sunnuntai 05. helmikuu 2012 17:13

Presidenttiehdokkaan kannustuskakkuset

Illan vaalivalvojaisiin piti keksiä jotakin vietävää. Muistin tallentaneeni kirjanmerkkeihin erään reseptin, jossa kuppikakkuihin saatiin lisämakua teellä. Päätimme sitten leipomishullun kämppikseni kanssa testata ohjetta passionhedelmä-mango-appelsiiniteellä. Nimesin nämä illan teeman mukaisesti “presidenttiehdokkaan kannustuskakkusiksi”. Ihan vaan, että kaikille jäisi illasta kaikin tavoin hyvä maku suuhun.:)

Teekuppikakut (12 kpl)

2,5 dl teetä (eli 3 pussia teetä + 3 dl kiehuvaa vettä)

3,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl perunajauhoja

1,75 dl sokeria

1,5 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 dl margariinisulaa

Kuorrute:

100 g margariinia

5,5 dl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

7 tl teetä (määrä riippuun hieman margariinin pehmeydestä)

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Kiehauta vesi ja anna teen hautua 10-20 minuuttia, jotta siitä tulee tarpeeksi vahvaa. Anna jäähtyä hyvin! (Kannattaa keittää vähän enemmän, jos tahtoo tässä välissä rentoutua teekupposen äärellä.)

Sekoita kaikki kuivat aineet yhteen. Lisää 2,5 dl teetä ja säilytä loput kuorrutteen tekoa varten. Lisää myös margariinisula. Kääntele sitten taikina tasaiseksi. Täytä muffinssipellin kolot paperisilla muffinssivuoilla ja kaada taikina vuokiin niin, että niihin jää 1/4 kohoamisvaraa. Paista kuppikakkuja uunissa 18-20 minuuttia tai kunnes hammastikkuun ei enää tartu taikinaa. Anna jäähtyä hyvin.

Valmista kuorrute sekoittamalla kaikki aineet yhteen. Pursota kuorrute kuppikakkujen päälle ja koristele halutessasi vielä lisää. Säilytä viileässä. Tarjoiluvinkkinä voisin vihjata, että kuppikakkuihin käytetty tee toimii jostakin syystä erityisen hyvin näiden herkkujen seurana.;)


Related posts:

  1. Suosioni salaisuus
  2. Näkkileipä
  3. Banaanipannukakku
  4. Tulinen tonnikalarisotto
  5. Jonnin tomaattikeitto

53 Responses to “Presidenttiehdokkaan kannustuskakkuset”

  1. Jatta kirjoitti:

    Vautsi, mitä veistoksia! Eikun siis leivonnaisia :P Tulipas nälkä…

  2. -H- kirjoitti:

    Ou my tytöt! Illan emäntä rakastaa teitä ja teidän tuomisia! :)

  3. Cole kirjoitti:

    vau! näyttää ihan ruusuilta, ja vielä teetä flavöörinä! absolutely delightful! ^__^

  4. Paula kirjoitti:

    Oi nam! Pakko lähteä kauppaan ruokkimaan herkkuhammasta! Upeita ruusuja!!!

    En edes muistanut, että se on tänään: vaalivalvojaiset! Ennen kuin tämän postauksen luin. Pää ollut ihan muissa asioissa, koko päivän. :)))

    • MouMou kirjoitti:

      Sitä helposti unohtaa vaikka mitä, jos on kiire. Itse muistin kyllä vaalivalvojaiset, mutta tuo Runeberg pääsi unohtumaan.:) *nolo*

  5. Maiski kirjoitti:

    Ihania herkkuja! Täälläkin kannustetaan pressaa – tosin Runebergin tortuilla. Osaisinpa mäkin kuorruttaa normityllalla noin hyvin…

    http://nuotinvieresta.blogspot.com/

  6. Rosa kirjoitti:

    Täällä yksi leipomishullu ilmoittautuu. Ohje kuulosti hyvältä ja erilaiselta.

    Olisko paha, jos tekis tänään vielä näitä vaikka viikon sisään olen leiponut bebejä ja munattomia muffinsseja? :D

  7. Ellu-Kana kirjoitti:

    Wau! Pakko testata. Todella upean kuuloisia ja näköisiä’ :)

  8. Q kirjoitti:

    ihanat ruususet kuorrutukset! :)

  9. Natalia kirjoitti:

    Maailman kaunein muffinssi!!!:) Arvaa rakastuiko tällainen ruusufani näihin. Saako tuon ruusukuvion siis tehtyä ihan normaalisti pursottamalla, vai oliko siinä jokin tietty tyyli/vempain? :)

  10. Nede kirjoitti:

    Nam!! Voi että alkoi tehdä mieli kuppikakkusia! Tosi kauniita ruususia saitte kyllä aikaan!

  11. randomkisu kirjoitti:

    Onneks inhoon muffinsseja, mut toi päällyste kyl näyttää aika houkuttelevalta :D Oisko liian törkeetä tehdä vaan annos sitä ja kauhoo suuhun :DD

  12. Elisa kirjoitti:

    Ihan mahtavan näköinen luomus! Vautsi, miten olet saanutkin tehtyä siitä noin ihanan näköisen, itse en varmaan ikinä onnistuisi vaikka tuleekin aika usein jotakin leivottua :D

  13. Pippuri kirjoitti:

    Mmm, toi tee kuulostais kyllä aika herkulliselle, pitää varmaan maistaa! Cupcaket varmasti samoin, mutta oon jo viikonlopun kestäneissä omissa läkisäisissäni vetäny niin kovat herkkuöverit etten voi kuvitellakaan syöväni mitään noin kahteen vuorokauteen! :D

    • MouMou kirjoitti:

      Oon litkinyt tuota teetä aikanaan niin paljon, että pidin siitä parin vuoden tauon. Nyt maistuu taas.:)

  14. Saara kirjoitti:

    Ihanan näkösiä!

  15. Kahvitahra kirjoitti:

    Maukkaan näköisiä nuo kannatuskakkuset :) ihan ku leipomosta ostetut :) Vaaleista ja kakusta tuli mieleen että mulla on jemmassa ohje jonka otsikko on: Juha Piirosen vaalikakku! Kakku on hyvää vaikka en ole kuullut koko Juhasta! Mukavaa illan jatkoa.

  16. Reetta kirjoitti:

    Ihanan herkullisen näköistä. Mä rakastan teetä joten kuulostaa ihanalta laittaa teetä kuppikakkuihin. Täytyy ehdottomasti joskus kokeilla! :)

  17. Marjo kirjoitti:

    Voi kuinka namin näköisiä! Tosin kuorrutus on niin hieno, että ihmettelen, miten tollasia raaskii syödä… :D

  18. meerih kirjoitti:

    Onpas kauniin ja herkullisen näköisiä! En kyllä osais ite tehä noin nättejä! :)

  19. Karoliina kirjoitti:

    Ihania nuo kakkuset, ajattelin ensin etta vallan olet kodiittorilta tilannut nuo paallisruusut :)

  20. Sini kirjoitti:

    Vau, mikä pursotus! :) Täytyy varmaan vaahdon olla aika kovaa, että tulee noin teräväreunainen kuvio.

Kommentoi