maanantai 24. syyskuu 2012 09:05

Viikon parhaat (hemmottelu edition)

Viikon paras hemmottelujuoma on lempeän virkistävä sitruunaruohotee isoimmasta ja söpöimmästä mukista, mitä asunnostani vain sattui löytymään. Näin syksyisin kahvihimoni laantuu hieman ja alan himoita erilaisia teelaatuja. Kun päästään talveen, olen yleensä kyllästynyt teehen ja alan taas kitata kahvia mukitolkulla. Mikähän ihme siinä muuten on, että syksyisin on pakko rutinoitua? Eräs rutiineistani eli kirkasvalolamppukin pitäisi taas kaivaa esiin. Miksei se voi olla pieni ja söpö herätysvalo? Miksi sen pitää olla iso ja ruma möhkäle, jota ei kehtaa pitää aina esillä? Voi huokaus.

Viikon paras hemmotteluostos on päiväpeitto, jota tekee mieli silittää poskella. Ihastelin sitä jo viime viikolla, mutta nyt olen jo rakastunut peiton pellavaiseen pintaan. En malttaisi edes ottaa päiväpeittoa pois yöunien ajaksi, vaan pidän sen halittavana vieressäni. Tarvitsen äkkiä poikaystävän tai halin melkein sadan euron peiton pilalle! :D

Viikon paras hemmotteluuutinen tuli Elämyslahjat.fi -sivustolta, kun sieltä kerrottiin, että pääsen Tallinnaan lomalle. Ilmoittauduin bloggaajien testiryhmään elämystestaajaksi ja nyt tärppäsi sitten vuorokauden loma. Lähden jossakin välissä testaamaan erästä tälläkin hetkellä tarjouksessa olevaa elämystä, joka on osa nettisivuston hemmotteluelämyksiä. Palataan tähän aiheeseen heti, kun olen käynyt kokeilemassa, kuinka paljon yhdessä vuorokaudessa voi meren takana rentoutua. Toivon, että paljon.

Viikon paras naamioituminen tapahtui kylpyhuoneessani. Avonin Planet Spa -sarjan oliviiöljynaamio kosteuttaa edelleen stressaavan ihmisen pintakuivan ihon tehokkaasti, tämä on ollut yksi luottotuotteistani jo pitkään. Kasvoista voitaisiin siirtyä käsiin, sillä valitettavasti tämä kuva paljastaa, ettei kynsikuuri ole toiminut aivan täysin ainakaan vielä. Olen ollut kuurilla nyt suunnilleen kaksi viikkoa eli puolet tableteista on vielä jäljellä. Saa nähdä, alkaako kohta tapahtua jotakin vai joudunko metsästämään erään toisen merkin pii-tabletteja jostakin kiven alta.


22 Responses to “Viikon parhaat (hemmottelu edition)”

  1. Hanna kirjoitti:

    Mun katastrofikynnet pelasti asetoniton kynsilakka, runsas käsien rasvaus, satunnainen kynsiöljyn käyttö ja sinkkitabletit c-vitamiinilla höystettynä (c-vitamiini tehostaa imeytymistä.) :)

  2. Moi! Kyllä ne kynnet siitä kasvavat, mutta ihmeitä tuskin kuukaudessa tapahtuu. Itsellä kasvoivat nättiin mittaan alle kolmessa kuukaudessa ja söin myös tabletteja. :)

  3. Saraseeeni kirjoitti:

    Juuri onnistuin lohkaisemaan oman kynteni. Näköjään pelkkä biotiini ei riitä, vaan pitäisi lisätä kalkkia ja sinkkiä omaan ravintoon. Mitä on tapahtunut? Joskus minulla oli niin vahvat kynnet, että ne olivat kovat kuin kivet.

    Itseasiassa vastauksena tuohon retoreisesti esittämääni kysymykseen taidan tietää syyn: ennen join varmaan litran maitoa päivässä, sitten minusta tuli opiskelija ja sillä litralla yritetään sinnitellä jopa lähemmäs viikko. :D

    Mukavaa tallinnan lomaa! Kyllä kelpaisi minullekin. :) Ja varmaan myös aika monelle muulle. ;)

  4. sinna-riikka kirjoitti:

    Mulla on tommonen 300 napin purkki Bioteekin Teho Pii & Kalkki + D, joka on tarkotettu ihon, hiusten ja kynsien hyvinvointiin ja mulla on vahvistunu kynnet hirveesti :)

  5. hm kirjoitti:

    Tiesitkö, että sarastevalo ei aja yhtään samaa asiaa kuin kirkasvalolamppu? :/ Ne on suunniteltu ihan eri tarkoituksiin.

    • MouMou kirjoitti:

      Hmm, mulle on jäänyt sellainen mielikuva, että voita herätysvalova on myös kirkasvalolampulla ja sitten “tavallisia”?

  6. Asta kirjoitti:

    Onko Uino sun pikkusisko? ;)

  7. Lapikas kirjoitti:

    Mä satuin jokin aika sitten nappaan marketin poistotuotelaarista sitruunaruohoteetä ja rakastuin korviani myöten. Mutta tosiaan, poistotuote ja eihän sitä sitten enää myöhemminkään jäljellä ollut… Tänään kulutin pitkän tovin kaupan teehyllyn edessä, mutta en löytänyt mitään vastaavaa. :( Onko tuo sinun käyttämä tee minkä merkkistä ja onko marketti vai erikoiskauppakamaa?

  8. Juusku kirjoitti:

    Eiks toi romantiikkapaketti ois ollut hauskempi?

  9. AnninaN kirjoitti:

    Oii ei sitruunaruoho tee ei kuullosta ollenkaan hassummalta! :)

  10. Ann kirjoitti:

    Mistä kyseinen päiväpeitto on ostettu?

Kommentoi