tiistai 14. elokuu 2012 08:30

Painajaispäivä

Palataanpa vielä hetkeksi eiliseen. Kun päivä alkaa sillä, että herää Pennywise-painajaisesta omaan huutoonsa, ei se oli jatkuakaan kovin hyvänä. Sängystä nouseminen on vaikeaa ilman kahvia ja aamukahvi jäi juomatta, sillä kahvimaito oli loppu. Uskotteko, että sitä maitoa oli vaikea lähteä hakemaan, kun ei meinannut päästä sängystä ylös? Työmatkalla kohti iltavuoroa muistin kauhukseni, että unohdin sunnuntaina illalla töissä päättää päivän tabletilla enkä voinut edes soittaa aamuvuorolle asiasta, koska en tajunnut sitä aikaisemmin. Voi luoja, mikä maanantai! Arvatkaa, tekikö mieli jäädä peiton alle?

Työvuoroni oli tarkoitus loppua kahdeksalta ja olin saanut vihjeen, että minut vietäisiin treffeille heti töiden jälkeen. Valitsin siis huolella vaatteet mukaani töihin, jotta voisin vaihtaa ne vuoron jälkeen. Lopulta löysin sopivan mekon, joka oli säilytyksestä hieman rypistynyt. Tein sitten sen virheen, että silitin mekon pilalle rikkinäisellä silitysraudalla, jonka vähän aikaa sitten itselleni tilasin. Kuinka hienoa! Lähdin lopulta raahustamaan töihin toivoen, että karmea päivä muuttuisi kivaksi ja että viimeistään illalla se ihana mies tekisi oloni paremmaksi.

Arvatkaapa mitä? Niin kävikin. Tämän postauksen pointti ei nimittäin ole kiukutella eilisestä, vaan muistuttaa siitä faktasta, että sateen jälkeen paistaa aurinko, pahoillakin letuilla voi olla pitsireunat, aika kultaa muistot ja muita kliseitä. Jos joku päivä tuntuu menevän pyllylleen heti aamusta, sovi illaksi tärskyt jonkun ihana ystävän kanssa älä missään nimessä peru niitä, vaikka silittäisit mekkosi pilalle ja peilistä katsoisi mörkö. Asukuvia ei nyt mokani vuoksi tule, mutta toivottavasti sain piristettyä edes jonkun mahdollista kökköpäivää. :)


44 Responses to “Painajaispäivä”

  1. Dr.Sugar/Jinna kirjoitti:

    Juu! Joskus noita huonoja päiviä on :D onneksi kuitenkin se muuttui sulla paremmaksi! :—)

    • MouMou kirjoitti:

      Ja onneksi noin nopeaan! Tosin tämä aamuna tuo päivä meinasin jatkua, mutta kahvimaito pelasti kaiken. <3

  2. Tarja kirjoitti:

    Kaikki päivät eivät todellakaan voi olla ruusuilla tanssimista, kenelläkään. Mutta olet niin oikeassa: kunpa sitä muistaisi, että vastoinkäymiset eivät koskaan jatku loputtomiin. Kohta se aurinko taas pilkistää. Ihanaa tiistai-päivää! :)

  3. Reetta kirjoitti:

    Todellakin piristit! :) Et uskokaan, kuinka paljon. On se ihanaa, että tästä maailmasta löytyy sellaisia ihmisiä kuin sinä. Oot mielettömän kaunis niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. <3 Ihanaa ja aurinkoista tiistaita! Toivottavasti sitä maitoa on nyt monta höyryävää kupposta varten. :D

  4. Carmabella kirjoitti:

    Tuo on niin totta! Onneksi huono päiväsi muuttui hyväksi. :)

  5. moniQ kirjoitti:

    voiko aidompaa bloggaajaa olla? <3

  6. Mimme kirjoitti:

    Ihana kirjoitus! Tämä tuli niin loistavaan saumaan, koska itselläni on juuri nyt aamu, kun kaikki tökkii eikä mikään huvita -edes kauppaan ei tee mieli lähteä, vaikka haluan jostain syystä niin paljon suklaata, että siitä tulee vain huonommalle tuulelle… Tämän postauksen innoittamana pitää vain yrittää päästä nyt sängystä ylös ja keksiä jotain erityiskivaa tekemistä! :)

  7. Tayu kirjoitti:

    “Pahoillakin letuilla voi olla pitsireunat” – hahah, kiitos tästä :’D

  8. HannaHoo kirjoitti:

    Hahaa, jouduin piipahtamaan aamulla Pasilassa, ja kun töihin päin junalla piti kolkutteleman, ajattelin hörpätä junaa odotellessa latten Robertsilla. Ihanainen tyttö kysäisi tiskin takana, josko otan croissantin, sen sai kaupan päälle. Uunituoreen. Mä taidan olla moisesta ilahtunut loppupäivän. Nam.

  9. heidi kirjoitti:

    sää oot niin ihana!! <3

  10. Enni kirjoitti:

    oot jotenkin niin ihanan symppis! <3

    Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista viikkoa sulle :)

  11. Karoliina kirjoitti:

    Onneksi paistaa aurinko! Monesti itsekin meinannut huonoa paivaa jaada hautomaan punkkaan, mutta muuttuisikos se siita paremmaksi mököttamalla… Joten tuulta pain vain, kylla se rankinkin vastatuuli jossain vaiheessa myötaiseksi muuttuu :)

  12. Pippuri kirjoitti:

    Toivottavasti loppuviikko tuo mukanaan parempia aamuja! :) ja toivottavasti se mekko ei ollut liian ihana ja rakas.. olen tehnyt saman ja sen jälkeen sain hyvästellä ihanan kauniin ja rakkaan silkkipuseron. Tyhmästä päästä kärsii koko vaatekaappi..

  13. kepsu kirjoitti:

    Moikka! Ei nyt liity tähän postaukseen muuten kun kuvan osalta, mutta mikä koko sulla on tosta maksimekosta? Oon ostattelemassa moista netistä niin sillä kyselen :D

  14. Aava kirjoitti:

    Ihana Iina <3 Voisit vähän kertoilla tuosta mystisestä ihanasta miehestä, joookos? <3 Ps. Aava tulee tällä viikolla joku pv hakemaan jumpperin joten olehan valmiina, kun joku neito korallin värisissä farkkuleggareissa hyökkää paikalle tukka sykeröllä :) It's me ;)

  15. tipsu kirjoitti:

    Toisten kökköpäivistä on aina piristävää kuulla, huomaa ettei tosiaan itse ole ainut joka niistä kärsii. :)

    Ihanaa alkanutta viikkoa! :)

  16. Jamy kirjoitti:

    Mullakin tänään ollut vaikee päivä! Pääsin vasta hetki sitten sängystä ylös, kun tieto siitä, että mun pitäis siivota mun aupparihuone ja pakata kamat seuraavaan perheeseen. Myös tän 8 kuukauden aikana kertyneet pullot täytyy palauttaa ja ostaa muutama pullo takaisin kun on tullut vähän lainattua host-perheeltä. Sit muistin bonganneeni Jukka Pojasta dokkarin Areenasta ja löysin tän http://areena.yle.fi/tv/1300866 ja eihän sitä voi enää olla huonolla päällä! :) Samoin tää sun postaus piristi, mut toivon kyllä ehdottomasti sulle parempia päiviä :)

    • MouMou kirjoitti:

      Apua, aikamoinen tehtävälista! :D Mutta onneksi hyvät sarjat, leffat ja musiikki auttavat jaksamaan.

  17. einna kirjoitti:

    Kiitos! On ollut maailmankaikkeuden kököin ahdistuspäivä, tästä tuli hyvä mieli. :D Oottelen innolla sitä aurinkoa tänne risukasaan saapuvaksi.

  18. janni kirjoitti:

    moikka!olen tulossa helsinkiin viikonlopuksi ja kysyisin et mitä tekemistä suosittelet nuorelle parille viikonlopun ajaksi? perus museot ja suomenlinna on nähty mutta jotain erityisempää olisi kiva keksiä :) ja saa suositella esimerkiksi brunssipaikkoja tai kauppoja, joista ulkopaikkakuntalaisella ei ole niin tietoa. Saatamme poiketa myös baareissa.. niin missä kannattaisi ehdottomasti käydä? :) suuret kiitokset jo etukäteen!

    • MouMou kirjoitti:

      Hmm, nytpä heitit pahan! Ainakin omasta mielestäni Kallion Sävy-kahvila kannattaa testata, samoin Kaivopuistossa piknikillä tai siinä vieressä rannalla Mattolaiturilla lasillisella/kahvilla kannattaa käydä. Café Esplanadi on myös muuten kiva kahvila. Brunsseja on ole juurikaan ehtinyt testata, mutta ainakin Primulassa oli ihan pätevä.

      Baareista Apollo on kiva, samoin Le Bonk. Itse tykkään live-musiikista, joten sillä perusteella arvostelen. A21 taas tarjoaa ihania drinksuja ja ruokailla kannattaa sitten vaikkapa Farougessa (nuudelikakkua jälkkäriksi) tai Raflassa. Edullisempana ruokapaikkana Vapiano on aika voittamaton. :)

  19. nasu86 kirjoitti:

    onneksi päivä ei päättynyt kökösti! mikään ei oo paskempaa kuin paska maanantai! :D

  20. inasd kirjoitti:

    Maanantai, ikuinen vihollinen. Jos joku ikinä keksii keinon, jolla välttää se niin minä ja varmasti moni muukin ottaisi sen ilolla vastaan! Mutta onneksi päivä kääntyi lopulta iloksi sinun kohdallasi! :)

  21. Epe kirjoitti:

    Ja onneksi paskoja maanantaipäiviä voi piristää kuuntelemalla hassunhauskoja ja älyvapaita biisejä! :D http://www.youtube.com/watch?v=1a4jGcITRQk&feature=related (toim.huom – ei sisällä tällä kertaa Stigiä ja Karri Koiraa tai mikä lie olikaan :DD) Mukavampaa vkonjatkoa siulle, nuo posetustaidot voisit lahjoittaa miullekkin niin kaikkien miun blogissa vierailevien ei tartteisi polttaa verkkokalvojaan turhanpäiten :D Syysvadelmaiset terkut <3

Kommentoi