keskiviikko 23. tammikuu 2013 13:04

Michelin-Kemppaisen treeniaamupalalla

Aloitin aamuni tänään aivan erityisen ihanalla tavalla. En ole hetkeen käynyt blogitapahtumissa, mutta nyt kolahti niin, että päätin osallistua. Sain kutsun Reebokin järjestämään aamutreenitapahtumaan, jonka jälkeen meille luvattiin herkullinen aamiainen ja esittelyä kevään treenivaate- ja treenikenkäuutuuksista. Treenituntimme kesti alle 30 minuuttia ja se oli tutustumiskerta Tabata-treeniin. Aika rankka treeni oli kyseessä, vaikka se ajallisesti olikin lyhyt. Kyseisestä liikuntamuodosta voi lukea lisää vaikkapa täältä. Tunti pidettiin ihastuttavalla Kämp Spa -kuntosalilla, mutta en viitsinyt kuvata hikisiä ihmisiä, joten kaivoin kamerani esiin vasta sviitin puolella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyökkäsin heti värikkään vaaterekin kimppuun. Osa tuotteista oli tuttuja ja osa aivan outoja. Pastelliset värit ja varsinkin keltainen ovat kuulemma valloittamassa treenivaatehyllyjä keväällä. Myös vahvoja kontrasteja mm. meleerattujen kankaiden kanssa tulee näkymään paljon. Ohuet materiaalit ja kerrostaminen jatkavat myös voittokulkuaan ja kuulemma varsinkin jooga- sekä pilatestunneilla. Olen itse kokeillut vain Reebokin kenkiä, joten odotan innolla, milloin pääsen koekäyttämään minulle testiin tilattua treeniasua. Lupaan näyttää teillekin, miten hoikistavat housut ja ja kiinteyttävä toppi toimivat vai toimivatko ollenkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hotel Kämpin uusi keittiötähti Sauli Kemppainen maistatti meillä terveellistä aamiaista laadusta tinkimättä. Tarjolla oli mm. basilikaisia tomaatti-kolmioleipiä, marinoituja hedelmiä sekä tuoreita mehushotteja itse valmistettuina alusta loppuun. Michelin-kokki kruunasi aamiaisemme kuitenkin (vähemmän terveellisellä) munnelmalla klassisesta Eggs Benedict -annoksesta, johon miehen versiossa tuli mm. viiriäisenmunia. Tekstistä varmaankin huokui jo tieto siitä, että tarjoilut olivat kerrassaan herkullisia! Viimein siirryimme kuulemaan, mistä Reebokilla tuulee tänä keväänä. Sen tosin ehdin tuossa ylempänä jo paljastaakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tehokkaan aamun jälkeen oli mukava jatkaa matkaa töihin ja illan tapaamisiin. Tuntui, että kun aamu oli menny niin nappiin, ei mikään vastoinkäyminen voisi pilata loppupäivää. Hieman paikkoja vaan kolottaa, sillä kroppani ei ollut ihan parhaimmillaan aamulla eilisen PT-tapaamisen jäljiltä. Eiköhän tähän treenaamiseen kuitenkin taas pian totu. Merkkailin jo loppuviikolle vaikka mitä sisäpyöräilytunteja ja muuta ihanaa aamujani piristämään. Seuraksi saan pikkusiskoni eli ei tarvitse puurtaa edes yksin. Aamutreenit kunniaan siis jatkossakin! :)


20 Responses to “Michelin-Kemppaisen treeniaamupalalla”

  1. Heh kirjoitti:

    Siellä on taas kaikki (sensuroitu) vetämässä ilmaisia safkoja naamariin, kirjoittisivat edes sitten joskus näistä “aamiaistilaisuuksista” :D

    • MouMou kirjoitti:

      Toimittajien, joita suurin osa paikalla oli, ei ole edes tarkoitus kirjoittaa näistä tilaisuuksista, vaan niissä esitellyistä lajeista ja tuotteista, joista kyseisten toimittajien edustamissa lehdissä onkin jatkuvasti juttuja. Bloggaajat taas valottavat lukijoilleen sekä tuotteita, että sitä, miten niitä esitellään, jotta blogeissa säilyisi “behind the scenes” -fiilis ja samaan aikaan myös arkisuus. Kuitenkin on toimittajien/bloggaajien oma päätös, mitkä merkit/tapahtumat/brändit ovat ylipäätään mainitsemisen arvoisia. :)

  2. Veronika kirjoitti:

    Moikka! Hei millä salilla käyt? Onko se LadyLine hyvä paikka?

  3. Mi Mi Mendine kirjoitti:

    Voi miten ihanalta näyttää! Tällaiset tapahtumat ovat muutenkin hirveän mukavia ja hauskoja! (:

    XX
    MI MI MENDINE, blogi muodista, trendeistä ja inspiraatiosta

  4. mirella kirjoitti:

    Nam mitä aamiaista ! :P Omaan kevään treenivaatekaappiin kuuluu mm. oranssia, punaista ja mustaa.

  5. SuZki kirjoitti:

    Veit jalat suustani :) Aion kohta kirjoittaa aiheesta liikuntavaatteet ja muut shoppailut tänään… Miten voikin osua aina samoja aiheita…

    Kengät joissa on oranssi pohja, IIIK!! tahtoo. uudet kengät tuleekin ostoslistalle heti naisten kympin jälkeen, joka on tavoite tälle keväälle… nykyiset osoittavat jo parin vuoden jälkeen hajoamisen merkkejä, mutta eivät hankaa enää kantapäästä kuten alussa ;)

    Kävin myös kauppakeskuksessani katselemassa treenivaatteita kun edeliiset on… noh joko pienet tai kirppikseltä ostettu, näin ollen hieman kulahtaneita… siitä hetken päästä voi lukea…:)

    • MouMou kirjoitti:

      TAAS! :D Ollaan me omituinen pari.

      Toivottavasti noita oranssipohjaisia kenkiä on naisille! En ole varma, oliko tuo miesten malli. <3

  6. Essi kirjoitti:

    Reebokin treenivaatteet on parhaita! Istuu ainakin mulle tosi hyvin ja topit on tarpeeks pitkiä (vaikka oonki ite lyhyt, lol :D) !

    • MouMou kirjoitti:

      Jes! Kiva kuulla. Ne topit nimittäin näyttivät aika lyhyiltä, vaikka niiden kyllä luvattiin venyvän hurjasti. :)

  7. nunju kirjoitti:

    Mitä tuo on tuossa valkoisessa neliskanttisessa kulhossa? :)
    Odotan innolla raporttia niistä vaatteista, koska just katselin niitä… olikohan ne Elloksen-kuvastossa vai missä…?

  8. Reetta_E kirjoitti:

    Jee, keltaisia treenivaatteita odotellessa! <3 Keltaiset juoksuhousut olis aika räyhäkkäät – ei siellä sellaisia sattunut näkymään? :)

    • MouMou kirjoitti:

      Ei tuolla, mutta tuolla oli vain osa väreistä ja värikkäitä trikoita on kuulemma otettu riemulla myyntiin. <3

  9. Noora kirjoitti:

    Voi miten ihanalta tuo tapahtuma kuulostaakaan! Tuollaisella aamun startilla ei loppupäivä voi mennä pieleen ♥ :)

Kommentoi