perjantai 03. helmikuu 2012 18:27

Inspiraatio ja inspiraatiottomuus

Ulkona on niin kaunista, että tekisi mieli vaan tuijottaa ymprilleen suu auki. Harmi vaan, ettei niin voi tehdä, ettei kieli jäädy. Olisi ikävää, jos muiden ruumiinosien lisäksi menettäisi pakkaselle vielä puhekyvynkin. Talvi on inspiroiva ja kyllä kaunis katsella, mutta siitä on hieman kylmä nauttia. Ei oikein voi pukeutua, kun kivojen farkkujen päälle pitää vetää toppahousut ja söpöt nilkkurit täytyy vaihtaa järeisiin talvisaappaisiin. Rumaa, mutta lämmintä.

Muutenhan tässä pukeutumistuskassa ei ole ongelmaa, mutta olen itse luonut sellaisen rutiineillani. Olen tavallaan salaa ollut jopa ylpeä siitä, että olen postannut päivän asuja, vaikka ne eivät ole olleet mitään erityisiä. Jatkossa pitänee ehkä kevättä odotellessa keskittyä asuihin vain silloin, kun saa jonkun niitä kuvaamaan tai ylipäätään, jos yllä on muuta kuin haalari tai jättimäinen neule. Kuvauspaikkakin on täysin hakusessa. Päivittäiset asukuvat jäävät nyt siis virallisesti tauolle, koska niiden suhteen inspiraatio on hukassa.

Pyydettyäni synninpäästöä teiltä, jää jäljelle vielä ongelma, miten ulkona tarkenee. Olen jopa harkinnut pehmosaappaiden ostoa, vaikka niihin uppoaisi puolet kuukauden vuokrarahoista. En vaan tiedä, millä merkeillä on niitä kuuluisia talvipohjia, joilla pysyy tuolla jääkentillä pystyssä. Ja mistä niitä saa halvimmalla. Pitänee kysellä ihmisiltä apua. Jos joku tietää Ugg- tai Emu-rintamalta suosituksia (saa siis olla merkkisuosituskin), vihjeet otetaan ilolla vastaan.

Tämän postauksen tarkoitus kai oli valmistella teitä kasvaviin kosmetiikka-, ruoka-, liikunta- ja fiilispostausten määrään. Ja kuvatodisteilla vakuuttaa teidät siitä, että tekemistä riittää vielä viikoksi. Sen jälkeen pitäisi olla tämä asunto suunnilleen kunnossa. Veikkaan kuitenkin, että viimeistään jo kuukauden päästä kevät on sen verran lähempänä ja elämä sen verran enemmän järjestyksessä, että pukeutuminen nappaa taas.:)


Related posts:

  1. Huivi-inspiraatio
  2. Särki päässä
  3. iheartbulgaria
  4. Potkukelkkaillen
  5. Syksyn uniformut

118 Responses to “Inspiraatio ja inspiraatiottomuus”

  1. Ape kirjoitti:

    Täällä vielä yksi Hi-Pot-popojen kannattaja! Kertaakaan en ole kaatunut ne jalassa ja nyt jo toinen talvi menossa. :)

  2. tiiy kirjoitti:

    Minulla on kahdet aidot Uggit, yhdet Redfoot popot sekä Shepherdit :) Uggit on noista siroimmat ja ehkä pienintä kokoa. Kaikki on tosi lämpimiä. Shepherdeistä on pohja mennyt muutaman talven käytön jälkeen _todella_ liukkaaksi, joten niitä en talvella uskalla enää edes käyttää. Minun mielestä Uggeissa on kyllä pitävä pohja, kaikista näistä rakastan eniten Uggeja ja ne kyllä useimmiten on jalassa talvella. Redfootit on aika massiiviset ja tuntuu pikkasen kömpelöiltä kun ne on sen verran jykevät, mutta lämpimät ne on Ja jos Uggeja meinaa ostaa, niin kannattaa tarkastaa sieltä uggien sivuilta ne jälleenmyyjät, niin saat takuulla aitoa tavaraa :)Eikä muuten varpaitakaan palele <3

    • MouMou kirjoitti:

      Aah, eli se pohja voi muuttua aijan myötä? Äh. Miten jonkun kenkäparin ostaminen voi olla näin vaikeaa!:D

Kommentoi