Tämä postaus ei sovi herkkävatsaisille. Jos olet sellainen, älä selaa enää alemmas! Olen nimittäin jälleen uhrannut itseni tieteen ja blogini nimissä. Tällä kertaa kokeilin Baby Foot -jalkojenpehmennyshoitoa. Hoidon tarkoitus olisi poistaa jalkapohjista kuolleet ihosolut ja sitä kautta kaikenlaiset kovettumat luonnollisten uutteiden avulla. Itse hoito kestää parisen tuntia ja sen jälkeen viikon sisällä ihosolut tippuvat pois. Tämä kuulosti niin oudolta, että pakkohan sitä oli kokeilla, kun sain testipaketin itselleni Baby Footilta.

Jalkani eivät ole koskaan täydellisessä kunnossa. Niissä on aina jossakin kovettumia, puhjenneita rakkoja tai muita vammoja. Siksi pidinkin itseäni lähes täydellisenä testihenkilönä. Torstaina 15.9. alkutilanne oli se, että kynsinauhani olivat erään tapauksen jälkeen repaleiset ja kantapääni kuivat. Myös korkkareiden hankaamista rakoista löytyi pari jäännettä. Näiden ongelmakohtien lisäksi ei kuitenkaan löytynyt muita ongelmia eli suurin iso jalkojeni ihosta oli tervettä.

Prosessi alkoi jalkapesulla. Jalat pestiin saippualla ja kuivattiin, minkä jälkeen hoitopussit leikattiin auki ja jalat sujautettiin niihin. Muovipussit, joiden sisäpinnat olivat ihanan liman peitossa, kiristettiin teipeillä kiinni. Ohjeissa neuvottiin pukemaan sukat pussien päälle, jos ne tuntuivat isoilta, joten hengailin vaikutusajan eli kaksi tuntia isin villasukissa. Liikuttelin välillä varpaitani, jotta möhnä pääsisi vaikuttamaan kaikkialle.

Kahden tunnin jälkeen jalat pestiin saippualla ja ne kuivattiin normaalisti. Pesun jälkeen jalat tuntuivat hetken ajan normaaleilta. Tässä vaiheessa tunsin oloni hieman huijatuksi, mutta kun jalat kuivuivat, ne alkoivat tuntua oudon kuivilta. Mitään järisyttäviä muutoksia en niissä silti vielä tässä vaiheessa huomannut. Kuvailin silti jalkani parin päivän välein.

Parin päivän jälkeen käsittelystä jalat tuntuivat normaalia kuivemmilta ja normaalistikin hieman kuivista kantapäistä näki, että ihon ylin kerros alkoi irrota ja ihokerrosten väliin muodoistui ilmataskuja. Arvatkaa vaan, tekikö mieli repiä noita ihoriekaleita irti, mutta piru soikoon, kun se kiellettiin ohjeissa!:D

Maanantaina eli kolmen-neljän päivän jälkeen aloin jo odotella jotakin kunnollista tapahtuvaksi sen sijaan, että iho olisi vaan tuntunut normaalia kuivemmalta. Kantapäiden lisäksi päkiöissä alkoikin näkyi merkkejä ihon kuivumisesta. Rasvailin siis jalkojani kyllä normaalisti hoidon jälkeen eli mistään jalkojenhoitamisen laiminlyömisestä tässä ei ollut kyse.

Lopulta alkoi tapahtua. Viidentenä päivänä huomasin, että jaloissani tuntuu jotakin ylimääräistä. Nimittäin ihoni! Ohuita ihosuikaleita teki mieli repiä irti, mutta tyydyin vain rasvailemaan jalkojani pari kertaa päivässä. No joo, ehkä pari kertaa yllätin itseni kiskomasta jättimäistä ihosuikaletta irti. Mutta vain pari kertaa, vannon! Mutta kun se tunne oli yhtä ihana kuin silloin, kun repii hitaasti kalvokasvonaamiota kasvoiltaan. Puhdasta nautintoa! Paitsi että tässä tapauksessa revittyä kohtaa kirvelee repimisen jälkeen. Ehkä juuri siksi ohjeissakin kiellettiin ihon repiminen.:/

Pahimmillaan jalat olivat noin viisi päivää hoidon jälkeen eli tuossa yllä. Kun helpoista paikoista oli iho hilseillyt irti, jäivät jäljelle enää ne haasteellisemmat kohdat. Kantapäissä ja päkiöissä, joissa iho oli alunperinkin paksuinta, näkyi vielä tässä uusiutumisvaiheessakin olevan hieman paksumpaa ihoa, joka ei niin helpolla lähtenytkään. Kovimpien kohtien kanssa taisteltiin seitsemäntenä päivänä.

Ihan viimeisinä päivinä jäljellä oli enää muutamia “ihotupsuja” niissä jalkapohjien kovimmissa kohdissa. Muualla iho oli jo hyväkuntoista ja pehmoista. Tunnustan, että nuo aivan viimeiset ja kuivummat kohdat saatoin repiä irti, koska kärsivällisyyttäni oli ja venytetty niin äärimmilleen.

Ihon uusiutumiseen meni kokonaisuudessaan 6 päivää, jos lasketaan siitä, miloin kuoriutuminen todella alkoi. Kun jalkojen iho oli täysin uusiutunut, jaloista tuli todellakin pehmeämmät. Kovettumat pehmenivät ja katosivat pois. Veikkaan, että tällä hoidolla ei onnistuta pitämään jalkoja pehmoisina, vaan tämä on enemmänkin tästähoito kovettuneille jalkapohjille. Niihin tämä kuoriutuminen nimittäin tehoaa! Mitä karmeammassa kunnossa jalat ovat, sitä paremman tuloksen tällä tulee varmaankin saamaan. Baby Footista voi halutessaan lukea lisää täältä ja paristakin eri nettikaupasta voi tilailla paketteja kotiin. Google on ystävä.:)

En luultavasti olisi edes muistanut kirjoittaa tätä viimeistä raporttia rengaskokeiluistani ellei tästä olisi viime aikoina useaan otteeseen minulta kyselty. Ehkäisyrenkaita ja muita intiimejä asioita kammoavat voivat siis lopettaa lukemisen tähän ja palata blogiini joskus illemmalla.

Kirjoitin ehkäisyrengaskokemuksistani aiemmin tässä postauksessa aiheuttaen massiivisen keskustelun kyseisen postauksen kommenttiboksiin. Sen jälkeen palasin asiaan vielä lyhyesti tässä postauksessa. Olen käyttänyt ehkäisyrengasta nyt puolisen vuotta ja minulla on pelkkiä hyviä uutisia. Alun päänsäryt ovat kokonaan poissa. Ainuttakaan tulehdusta tai muuta reaktiota, joista minua peloteltiin, ei myöskään ole ilmaantunut. On kuin minulla ei olisikaan koko rengasta. Sitä ei tunne eikä oikeastaan edes muista aina. Jos en kirjoittelisi kalenteriini renkaan poisto- ja asetuspäiviä, unohtaisin sen takuulla moneksi kuukaudeksi.

Yhteenvetona voin siis ilokseni ilmoittaa, että olen tainnut löytää sen oikean. Ainut huono puoli tässä on vaan se, että näiden toimitusten kanssa on ollut pariinkin otteeseen jotakin häikkää. Uusi rengas pitää siis hakea peräti pari viikkoa etukäteen, koska näiden kanssa ei uskalla luottaa siihen, että niitä varmasti on apteekissa. Ja rinnakkaismerkkiähän Nuvaring-ehkäisyrenkaalle ei (vielä toistaiseksi) ole. Renkaita ei voi ostaa varastoonkaan kovin paljon aikaisemmin, sillä toisin kuin e-pillereissä, näissä on aika tiukat aikarajat, millä välillä ne tulee käyttää. Olen kuitenkin 99 % tyytyväinen renkaaseeni eli suosittelen testaamaan, jos sellainen yhtään mietityttää!:)

Joka kerta, kun jossakin sivulauseessa esiintyy naiseuden haasteisiin liittyviä mielipiteitä tai kokemuksia, kommenttiboksini tulvii. Lukijakunnastani suurin osa on nuoria naisia, joita kiinnostaa lukea muiden kokemuksia ja jakaa omiaan. Aihepiireistä parhaiten keskustelua ovat herättäneet e-pillerit, ehkäisyrengas ja kuukupit. E-pillerit ja ehkäisyrengas on subjektiivisesti suurinpiirtein käsitelty, joten nyt olisi vuorossa se ihmeellinen kuukuppi. Herkkähermoiset, jotka kokevat aiheen liian intiimiksi tai henkilökohtaiseksi, voivat palata blogiin myöhemmin. Nyt vietetään hetki tyttöjen juttujen parissa.

Kirjoitin viikon parhaissa löytäneeni kompostoituvia pikkuhousunsuojia sekä terveyssiteitä ja niistä lähti sitten käyntiin keskustelu kuukupista. Ilmeisesti mainostoimistojen tytöt lukevat myös kommenttibokseja, sillä noin viikko kyseisen postauksen jälkeen sain paketin. Kommenttiboksista oli bongattu mielenkiintoni kuukuppia kohtaan ja Luneten edustaja lähetti minulle sellaisen kuppipyyhkeiden kera. Täytyy myöntää, että olisin itse jaksanut raahautua apteekkiin ehkä joskus parin kuukauden päästä, kun olisin käyttänyt ensin vanhat kuukautissuojat loppuun ja lueskellut lukemattomia kertoja kuukuppisivustoja. Olen hyvin, hyvin huono saamaan mitään aikaiseksi nopeasti, joten tämä potku persuksille tuli kyllä tarpeen.:)

Lueskelin ohjeet läpi ja otin kuukupin kokeiluun pienellä jännityksellä varustettuna. Tästä en ollut onneksi kuullut mitään kauhutarinoita. Esimerkiksi sen ehkäisyrenkaan kohdalla olin jopa vähän paniikissa, kun muistin ihmisten hiiva- ja veritulppatarinat. Kynnys kokeilla kuukuppia oli siis aika pieni. Se, miksi en ollut kokeillut kuppia aiemmin, johtui kauhukuvasta, jossa keittelen toisella levyllä kattilassa kuppia ja toisella nuudeleita. Jotenkin se puhdistusvaihe vaan ällötti. Myöhemmin tajusin sen johtuneen siitä, etten ollut ottanut asioista selvää. Kupin mukana saamani kuppipyyhkeet olivat esimerkiksi hyvä apua puhdistamisessa, vaikkei niitä ihan vakituiseen käyttöön puhdistusnestettä korvaamaan olekaan tarkoitettu. Toinen syy kuppikammooni johtui hysteerisistä kuppifaneista. Yliopistomme erään rakennuksen vessat kun on sotkettu ja tuhrittu täyteen kuukuppimainoksia. Jotenkin sellainen ilkivalta ja huono mainostus herätti vastareaktion. Minusta ei ainakaan tule kupinkäyttäjää, jos he käyttäytyvät noin. Lapsellista, eikö vaan?

Lopulta päädyin kuitenkin tuijottamaan käyttöohjeita maailman söpöimmän värinen Cynthia-kuppi kädessäni. Ohjeet vaikuttivat yksinkertaisilta. Kuppi litistetään ja taitetaan kaksinkerroin, minkä jälkeen se asetetaan paikalleen (en todellakaan aio kirjoittaa tähän emättimeen). Kuppi oli helppo asentaa, mutta jotenkin tunsin sen koko ajan aina, kun istuin. Mietin, tulenko tiedostamaan kupin jatkossakin, kunnes tunnin päästä huomasin, että olin jo unohtanut sen kokonaan.

Kun kuppi oli saatu paikalleen, aloin jännittää sen tyhjentämistä ja puhdistamista. Sehän oli ollut suurin huoleni alusta lähtien. Tyhjentäminen onnistui lopulta ihan hyvin, tosin sen alipaineen olisi voinut huomioida paremmin, niin paniikki ei olisi ehtinyt iskeä. Krhm. Mutta tosiaan, olin kaverilla yötä ja mukanani oli puhdistuspyyhe, ja kuukupin tyhjennys sekä puhdistus onnistuivat hyvin näin ensikertalaiseltakin. Puhdistuksen jälkeen kuppi ei tuntunutkaan enää missään, joten ensimmäisellä kerralla se taisi vaan olla paikallaan hieman huonosti.

Nyt seuraa hyvin subjektiivinen analyysi Nuvaring-ehkäisyrenkaasta, joten aihetta kammoavat, voitte skipata tämän. Postausta toivottiin, joten kirjoitan tämän vähän kuin lukijapyyntönä. Toivottavasti tästä on apua. Kokemuksethan ovat henkilökohtaisia, mutta ehkäpä positiiviset jutut lisäävät edes joidenkin mielenrauhaa. Hope so.

Pakko kommentoida kyllä tähän väliin vielä pillerianalyysiani. Sain sen jälkeen useita kommentteja siitä, miten pillerit eivät lihota ihmistä. Toki omia mielipiteitään saa ilmaista, mutta minun päätäni noilla tutkimuksilla ei vieläkään käännetä. Jos tuotakin tutkimusta ennen on tehty useita tutkimuksia, joissa ei olla pystytty todistamaan, etteivät pillerit lihota, miten yksi tutkimus lyö laudalta monta ihan noin vaan? Lisäksi mietin, että kun tuhannet naiset ovat kuitenkin syöneet pillereitä ja normaaleilla elintavoillaan niiden aikana lihoneet, mutta laihtuneet ilman elintapojen muutosta, kun ovat lopettaneet pillerit, niin ihanko tosissaan näiden kaikkien naisten kohdalla kyseessä on ollut vain joku muu tekijä?Jännittävää silti, että se painon nousu mainitaan ehkäisypillereiden sivuvaikutuksissa. Kuten sanoin, kukin saa uskoa mitä haluaa, mutta minä uskon kokemusta ja omaa elimistöäni mieluummin kuin tuota tutkimusta. Sen verran olen kuitenkin opinnoissanikin oppinut, että tutkimuksiin sokeasti luottaminen ei ole kovinkaan viisasta. Kyseenalaistaminen kunniaan.

Mutta siitä ehkäisyrenkaasta. Olen nyt käyttänyt yhden ehkäisyrenkaan ja aion  jatkaa ainakin toisella, ehkä useammallakin. Ensimmäisen käyttöviikon aikana nukuin yhden vuorokauden, kärsin yhden yön jäätävästä päänsärystä ja itkin yhden päivän. Nolo tunnustaa, mutta se itkuinen päivä päättyi pieneen paniikkikohtaukseen. Alku ehkäisyrenkaan kanssa ei siis vaikuttanut lupaavalta, halusin valehtelematta repiä sen ulos jo muutaman vuorokauden jälkeen.

Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi renkaan kanssa. Se ei missään vaiheessa tuntunut fyysisesti käytössä, mikä tietysti teki minusta hieman vainoharhaisen. Tarkistelin usein, että rengas on vielä paikoillaan. Ensimmäisen viikon jälkeen sen päätäni särki vielä pari kertaa, mutta se saattoi myös johtua lihasjännityksestä salitreenien jälkeen. Itkuja ja väsymystäkään en uskalla renkaan piikkiin laittaa, sillä ne eivät näköjään tulleet jäädäkseen. Toisin sanoen en siis keksi renkaasta juurikaan mitään pahaa sanottavaa, mitä voisin renkaan syyksi varmuudella laittaa.

Rengas ei tunnu ja sen käyttäminen on helppoa, en kärsi minkäänlaisista ylimääräisistä vuodoista, oloni ei ole lainkaan turvonnut eivätkä mielialani heilahtele. Okei, ensimmäisellä viikolla olisin ollut ainakin tuosta viimeisestä kohdasta hyvin eri mieltä, mutta ehkäpä rengas vaati vain vähän totuttelua. Parasta on se, että niillä päivillä, kun rengas on käytössä, ja niillä, joilla olen ilman sitä, ei ole juurikaan eroa. Läskipillereiden kanssa tällainen ei tullut kuuloonkaan, joten voitte varmaankin uskoa, että olen todella onnellinen. Täten aloitan siis toisen renkaan ja huokaisen melkein helpotuksesta. Jännityksellä silti odotan, mitä tulevan pitää.:)

Varoitus! Seuraava teksti sisältää hieman intiimejä naisten juttuja, painoasioita ja muuta kyseenalaista materiaalia. Jos pidät itseäsi herkkänä tai olet mies, suosittelen jättämään tämän postauksen väliin. Pilleriasioiden kanssa painiville muistutukseksi, että e-pillerit vaikuttavat yksilöllisesti. Tämä on vain minun tarinani, ei absoluuttinen totuus. Sopiva pillerimerkki löytyy kokeilemalla, ei muita kuuntelemalla. Teitä on varoitettu.

Aloitetaanpa alusta. Viime keväänä vaihdoin Mercilon-merkkiset e-pillerini Femoden-merkkisiin, koska koin Mercilonien vaikuttavan liikaa käyttäytymiseeni. Itkin usein ilman syytä ja reagoin muutenkin hyvin herkästi kaikkeen. Ristin Mercilonit psykopillereiksi ja luulin vaihtavani parempiin. Ensimmäisen parin viikon aikana uudet pillerit tuntuivatkin sopivilta, luonteeni ei rönsyillyt enkä enää pimahdellut ilman syytä. Noin kuukauden jälkeen aloin kuitenkin kiinnittää huomiota erääseen aivan uuteen oireeseen.

Kuka tahansa tietää, että runsaasta suolankäytöstä saattaa tulla pöhöttynyt olo. Jos illalla mättää sipsejä ja suolapähkinöitä, seuraavana aamuna farkut luultavasti kiristävät. Minulle tuo tunne tuli hyvin tutuksi, sillä Femodenien kanssa tätä tunnetta kesti koko pillerilaatan ajan. Tauon aikana vartaloni normalisoitui taas. Turvotus ärsytti minua, joten vähensin suolankäytön lähes kokonaan pois ja aloin liikkua useammin. Käytännössä siis elin laihdutusruokavaliolla eli alhaisimmalla mahdollisella energiamärällä ilman “säästöliekille” joutumista, ja tein kunnon treenin melkein joka päivä vain pysyäkseni painossani. Se oli ahdistavaa, mutta auttoi hetkellisesti. Sitten teloin polveni.

Tämä polvivamma oli siis se x-tekijä, joka tuplasi läskipillereiden vaikutuksen. Kolme kuukautta liikuntakyvyttömänä ei tehnyt minulle hyvää, sillä turvotus muuttui pian suoranaiseksi lihomiseksi. Vaikka söin kuinka terveellisesti, oloni oli kuin pullataikinalla. Jo pelkkä kävely sattui ja polvivammat paranevat tunnetusti hyvin hitaasti. En vieläkään tiedä, kuinka suuri osa lihomisestani oli nesteen kertymistä elimistöön eli sitä turvotusta ja kuinka paljon pillerit vaikuttivat ruokahaluuni, mutta jotenkin niillä oli minuun negatiivinen vaikutus kaikin tavoin. Löllyin yli suosikkifarkuistani ja mikä pahinta, suurin osa farkuistani jäi pieniksi. En saanut kiskottua niitä polvia ylemmäs. Kompensoin vähäistä liikuntaani terveellisellä ruualla, mutta sekään ei riittänyt. Kesän selvisin mekoilla ja löysillä vaatteilla, mutta syksyllä heräsin karuun totuuteen. Olin lihonut puolessa vuodessa reilut kuusi kiloa!

Tähän väliin on pakko todeta sivuhuomautuksena, että jollakin kieroutuneella tavalla myös tykkäsin yhdessä vaiheessa tästä muutoksesta. Allekirjoittaneelle kun ilmestyi kunnon tissipari pitkästä aikaa. Tarkoittihan se sitäkin, että vanhat rintaliivit puristivat eivätkä kaikki yläosani enää istuneet, mutta hei, väliaikaistissit!<3

Sovittelin vaatekaappini läpi ja totesin, että jalkaani mahtuivat enää parit farkut. Minun kaapistani sentään löytyy denimiä, joten se, että farkuista mahtuu ylle vain alle 10 %, oli kova isku. Tilanne ei voinut jatkua. Painelin ahdistuneena YTHS:lle (Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö) ja kerroin tunteistani. Odotetusti paniikkiini reagoitiin kevyesti ja pillereiden kanssa käskettiin jatkaa. Minulle oli todettu monesti, että jos mahdolliset sivuoireet eivät katoa puolessa vuodessa, ne eivät todennäköisesti katoa ollenkaan, joten minusta tuntui naurettavalta jatkaa itseni kiduttamista (eli lihottamista) vielä vuodenvaihteen yli. Lopetin siis läskipillerit omasta päätöksestäni.

Sen reilun kuukauden aikana, jonka vietin ilman pillereitä, oloni normalisoitui nopeasti ja painokin alkoi pudota kuin itsestään. En erityisesti pyrkinyt laihduttamaan, vaan jo normaalit elintapani eli perusruokavalio (herkutteiluineen)  ja liikunta pari kertaa viikossa laskivat painoa. Valitettavasti vaan elimistöni oli niin sekaisin, että tuon pillerittömän kuukauden aikana sain peräti neljät täyspitkät ja -kipeät kuukautiset, mikä tuntui karmealta. En voinut jatkaa niin, sillä vuotojen ennustamattomuus oli minulle liikaa. Hain siis vielä yhden laatan läskipillereitä ja soitin ajan lääkärille. Sain sen kuukauden päähän ja voin kertoa, että viimeisen pillerilaatan syömisen meinasi lamaannuttaa minut lopullisesti. Ei ihmistä ole luotu tuntemaan itseään rumaksi joka päivä.

Lääkäri ymmärsi tarinani eikä vähätellyt tunteitani. Olen jutellut monenkin ihmisen kanssa, jolle Femodenit ovat tuottaneet samanlaista tuskaa kuin minulle. Tuntui hyvältä kuulla muidenkin kokemuksia sen jälkeen, kun terveydenhoitaja oli epäillyt minun vain mässäilevän ja syyttävän sitten pillereitä lihomisesta. Suurkiitokset “luottamuksesta”! Päätimme sitten lääkärin kanssa kokeilla minulle ehkäisyrengasta. Se vaikuttaa paikallisesti eli sen ei pitäisi vaikuttaa ihmisen luonteeseen. Kipua se lievittää silti pillereiden lailla. Plussana täytyy mainita vielä se ihana asia, että renkaan kansa ei tarvitse olla päivittäin skarppina. Pillerithän olisi hyvä popsia aika kellontarkkuudella päivittäin, kun taas rengasta pidetään kolme viikkoa putkeen. Renkaasta en osaa vielä kertoa käyttökokemuksia, mutta odotukseni ovat korkealla.

Tämä kuva on mukana demonstroimassa sitä, miksi pullataikinaolovalitteluni on ehkä tuntunut teistä oudolta ja turhalta. Kuvassa olen keveimmilläni yliopistoaikoina, mutta kuten huomaatte, ruumiinrakenteeni ei silloinkaan muutu ruipeloksi tai tikuksi. Tulen aina olemaan muodokas ja lihaksikas, vain mitat ja rasvakerrosten paksuus muuttuvat. Siitä syystä asukuvista ei välttämättä edes huomaa painonvaihtelua, tiedostan sen vain itse kiristävistä tai löystyneistä vaatteista. Usein, kun joku kommentoi mahdollista painonmuutostani, kommentti osuu aivan metsään. Jostain syystä laihtuessani minun usein luullaan lihoneen ja toisin päin. Se kertoo aika paljon siitä, miten kuvalla pystyy tahallisesti tai tahattomasti kikkailemaan. Tuo asukuva on muuten otettu muistaakseni joulukuussa 2008.

Seuraava vaihe tässä tarinassa on se, että aloitan pienen kutistusspurtin. Ylimääräistä tavaraa löytyy vielä reilun kolmen kilon verran, vaikka koetin joululomalla hyödyntää pillerittömän jakson, ja ajattelin tuhota nuo kilot Kuntoportin PT:n avulla. Ruokavalioni nyt on jo yleisesti terveellinen, joten sitä ei tarvitse erikseen hioa. Mitä nopeammin olen normaalipainossani, sitä nopeammin saan mielenrauhan. Huomautan tähän väliin vielä, että tämä lihomisepisodini toteutui kyllä painoindeksillisesti normaalipainon rajoissa. En vaan halunnut masentua siitä, että suurin osa vaatteistani olisi pitänyt myydä, kun en mahtunut niihin. Siksi iso meteli kuudesta kilosta, kaikki on kuitenkin suhteellista.

Mikä sitten oli tämän postauksen pointti? Ehkä se, että jokainen on mitä on. Pääasia, että itsellä on hyvä olla omassa vartalossa. Ehkä kuitenkin myös se, että haluan teidän tietävän, ettei minulla ole tapana valitella painostani turhaan. Jos kropan kanssa sattuu olemaan huono päivä, en kirjoita siitä romaania blogiini (vaan tekstaan äidilleni). Kevään ja talven välillä vaan kiukuttelin painostani tänne blogiin niin useasti, että tahdoin kertoa teille tästä minua painaneesta asiasta enemmän. Parin kilon painonheittely on minulle normaalia ja saattaa kyllä harmittaa hetkellisesti, mutta se, että lihoo ulos lähes kaikista alaosistaan, masentaa oikeasti. Toivottavasti ymmärrätte minua nyt taas hieman paremmin. Normaalisti olen se itseeni tyytyväinen tyttö, joka jammailee alusvaatteisillaan peilin edessä, koska “muhkeat peput nyt vaan kuuluvat elämään“.;)