lauantai 30. kesäkuu 2012 15:41

Valkoiseen verhottu

gif maker

Terveisiä Tallinnasta, turjakkeet! Reilun vartin päästä olisi edessä lähtö Moët & Chandon -pippaloihin ihanien blogityttöjen kanssa. Tarkoituksena olisi viettää ikimuistoinen ilta täällä meren toisella puolella ja palata huomenna Suomeen. Postailen päättyneen arvonnan voittajat, kun palaan ja asukuviakin olisi pitkästä aikaa varastossa. Tänään keskityn kuitenkin juhlimaan sekä viettämään aikaa hyvässä seurassa. Nauttikaahan tekin viikonlopusta!:)


perjantai 29. kesäkuu 2012 16:35

Ohje onneen

+

+

+

=

Herkullisten räiskäleiden lisäksi onnen voi saavuttaa näköjään ainakin uudella asunnolla, joka tuntuu heti kodilta. Harmi vaan, että onni tulee hieman kalliiksi, sillä ensi viikolla on lähdettävä ostamaan naulakoita, verhotankoja ja muuta hyödyllistä, joihin saa helposti uppoamaan monta sataa euroa. Olisi ihana saada kämppä kuntoon mahdollisimman pian, mutta viikonlopun aikataulu on sen verran kiireinen, että taidan saada tämän siivousurakkani päätökseen vasta alkuviikosta. Toisaalta, haittaako se nyt sitten mitään.

Noihin herkkukuviin voisin vielä palata sen verran, että en voi enää kuvitellakaan herkuttelua ilman pensasmustikoita. Ne sopivat kaiken kanssa ja ovat ihania sellaisinaankin. Tuo alin kuva vaan pistää hieman hymyilyttämään, koska Ainohan näki siinä selkeästi kanan. Once you see it you can’t unsee it!;)
(suklaalevy saatu Fazerilta)

keskiviikko 27. kesäkuu 2012 21:41

Elämän pieniä iloja vol. 2

Viime päivinä olen tullut muuton keskellä iloiseksi mm.:

  • uusista kengistäni. Olen ostanut viime aikoina lähinnä vain edullisia melkein ilmaisia, käytettyjä kenkiä eBaysta, joten tuntui jotenkin hurjalta tilata pitkästä aikaa kenkäpari täyteen hintaan nettikaupasta.
  • kun sain viedä pikkusiskolle aamiaisen sänkyyn. Sisko tuli pariksi yöksi kyläilemään eli muuttoavuksi ja heräsi sitten siihen, kun vein täytettyjä patonkileipiä ja jääkylmän Frappuccino-vaniljakahvin hänelle. Kahvipullon sain Strabucksin tilaisuudesta.
  • isosta mainoksesta, joka on sijoiteltu niin, että jokaisella Eira-mummolla valahtaa aamukahvi väärään kurkkuun, jos sattuu vilkaisemaan kriittisellä hetkellä ikkunasta ulos.
  • uuden asuntoni toimivan jääkaapin ensimmäisistä asukeista. Sanokaa mitä sanotte, mutta meikäläisen mielestä ei ole tölkkilimun voittanutta. Paitsi ehkä jääkylmä maito. Mm…

keskiviikko 27. kesäkuu 2012 13:24

Aussie & Summer Heat -kesäklubiarvonta

Sitten olisikin luvassa niin kesäistä arvontaa, että oksat pois! Arvontaa sponsoroi hiustuotemerkki Aussie. Kaksi onnekasta saa itselleen avecillisen lipun kesän Summer Heat -tapahtumiin, joita järjestetään pitkin kesää Vanhalla Ylioppilastalolla. Tapahtumissa voi hengailla hyvässä seurassa, nautiskella kattoterassin fiiliksestä tai bailata tanssilattialla aamuun asti. Ihan miltä sinä iltana nyt sattuu tuntumaan.

Koska sponsori on näinkin tunnettu hiustuotemerkki, kesäklubilippujen lisäksi kaksi onnekasta voittaa itselleen Aussien Limited Edition -tuotevalikoiman, jotka toimitetaan voittajille elokuun alussa. Kesäpakkaus sisältää mm. shampoon, hoitoaineen ja tehohoidon värjätyille hiuksille. Tämä on muuten se toinen suosikkisarjoistani Aussielta kosteuttavan sarjan lisäksi, rakastan näiden villipersikkaista tuoksua!

Ei siinä vielä kaikki. Kesällä ei saa pihtailla eli kasvatetaanpa voittopaketteja vielä toisella sarjalla. Ohuille ja ryhdittömille hiuksille pelastusta tarjoaa tuuheuttava tuotesarja, josta lahjapakkauksessa on kaksi tuotetta. Tämän sarjan shampoo- ja hoitoainepullot on tuon toisen sarjan tavoin koristeltu surffihengessä. Tuotteita myyvät rajoitetun ajan Stockmann, Sokos sekä Anttilat.

Koska on hyvin todennäköistä, että kesäklubeilla tanssii jalkansa kipeiksi tai jopa rakkuloille kuten meikäläisellä on usein tapana, Aussie haluaa lahjoa kesäpakettien saajia myös kesäisillä Havaianas-varvastossuilla. Tulen siis kyselemään voittajilta kengänkokoja osoitetiedustelujen yhteydessä. Kenenkään ei tarvitse pelätä kenkäfetissistä bloggaajaa, vaan tiedustelulle on siis hyvä syy, tuhmeliinit.;)

gif maker

Koska Summer Heat -tapahtumat pidetään Helsingissä, ilmoitathan kommentissasi, osallistutko vain hiustuotepakettien vai myös lippujen arvontaan. Kesäklubitapahtumiahan järjestetään joka perjantai ja lauantai kesän ajan aina elokuulle saakka eli voittajat saavat käyttää lippunsa minä viikonloppuna itse vain haluavat. Selvennykseksi vielä, että arvonnassa on kaksi hiustuotepakettia ja kaksi lippupakettia. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta viimeistään 29.6.2012 kello 23:59. Arpaonnea kaikille!


tiistai 26. kesäkuu 2012 20:50

Pitsiset unelmat

Kuulumisia, asukuvia ja muuta “normaalia” on kyselty, mutta tilanne on nyt valitettavasti se, että tämän muuttohässäkän keskellä hengailen lähinnä kollareissa hiukset suttunutturalla milloin missäkin seurassa. Malttakaan siis vielä tämä viikko. Tahtoisin kyllä kovasti jutustella normaalisti, mutta nyt stressaa niin kovaa, että juoksentelen vain ympäriinsä eikä blogille oikein jää aikaa. Asuntoni (kummatkin) ovat täynnä pullottavia jätesäkkejä ja ympärilläni vallitsee jatkuva kaaos.

Jotakin ihanaakin tämän kaiken kiireen keskellä silti koin. Toissaviikolla tilaamani kenkäpari saapui nimittäin vihdoin. Pidin ensin Jeffrey Campbellin kenkiä outoina klompsuina ja pyörittelin silmiäni, kun joku väitti Lita-mallisten kenkien olevan mukavat jalassa. Päädyin kuitenkin siskoni työpaikalla tylsyyksissäni sovittamaan kyseistä mallia ja jouduin kääntämään takkini. Pitsikuorrutetut nilkkurit lähtivät tilaukseen heti seuraavana päivänä.

Kengissä on sen verran piilopohjaa päkiöiden alla, että korkoa ei tosi asiassa ole niin hurjasti kuin mitä ensin luulisi. Tämän kenkämallin kohdalla neuvoisin kaikkia, joita yhtään tuo ulkonäkö houkuttaa, sovittamaan kenkäparia. Saatette nimittäin yllättyä iloisesti. Olisi ihana jäädä höpöttämään enemmänkin, mutta nyt jatkan rentoutumista muuttoapulaiseni kanssa. Tänään on tullut kannettua sen verran tavaraa asunnosta toiseen, että olemme kumpikin ansainneet hetken lepoa elokuvaillan muodossa. Palaillaan!:)