lauantai 09. kesäkuu 2012 05:00

Persikkajäätelöinspiraatio

Inspiroiduin eilen kokoamaan asuni erään kynsilakan ja postipojan tuomien korvisten pohjalta. Lakan olin saanut Essieltä ja korvakorut lahjoitti We Style -nettikauppa, jonka kanssa taitaa olla tulossa samaa tyyliä oleva kampanja kuin viime vuonna. Kuitenkin, kynsilakka sävyltään A Crewed Interest ja persikkajäätelön väriset korvikset saivat minut himoitsemaan lisää pastellivärejä asuuni. Siirryin siis suosiolla tonkimaan tuubitoppitarjontaa pohjattoman tuubislaatikkoni pariin.

Kun oikea sävy oli löytynyt, vaikoin topille alaosaksi rennot housut. Tällaisia kaipailisin lisääkin, mutta näni rentoa mallia ei ole näköjään kovinkaan helppo löytää. Helpon ratkaisun eli mustien kenkien sijaan valitsin krokokuviolliset nahkakorkkarit puukurolla. Niiden väri oli juuri eikä melkein se, mitä etsinkin. En ehtinyt suoristaa hiuksia ennen kuvia, joten ne kihartuvat hassusti kasvojen ympäriltä.

tuubitoppi – H&M

housut – Lindex

korvakorut – We Style (saatu)

kengät – Nine West

Tänään olisi sitten ohjelmassa mm. uuden profiilikuvan otto Indiedaysin esittelysivuille, kokous bloggaajaporukalla ja illalla tietysti nautiskellaan yhdessä hyvistä juomista ja herkullisesta ruuasta. Tarkoitukseni oli lähteä maanantaina Kylmäkoskelle, mutta ohjelmaa ilmaantui sen verran paljon, että lähtö taitaa siirtyä loppuviikolle. Sekään ei haittaa nyt, sillä olen niin onnellinen uudesta asunnostani, etten meinaa pysyä nahoissani. Koetan rauhoittua viimeistään maanantaihin mennessä niin, ettei teillä mene hermo tähän intoiluuni. Palaillaan!<3


26 Responses to “Persikkajäätelöinspiraatio”

  1. nasu86 kirjoitti:

    kiva ja simppeli asu :)intoilu on vaan hyvä asia!

  2. Katya kirjoitti:

    IHANA ASU!! ♥ täydelliset värit, sopii sulle ku nenä päähän! :)

  3. jjuulia kirjoitti:

    On kyllä tosi ihana asu! Ja voi että mä rakastan tota persikkaväriä kaikissa vaatteissa! :)

  4. Kyselyikäinen kirjoitti:

    Moi,

    Onko sulla tarkoituksena kasata tonne lipastolle aina niitä tuotteita, joita oot saanu ilmasiks vähän niinku “vahingossa”, että ne näkyisi kuvissa? Kerran siellä oli sattumalta niitä kahvi-podeja ja nyt jotain, jota en tunista :) Mutta näyttää L’Orealin pahvipakkauksilta :)

  5. fashionista kirjoitti:

    Leikkaa se polkka nyt hemmetti! :(

  6. M kirjoitti:

    Moikka! Tää tulee ny iha puskista, mutta itsekin juuri ”helsinkiläistyneenä” mietin, että tunsitko täältä ketään ko muutit? Olitko yksinäinen, vai oliko tuttuja jo valmiiksi?

    • MouMou kirjoitti:

      Keskimäärin kaksi ihmistä niin, että voin soittaa ja pyytää seuraksi. ELi aika yksinäiseltä pohjalta lähdetään tutustumaan kaupunkiin.:)

  7. anonymous kirjoitti:

    Millon videotaa?
    Ooon oottanu videoo ihan sika kauan,
    koska sun ‘höpötyksiä’ on nii kiva kuunnella videolla :))))

  8. Kati kirjoitti:

    Vau mikä vyötärö! Terv. nimim. Tasapaksu

  9. nunju kirjoitti:

    Ihana rusketus, onko se edelleen siitä itseruskettavasta? No, sopii hyväksi “pohjaksi” noille sävyille :)

  10. ana-i-s kirjoitti:

    Ahh, nuo kengät ovat kyllä ihanat <3
    Eipä sillä, en ole sinulla rumia kenkiä vielä nähnytkään :D Tykkään muutenkin tyylistäsi, näytät aina jotenkin niin raikkaalta ja… seesteiseltä :D

  11. noora kirjoitti:

    Niin ihana asu! Ja oon totaalisen ihastunut noihin kenkiin. Mutta ootkos sää laihtunut? Ei sillä että olisit ollutkaan mikään lihava, mutta näytät niin pikkuselta:)
    Ihanaa kesää sulle<3

  12. Hanna kirjoitti:

    Vannoutuneen mustaan pukeutujankin on pakko tunnustaa, että tämä asukokonaisuus näyttää todella hyvältä! :)

Kommentoi