maanantai 30. huhtikuu 2012 16:43

Päivän pelastajat

Voi tätä onnea! Eilisen päivän pelasti lähikaupasta löytynyt sushi, joka on siis täällä maaseudulla aikamoisen harvinainen löytö. Tänään taas mieltäni valaisi heti aamusta löytynyt mokkula, joka hakkaa meidän talouden kiinteän netin 100-0. Tänne metsän keskellehän tarjoaa nettiä vain yksi operaattori ja sekään ei sitten luonnollisesti toimi kovin “sulavasti”. Siksi landelomailu saattaa välillä aiheuttaa tahattomia postaustaukoja.

Joku kyseli, millä ihmeellä saan täällä aikani kulumaan ja ajattelin kertoa teille erään esimerkkipäivän tekemisistäni. Eilen aloitin päiväni parin tunnin haravointisessiolla, minkä jälkeen lehtikuorma vietiin mummolaan ja samalla kävin tietysti kyselemässä mummon kuulumisia. Mummolasta lähdettiin ruokakauppaan, minkä jälkeen nautiskeltiin koko perheen voimin massiivinen sushilounas. Sen jälkeen ajeltiin järven rantaan ja käytiin samaisen lehtiperäkärryn kanssa siirtämässä vene parempaan paikkaan kesää varten.

Venereissun jälkeen ajeltiin auto viereiseen kuntaan huoltoon ja käveltiin reilu kymmenen kilometriä kotiin. Testasin huvikseni, onko kävelyvauhtini sellainen, että voisin kävellä puolimaratonin juoksematta ja onhan se! Aika pelastava tieto. Lenkin jälkeen äiti yritti houkutella tytärtään kastautumaan järveen, mutta tytär nihkeili kylmän veden vuoksi ja päätti syväjäädytyksen sijaan lämmittää saunan.

Siinä se päivä sitten menikin, sillä saunan jälkeen uppouduin (huonoon) kirjaan ja nukahdin päivän puuhista väsyneenä. Tähän asti päiviini täällä on sisältynyt myös muutama tunti langattoman netin kanssa taistelua, mutta kiitos mokkulan, ne ajat ovat nyt toivottavasti ohi.

Tänään siirrytäänkin sitten viettämään vappua. Sen kunniaksi olisi luvassa ainakin eräs mahtava arvonta ja sitä odotettua huulifoliotutoriaalia. Palaillaan siis taas pian, sillä mitään remuvappua en aio viettää. Yliopistohaalaritkin heitin roskiin merkkeineen päivineen, sillä ne ajat saavat luvan olla lopullisesti historiaa elämässäni. Meikäläinen lähtee hakemaan sen huolletun auton Viialasta ja ottaa sitten rennosti. Mukavaa vappua, mitä ikinä sitten teittekään!:)


maanantai 30. huhtikuu 2012 05:00

Puman juoksukoulussa

Otinkin toissapäivänä hieman erilaiset asukuvat. Tai siis otatin, sillä en ihan kehdannut taistella itselaukaisimen kanssa tuolla showroomilla tai lenkin aikana. Noissa “asukuvissa” eli treeniasukuvissa vilahtaakin jo niitä vaatteita, joista kirjoittelen lisää, kun saan ne kuvattua kunnolla. Kyse on siis niistä vaatteista, joihin se mysteeriarvontakin tulee ensi viikolla liittymään. Toivottavasti olette siitä yhtä innoissanne kuin minä.


juoksutrikoot – Björn Borg (saatu)

toppi – Etirel

takki – Björn Borg (saatu)

kengät – Puma (saatu)

Itse juoksukoulussa katseltiin juoksutekniikoita kriittisin silmin ja koetettiin parantaa niitä omia virhekohtia. Kysymyksiäkin sai esittää ja tuli niitä suureksi ilokseni ihan mukavasti. Itsekin selvitin muutaman päätäni vaivanneen asian siinä hölkkäilyn lomassa. Perusjuoksun ja -hölkän lisäksi opeteltiin kuinka juosta ylä- ja alamäessä sekä rappusissa. Juoksukoulu kesti noin tunnin verran.

Se hetki, kun naama ei vielä/enää ole punainen.

Melkein kokonainen juoksuporukka.

Ylämäkijuoksua treenaamassa.

Vauhdissa ei onneksi ehtinyt miettiä, onko tukka hyvin. Ei nimittäin ollut.

Venyttelytreeniä ennen rappusjuoksua.

Pumalta samana aamuna saadut Faas 300 -juoksukengät neitsytmatkallaan.

“Maalissa” eli showroomilla meitä odotti kuvaaja ja hurraavia ihmisiä. Olo oli kyllä hyvä, vaikka en oikeastaan mitää suorittanutkaan. Koen tämän kuitenkin tavallaan voittona itsestäni, sillä kynnys juosta kaupungilla pienenee kummasti, kun on hölkkäillyt Bulevardin lähistöllä söpössä parijonossa.

Maaliviiva lähenee.

Ohi on ja edelleen hymyilyttää!

Herkullista palautumisapua meille tarjosi Gainomax.

Juoksukoulu oli ainakin minusta kerrassaan mahtava idea! Sen taso oli suunniteltu niin, että siitä saisivat irti sekä he, jotka vasta suunnittelevat juoksuharrastuksen aloittamista, että he, jotka ovat juosseet jo pidemmän aikaa. Itse taidan kuulua jonkinlaiseen väliryhmään, sillä olen lenkkeillyt ja vähän juoksennellut vuosia, mutta kunnon pinkomislenkkejä en ole juurikaan tehnyt. Imin itseeni tietoa kuin sieni, jotta voin jatkossa kehittää itseäni juoksijana. Oppisikohan sitä näyttämään myös fiksummalta juoksun aikana otetuissa valokuvissa, krhm.;)

“I believe I can fly…”

Jos joku koululaisista ei muuten saanut osallistumislahjaa, jotka jaettiin jouksukoulun päätyttyä, asia ratkeaa hetkessä sähköpostilla minulle. Sähköpostiosoitteeni löytyy tuosta sivupalkista. Tähän loppuun kiitokset vielä Milttonille (myös valokuvista), Pumalle ja Puman edustajalle eli alimman kuvan lentävälle Puma-miehelle sekä tietysti kaikille teille ihanille osallistujille. Toivottavasti treffaillaan jatkossakin kivojen tapahtumien muodossa!:)


sunnuntai 29. huhtikuu 2012 16:27

Herkkuja päivän ympäri

Herkuttelu – mikä ihana harrastus! Aina herkuttelua ei kuitenkaan tarvitse harrastaa sisäisesti, vaan suosikkimakujaan voi nautiskella myös tuoksumuodossa. Tosin ei se sisänenkään herkuttelu pahaa tee. Kokosin tähän postaukseen tämän hetken herkullisimmmat kosmetiikkatuotteet ja eksyipä mukaan vähän muutakin. Kertokaahan muuten kommenttiboksin puolella, missä muissa tuotteissa olette havainneet syötävän herkullisen tuoksun. Vinkkejä otetaan vastaan!

Aamusuihkussa herää lempeästi mangon ja passionhedelmän tuoksuja nauttien Yves Rocherin smoothiesuihkugeelin* avulla. Suihkun jälkeen jalat virkistyvät Avonin Mojito-jalkavoiteen avulla. Tuoksu muistuttaa ihanista kesädrinkeistä. Pitäisiköhän soittaa tytöt herkkubrunssille?

Jopa pikainen herkuttelu kaupungilla onnistuu helposti, kun mukana on The Body Shopin suklainen huulivoi. Eikä Fazerin uusi mansikkainen maitosuklaalevykään* käsilaukussa haittaa yhtään. Suklaahan hoitaa sekä ihoa että mieltä samalla kertaa!

Illalla lihaksia rentouttaa lämmin kylpy, jota maustaa kookoksen ja ananaksen avulla Yves Rocherin smoothiesuihkugeeli*. Kylvyn jälkeen vielä vähän kostealle iholle hierotaan Lumenen mustikkavartalovoide*, jonka tuoksu muistuttaa uskomattoman paljon täyteläistä mustikkajogurttia. Sitä ennen hemmotellaan kuitenkin vielä ihoa naamioilla, sillä…

… rentoutumista edistämään hiuksiin levitetään Avonin kinuskinen sheavoihiusnaamio. Kasvot puolestaan nauttivat täysin siemauksin Korresin jogurttikasvonaamiosta. Olipa siinä herkuttelua kerrakseen!<3

*merkityt saatu


sunnuntai 29. huhtikuu 2012 05:00

Eelin käsissä

Päästin Eelin perjantai-iltana hiusteni kimppuun ja suoristusrautalaineiden kautta hän loihti hiuksiini kahden letin avulla punotun kampauksen. Siinä on jotenkin kummalla tavalla valoisan sunnuntaiaamun ja valkoisten lakanoiden fiilistä. Arvatkaapa, mikä on tämän ylitiöromanttisen kampauksen paras puoli? Se näyttää hyvältä vielä yhden yönkin jälkeen hieman sekaisempana. Juuri valmistuneesta kampauksesta ei nimittäin valokuvatodisteita ole.:)

Pssst! Taisin skumppahuuruissa luvata Eelille, että hän saa napsaista hiukseni lyhyiksi. Hups!


lauantai 28. huhtikuu 2012 12:06

Pitsiselkä

Palatakseni vielä perjantaihin, ehdin sittenkin silloin kuvata päivän toisenkin asuni. Kevään kunniaksi pukeuduin pitsiselkäiseen toppiin (kuva selkämyksestä kiinnostuneille täällä) ja tummiin suosikkifarkkuihini. Kengät säilyivät samoina kuin päivän mekkoasussa, mutta vaihdoin pienet korvikseni mustiin sulkiin. Kummasti nuo korvikset tekevät koko tyylistä heti kiinnostavamman, pitää ihan tosissaan nyt opetella panostamaan enemmän koruihin.

farkut – Liu Jo Jeans (saatu)

toppi – Amisu

korvakorut – H&M

kengät – Steve Madden

Pitäisi myös keksiä uusia kampauksia sen iänikuisen nutturan lisäksi. Tietysti osaan väsätä tuon lettipannan, mutta siihen kyllästyy niin kovin nopeasti. Ajattelin ensin tuon lettikampauksen olevan jopa vähän hassu, mutta kun sain kaupungilla perääni kunnon vislaukset parilta teinipojalta, tykästyin kampaukseen. Se ei ole alkuunkaan lapsellinen tai typerä. Ihanat pojat pelastivat kärttyisen tädin päivän!:D

Palaillaan vielä illemmalla juoksukoulujuttujen kanssa. Se alkaa ihan kohta, joten taidan tästä valua lähtöpaikalle. Toivottavasti moni teistäkin on tulossa tai on jo Urban Athletic Clubilla. Jos ei, niin palaillaan illemmalla!