maanantai 16. tammikuu 2012 17:21

Vastaus erääseen suosituimmista kysymyksistä kommenttiboksissani

Kamalasti en kuvia tuon lyhyen blogilomani aikana napsinut, mutta muutamasta tilanteesta tuli ikuistettua virallista todistusaineistoa. Jätin tosin epähuomiossa muistikortinlukijani tänne Jyväskylään, joten en kyllä olisi edes voinut postailla näitä teille aiemmin. Vaikka siis se kettuileva netti olisi toiminut. Ehkä kaikki nämä sattumat olivat hyvästä, sillä loma virkisti mukavasti.

Koska tekotatuoinnit ovat erityisen kivoja mustien sukkahousujen alla, koetin tallentaa tällaisen tilanteen kameralle. Epäonnistuin, mutta päätin julkaista kuvan silti, koska sellaista pyydettiin. Tämän parempaa kuvaa en vain itse omasta nilkastani valitettavasti saanut. Pitäisi ehkä joogata itsensä taas notkeaksi. Noista testiin saamistani tekotatuoinneista voi lukea lisää täältä, jos aihe ei ole tuttu.

Sitten siihen monivuotiseen narinaan aiheesta “miksää otat kuvas aina samassa paikassa ajastuksella se on ärsyttävää lopeta se heti“. Vastaus on, koska silloin tiedän, että se kamera on tasan oikealla korkeudella, että se valo tulee tasan oikeasta suunnasta ja ettei niistä kuvista tarvitse rajata pois kenenkään sormea, vaikka se kuvaaja väitti, että ne kuvat ovat hyviä. Vaikka siis ne olivat tummia, keltaisia, epätarkkoja ja vinoja. Kuvattavan ilmeistä en edes sano mitään, varsinkaan alemmassa kuvassa.

Ja tässä tilanteessahan kuvien ottamiseen meni silti valehtelematta noin kolme kertaa enemmän aikaa kuin jos ne olisi ottanut itselaukaisimella. Se (ja tietysti pikkusieluisten aiheesta nillittäminen) on ärsyttävää!

mekko – Marimekko (saatu)

laukku – H&M

kengät – Aldo

Tuossa Marimekon oliivinvihreää ja violettia kauniisti yhdistävässä Leila-mekossa kävin juhlimassa ystäväni valmistujaisia. Mekko esiteltiin ensimmäistä kertaa tässä postauksessa ja sen jälkeen se on vain odottanut kaapissa arvoisiaan juhlia. Ja tiedoksi ihanalle kaverilleni, joka mietti, miksi mekko näyttää nykyään niin erilaiselta, niin ei se näytä. Tuon ensimmäisen postauksen mekko vaan oli kokoa isompi, koska se oli kuvauslainassa. Mekko on minusta aivan ihana. Harmittaa vaan, kun se näyttää niin paljon paremmalta paljailla jaloilla. Nimeän tämän kaunottaren siis virallisesti kesämekoksi.:)


Related posts:

  1. Pörrö rannalla
  2. Hylätyt asut
  3. Kun toivo pilkahtaa
  4. Kiss Kis…
  5. Pappa elokuvissa

23 Responses to “Vastaus erääseen suosituimmista kysymyksistä kommenttiboksissani”

  1. Reetta kirjoitti:

    Oi tuo mekko on todella kaunis! Sopii kyllä talvellakin mun mielestä mutta uskon kyllä että on varmasti upea kesällä paljaiden säärien kanssa!

  2. Jonna kirjoitti:

    Kesämekoksi joka yllättäen lähtee Jonnan matkalaukussa Itävaltaan. (Täysin oikeutettua kun siellä kevät ja kesä tulevat paljon nopeamminkin)

  3. Annathin kirjoitti:

    Joo ei ainakaa oo mikään huima hinta joten kokeilemisen arvonen ^^

  4. didafideau kirjoitti:

    musta on just kiva kun otat päivän asukuvat aina samanlaisina ja samasta paikasta. näkee paljon selvemmin että millasia vaatteita oot tänään käyttäny. =)

    • MouMou kirjoitti:

      Tiiliseinällä on kyllä helppo keskittää huomio asuun, kun taustalla ei vaan voi olla mitään kiinnostavampaa.;)

      Ei vaan. Kyllä noita olisi luonnossa kivempi kuvata, mutta mistäs repii luonnon, jossa on vielä sopivalla korkeudella taso, jossa ei kulje ihmisiä ja muutkin vaadittavat tekijät ovat kohdallaan. Myönnän, olen vaativa.

  5. Christina kirjoitti:

    Tosi kaunis mekko! :)

  6. Karoliina kirjoitti:

    Voi että toi mekko pukee sua! ^^

  7. IraCassandra kirjoitti:

    Ihania kuvia! :) Ja nillittäjäthän nillittävät vaikka nillittämisestä jos niikseen tulee ;)

  8. Paula kirjoitti:

    Nyt kun sanoit, niin oikeasti se kokoa isompi näytti kivemmalta. Siinä oli enemmän kepoisuutta, volyymia. Ilmavuutta, sitä sanaa mä hain! Ihan totta, että tuo on selkeä kesähame, ilman sukkiksia! :)

  9. Rva Melli kirjoitti:

    Mitähän pirua, en yleensä lämpene Marimekoilla sun muille sitten yhtään, mutta tuo mekko näyttää päälläsi upealta! Ja kun vielä luin tuon ylemmän suomisuunnittelupostauksen, niin niissäkin, etenkin ylin kuva oli jotenkin upea taas kerran :D

    • MouMou kirjoitti:

      Niiltä aina ilmestyy välillä sellaisia vaatteita, että jää vain tuijottamaan suu auki ihastuksesta.:)

  10. Laihis kirjoitti:

    Alakko kanssani laihikselle?:D

Kommentoi