lauantai 04. helmikuu 2012 08:46

Ravintolapäivä TÄNÄÄN 4.2.2012

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, osallistun tänään ensimmäistä kertaa ikinä Ravintolapäivään. Tämä virkistävä tapahtumahan sai alkunsa viime keväänä ja nyt se on levinnyt jo Suomesta muuallekin. Tapahtuman idea on, että kuka tahansa voi perustaa ravintolan yhdeksi päiväksi. Edellisinä Ravintolapäivinä on nähty mm. kahviloita, kioskeja, katukeittiöitä ja jopa “liikkuvia ravintoloita”, joista esimerkkinä mainittakoon Leipäauto. Paikan saa valita vapaasti, mutta monesta se oma koti on helpoin paikka kokkailla ja palvella asiakkaita. Vain mielikuvitus on rajana!

Suomesta alkunsa saaneen Ravintolapäivän Facebook-sivut löytyvät täältä ja kansainväliset nettisivut täältä. Lähimmät ravintolansa voi selvittää vaikkapa tämän kartan avulla. Menovinkkejä saa jakaa myös tämän postauksen kommenttiboksiin, jos sattuu vaikkapa tietämään hyvän ruokailupaikan. Osallistun itse päivään herkuttelijan roolissa, joten nyt saa mainostaa häpeilemättä. Tahdon hyvää ruokaa ja ihania kokemuksia!:D

(kuva täältä)


Related posts:

  1. Marimekon kesänäytökset tänään Jyväskylässä
  2. Vuoden 2012 tärkeimmät tavoitteet
  3. Kansainvälinen Jumpin-päivä
  4. Joululahjatoivelista 2011
  5. Tahdotko mukaan Fashion Look Bookiin?

8 Responses to “Ravintolapäivä TÄNÄÄN 4.2.2012”

  1. Tiude kirjoitti:

    Tänne Espoon perukoille ei tarvitse jaksaa tulla, mutta haluan vain mainita, että Ravintolapäivästä on paljon iloa, kun naapurit pistävät kahvilan pystyyn: Asun siis HOAS:illa suhteellisen isossa taloyhtiössä (asuntoja lähemmäs 200) ja naapureihin ei ole juuri tullut tutustuttua, taidan tietää jopa yhden nimeltä ja tietysti kaikkien koiranomistajien koirien nimet… Erityisen hauskaa kahvilan rantautumisesta omaan taloyhtiöön tekee se, että sen järjestävät pari vaihtaria. Vaihtareita, kun ei yleensä ole näkynyt edes asukasyhdistyksen tapahtumissa

    Jos nyt silti jotakuta kiinnostaa, niin mainostan vielä tyttöjen puolesta http://www.restaurantday.org/?r=gaylord-girls-alpine-bakery

  2. IraCassandra kirjoitti:

    Kuulostaapa kivalta tapahtumalta (mikä nyt ei olisi mihin liittyy ruoka :D), pidä hauskaa! :)

  3. Maija kirjoitti:

    Kävin testaamassa Töölönlahdella B-Smokeryn, jossa oli tarjolla 12 tuntia savustettua lihaa. Liha oli äärettömän mureaa ja herkullista, kannattaa käydä ennen viittä testaamassa! http://www.restaurantday.org/?r=b-smokery Tarjolla oli myös kuumaa mehua, mikä oli tosi kiva.

  4. Kahvitahra kirjoitti:

    Ravintolapäivä kuulostaa hauskalta idealta! Ja varmasti ihmiset kokee mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia hetkiä tuollaisessa päivässä!

Kommentoi