudesta muotiin

Tuossa syksymmällä löysin sattumalta kivan nettikaupan nimeltä In Love With Fashion. Esittelin sen blogissanikin, sillä innoistuin valikoimasta niin, että tilasin itselleni sieltä maksimekon. Mekko korkattiin NRJ Fashion Awardseissa ja sitä kehuttiin kovin. Samantyylisiin en ole monestikaan törmännyt täällä Suomessa, vaikkeivat tuotteet ole muotoilultaan ja leikkauksiltaan mitenkään monimutkaisia. Pidin nettikaupassa erityisesti nopeasta toimituksesta kotiovelle sekä siitä, että he käyttävät malleinaan superlaihojen ammattimallien sijaan bloggaajia, joihin on helpompi samaistua.

Olette varmaankin kuulleet sanonnasta, jonka mukaan pikkurillinsä antaneet menettävät koko käden? Se pätee tässäkin tilanteessa, sillä reilu viikko sitten täytin sopimuksen, jonka mukaan kuviani saa käyttää mainoskuvina. Samaan syssyyn minulle ehdotettiin myös arvontaa, johon suostuin mielelläni. Lukijoiden lahjominen kun on varsin kivaa! Nyt teillä on siis mahdollisuus voittaa vapaavalintainen mekko In Love With Fashion -nettikaupasta linkittämällä tämän postauksen kommenttiboksiin haluamanne mekon perusteluiden kera torstaihin 2.2.2012 kello 12:00 mennessä.

Huom! Osallistumisaikaa on pidennetty kahdesta päivästä kahteen viikkoon ystävänpäivän kunniaksi. Arvontaan voi siis osallistua 14.2.2012 kello 12:00 saakka!

Tämän postauksen kuvituksena on kiitokseksi arvonnan järjestämisestä saamani mekko, joka pääsi neitsytmatkalleen viime viikonloppuna Jonnan läksiäisissä. Koska tuotteet myydään nopeasti loppuun eikä niitä valmisteta isoina erinä massatuotantona, listasin viisi suosikkituotettani, josta minulle lähetettiin yksi. Onneksi se oli tämä lyhyt roosavärinen mekko, sillä näin kaunista murrettua sävyä näkee harvoin. Ainakin minun mielestäni.:)


maanantai 30. tammikuu 2012 18:18

Ensimmäiset asukuvat Helsingistä

Vihdoinkin sain otettua ensimmäiset asukuvat uudessa asunnossa. Tai oikeastaan yhden kuvan ja siinäkin nuo rojut hieman häiritsevät. Onneksi kaapit tyhjenevät koko ajan ja saan purettua noita jätesäkkejä ja tavarakasoja hiljalleen. Ulkoahan en muuten ole vielä löytänyt hyvää kuvauspaikkaa, joten leikin hetken aikaa sisällä kamerani kanssa. Jos rehellisiä ollaan, näillä pakkasilla ei kyllä edes huvittaisi kuvailla asuja ulkona, koska mitään massatalvitakkikuviahan en jaksa harrastaa. Sisällä tarkenee kuvata sen “oikean asun” niin näppärästi. Tänään mentiin niillä harvoilla farkuilla, jotka ylleni enää mahtuvat.

toppi – Gina Tricot

bleiseri – Topshop

farkut – Anna Abreu for Vila (saatu)

rannekoru – Åska

kengät – Clou

Tällä hetkellä oloni on tosiaan sellainen, ettei oikein huvita pukeutua, kun tuon viimeisen kuukauden aikana on tullut liikaa stressikiloja. Muuton aikana söin ulkona pahimmillaan pari kertaa päivässä enkä tasan jaksanut pakkailun jälkeen enää lähteä lenkille. Noita pirullisia muuttokiloja pitäisi alkaa sulatella tässä samalla, kun saan ruokavalionikin taas kuntoon. Älkää silti pelätkö, en ala karpata tai tee mitään muutakaan typerää äärilaitatoimintaa. Fiksulla syömisellä ja liikunnalla nämä pulmat on aina hoidettu.

Ärsyttää muuten mielettömästi, kun tiedän, että tämä “löllötunne” laimenisi puoleen jo yhdellä spinningtunnilla, kun saisi nesteet kunnolla liikkeelle, mutta kappas – en ole enää minkään kuntokeskuksen jäsen. Ennen voin vain kävellä spinnailemaan, mutta nyt pitäisi selvitellä, minne liittyä ja kuinka pitkäksi aikaa vai liittyäkö ollenkaan. No, pitää miettiä ja miettiähän voi vaikka samalla, kun lenkkeilee (eli tällä kelillä liukastelee) ympäriinsä ja tutustuu uusiin kotiseutuihin.:)

Psst! Pöllin muuten tuon yllä olevan ihanan rannekorun Jonnan kirpparikasasta, hups…


maanantai 30. tammikuu 2012 12:30

Kynsiä geelaamassa Elementsissä

Elements-kulma on helppo löytää Fredrikinkadulta.

Koska illalla julkaisemaani kynsipostaukseen tuli muutama kommentti, että laajemmalla geelikynsijutulle olisi kysyntää, kaivelin kamerani muistista parit vaihekuvat ja tarkistin Elementsin tytöiltä, olisiko heillä mitään kivaa tarjousta koskien kynsiä. Sain omat kynteni blogi-illassa ilmaiseksi tuolla, joten voin todella suositella paikan kynsiasiantuntijana toimivaa Riikka Valtosta. Riikan töitä löytyy Facebookista täältä. Hän oli työssään tarkka ja nopea sekä ihanan sosiaalinen. Jopa muutossa kipeästi puolivälistä revennyt kynteni paikattiin geelauksen yhteydessä akryylilla.

Lakkamallien kanssa iski pieni valinnanvaikeus.

Heti alkuun käytiin tietysti pitkä pohdinta siitä, millaiset kynnet minulle sopisivat. Värin lisäksi mietin myös akryyli- ja geelikynsien eroja ja päädyin lopulta ottamaan nämä geelatut, koska niiden tekemiseen meni vain noin puolisen tuntia. Akryylikynsiä olisi pitänyt rakennella suunnilleen kolminkertainen aika. Koska pitkät kynnet eivät houkuta minua, geelaus oli siltäkin kannalta parempi valinta. Se kun on vain vähän kuin kestävämpi kynsilakkaus.

Kynsien geelaaminen aloitettiin käsipesulla ja kynsien viilaamisella sekä reuoista että pinnasta. Sen jälkeen kynsien pinnat vielä puhdistettiin. Kynsinauhat pehmitettiin ja työnneltiin taakse. Kynsien laittaja muistutti moneen kertaan, että vaikka rakennekynnet ovat monta kertaa omia kynsiä vahvemmat, ne eivät varsinaisesti vahvista omaa kynttä. Kynsienvahvistus on siis aivan oma tapahtumansa toisin kuin moni luulee.

Lakkailun lomassa juteltiin mukavia.

Hionnan ja puhdistuksen jälkeen alettiin lakkailla. Geelaus koostuu pohjalakasta, kahdesta värikerroksesta ja päälilakasta, kuten ihan normaali manikyyrilakkauskin. Aineet vaan ovat kestävämpiä. Jokaisen lakkakerroksen jälkeen käsi laitettiin ihanan pinkkiin UV-uuniin kuivumaan pariksi minuutiksi. Lopuksi kynsinauhat vielä öljyttiin. Ainut, mitä jäin vähän kaipaamaan oli käsirasvaus hoidon päätteeksi, sillä tuntui, että uuni kuivatti ihoa hieman.

Geelaukset kestävät ihmisestä riippuen hyvinä suunnilleen muutaman viikon, minkä jälkeen ne joko uusitaan tai poistatetaan ammattilaisella. Jos kynsiä repii irti kotona, mukana lähtee lähes poikkeuksetta omaa kynttä, mikä tekee kynnelle pahaa. Geelikynsien poisto tapahtuu niitä liuottimella pehmittämällä ja lopulta viilaamalla.

Neidillä on aika muikku ilme!:D

Söpö UV-uuni hymyilytti.

Lopputulos näkyy tosiaan tuossa tämän postauksen alussa linkatussa postauksessa. Kuten jo kerroin, valitsin kimalteisen roosan tuon mekkoni vuoksi. Ja ehkä vähän myös siksi, että joku ihan nude olisi vaan ollut liian tylsä minulle. Seuraavaksi taidan valita peittävän ja kirkkaamman värin. Minähän meinaan menen tuonne takaisin!

Elementsissä alkaa muuten kohta kynsitarjous, josta ajattelin teille vinkkailla. Kaikille helmikuun aikana rakkennekynnet ottaville tarjotaan kaksi seuraavaa kynsihuoltoa puoleen hintaan. Ja näissä kuvissakin esiintyvä kynsilaittajahan on tosiaan yksi Suomen parhaita kynsien laittajia! Katsokaa vaikka hänen omia taideteoksiaan tuossa alla olevassa kuvassa. Itse olen niin nössö, että pitäydyn tällaisissa suhteellisen tylsissä kynsissä, mutta näyttävääkin kyllä saa, jos sellaiset tahtoo.

Riikan upeat kynnet herättivät huomiota.

Tuosta paikasta vielä sen verran, että se sijaitsee tosiaan Helsingissä Fredrikinkadulla eli ihan keskustassa. Elements tarjoaa kauneushoitoja kynsistä ja ripsistä kuumakivihierontaan sekä hampaidenvalkaisuun. Tämän lisäksi heillä on myös konsultointi- sekä stailauspalvelu ja varsin viihtyisät lounge-tilat erilaisia tapahtumia varten. Voit siis pistää kerralla ulkonäön uusiksi tai vain huollattaa ripsesi – se on sinusta kiinni! Elementsin Facebook-sivut ja parhaat tarjoukset löydät täältä.:)