torstai 02. toukokuu 2013 11:39

Syrjähypyn jälkeen

Joitakin asioita oppii arvostamaan vasta, kun ne on kerran menettänyt. Tallustelin aamulla pitkin Helsingin katuja ja mietiskelin, miksi toiset asiat on vaan opittava kantapään kautta. Olen eronnut miehestä, jonka kanssa meillä ei mielestäni ollut juurikaan mitään yhteistä, ja tajunnut sitten, että itse asiassa harvan kanssa on ollut liian paljon yhteistä kuin mitä meillä kahdella oli. Tyly tunne, mutta en kontannut takaisin syömään sanojani. Ihmissuhteissa uudet mahdollisuudet ovat harvassa, mutta muissa tilanteissa uusia yrityksiä voi onneksi ottaa useammankin. Jos se katumus pääsee nimittäin iskemään.

Matkasin häntä koipien välissä Hakaniemeen uudistamaan Lady Linen blogiyhteistyösopimuksen, vaikka toiseen kuntokeskukseen olisi ollut vielä treeniaikaa jäljellä. Vasta menetettyäni rauhallisen treeniympäristön ja kodikkaan tunnelman, ymmärsin todella, etteivät isot kuntokeskukset ole minua varten. Ei, vaikka kuinka yritin sellaiseen tottua. En vaan tuntenut itseäni koskaan tervetulleeksi. Arvostan enemmän sitä, että tunnen oloni kotoisaksi ja erityiseksi, kun henkilökunta moikkailee ja höpöttelee jäsenille tiskillä, kuin asuinpaikkani kannalta parempaa sijaintia ja kuntokeskuksen nimen laajempaa tunnettuutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vannottuani uskollisuutta uudemman kerran sain heti kuulla erityisen hyviä uutisia. Kuntokeskukseni on nyt keväällä päättänyt parantaa asiakkaidensa liikkumismahdollisuuksia hankkimalla automaattisen kulunvalvonnan pääoveensa. Tämä on pidentänyt aukioloaikoja mukavasti ja varsinkin tällainen aikaisista aamutreeneistä nautiskeleva erakko on erityisen mielissään uudistuksesta. Vapusta alkaen Hakaniemen Lady Line on ollut auki jäsenilleen arkisin kello 7-21 ja viikonloppuisin kello 8-20. Henkilökunta on paikalla vain osan aukioloajoista. Uudistuksesta ja sen yksityiskohdista voi lukea lisää täältä.

ladyylinehakaniemi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin se vaan menee, että jouduin nöyrtymään ja myöntämään lukijoilleni, että vaikka aiemmin tänä vuonna toteutettu treenikampanja oli ihan kivaa vaihtelua, en vaikuttunut kovin paljoa kuntokeskuskokeilustani. Mutta rehellisyydestähän tässä bloggaamisessa ja asioista kirjoittamisessa onkin kyse, vaikka sitä kaikki eivät uskokaan. Valehtelemalla kärsisivät kaikki osapuolet. Tein muuten ensimmäisenä comebackini jälkeisenä aamutreeninä salitreenini vanhan ohjelmani mukaan. Se pirulainen kun odotti minua edelleen jäsenavaimelleni tallennettuna. Se on aikalailla voittajatunne, kun saa heittää 15 kiloa lisää jalkaprässiin ja silti jaksaa hyvin. Tykkään. :)

Psst! LL-nettisivuilla täällä arvontaan Personal Trainer -paketti kaikkien ilmaisia tutustumiskertoja lunastaneiden kesken. Olethan täysi-ikäinen ja uusi tutustuja.


keskiviikko 14. marraskuu 2012 08:27

Avoimet ovet Hakaniemen Lady Linella

Yhteistyökumppanini Hakaniemen Lady Line pyysi minua levittämään sanaa muutamasta kivasta jutusta, joihin pääkaupunkiseudulla asuvat voisivat osallistua. Ensimmäinen juttu on kyseisellä Lady Linella torstaina 15.11. pidettävä itämainen ilta. Tapahtuma on avoin uusille tutustujille ja silloin pääsee koko päivän ajan testaamaan veloituksetta ryhmäliikuntatunteja tai kuntosalia. Illan tapahtumassa on tarjolla mm. hyviä Lomamatkat-matkatarjouksia ja SH’ Bamin tilalla on itämaiseen tyyliin pidetty vatsatanssitunti. Tämän lisäksi itämaista tunnelmaa tuovat aidot egyptiläiset huivit, joita asiakkailla ja tutustujilla on mahdollisuus illan aikana ostaa. Tarjolla on tietysti myös pientä purtavaa.

toppi – Kiira Korpi (saatu)

Toinen kiva juttu alkaa heti seuraavana päivänä. Lady Line on mukana Kallio kipinöi -tapahtumassa, minkä vuoksi heillä on avoimet ovet välillä 16.11.-25.11. Tällöin uudet tutustujat pääsevät tutustumaan palveluihimme kerran veloituksetta ja saavat myös halutessaan veloituksettoman kehonkoostumusmittauksen. Suosittelen lämpimästi hyödyntämään tuon kehonkoostumusmittausmahdollisuuden! Omia kokemuksiani mittauksista voi lukea täältä ja täältä. Huomioithan, että uuden tutustujan on oltava nainen ja täysi-ikäinen. :)


torstai 25. lokakuu 2012 11:04

Kutistumisoperaatio

Kun sain kutsun Elle Style Awardseihin, melkein ensimmäinen ajatukseni oli, että tahdon siihen mennessä takaisin vanhoihin mittoihini. En yleensä jaksa stressata painoani, koska tiedän, että jos se alkaa ahdistaa, siitä pääsee nopeasti eroon  tutulla hyökkäysmetodilla. Laihdutin teininä 15 kiloa, kun vaatteet alkoivat hajoilla päälle ja sen jälkeen olen samalla metodilla tiputellut satunnaisia kesä-/ero-/yllätys-/ketutuskiloja pois. Aloitin siis tutun kutistumisoperaation kolme viikkoa sitten ja avukseni otin kolme ei-niin-salaista asetta, jotka ajattelin jakaa teidänkin kanssanne. Laihdutuspostaukseni on kuitenkin yksi haetuimpia postauksiani, joten teen sen näin tavallaan “uudelleen” tarjolle, koska vanhaa versiotahan ei enää ole olemassa edes blogin postausarkistossa.

1. Yhteistyökumppanini ja ns. kuntosponsorini Hakaniemen Lady Line auttoi minua tavoitteeni määrittämisessä ja sitä kohti rehkimisessä. PT Marja Juntunen suunnitteli minulle saliohjelman, jollaista en ollut pitkään aikaan suostunut noudattamaan. Nykyinen työni kuitenkin rajoittaa ryhmätunneilla käyntiä, joten päätin suosiolla käydä salin puolella, kun vastaan tuli sopiva rako. Tein vuorotellen saliohjelmaa ja noin tunnin mittaista aerobista treeniä crosstrainerilla sekä kuntopyörällä. Lisäksi lenkkeilin metsässä ja muussa mäkisessä maastossa, kun vierailin maalla vanhempieni luona. Täällä kaupungissakin kävimme Jonnan kanssa pari kertaa rauhallisella iltalenkillä.

2. Loppuvaiheessa (tai oikeastaan hieman kuurini puolivälin jälkeen)otin käyttöön myös Yves Rocherilta saadun ja jo kertaalleen hyväksi todetun Detox Program -kuurin. Sain siitä viimeksi niin paljon hyvää oloa ja energiaa, joten luotin siihen tälläkin kertaa. Persikkajääteeltä maistuva juoma ja tehokkaat tökötit saivat ihon näyttämään paremmalta ja sileämmältä mielettömän sisäisen vaikutuksen lisäksi. Tällä kuurilla olin siis viimeiset 10 päivää ennen tapahtumaa. Runsas juominen siirsi nälkääkin näppärästi, koska työpäivän aikana ei oikein ehdi syödä kunnolla eikä työpaikallani kyllä ole edes jääkaappia eväitä varten. Mistä pääsemmekin näppärästi seuraavaan kohtaan.

3. Ruokavalion muutos proteiini- sekä kuitupitoisemmaksi kasvatti kivasti lihasmassaa ja piti vatsan täynnä pidempään ruokailujen välillä. Olen sitä mieltä, että on fiksumpi lisätä jonkun ravintoaineen syöntiä kuin poistaa ruokavaliosta jotakin kokonaan. Totaalikieltäytyminen kun usein aiheuttaa vain hallitsemattomia mielitekoja, ainakin minunlaiselleni herkkupepulle. Aivan ensimmäiseksi kuurin alussa totuttelin pieniin annoskokoihin, jotka vatsa tulisi jatkossa helpommin täyteen. Koska työpaikallani ei tosiaan ole jääkaappia, otin usein evääksi jonkun proteiinirikkaan ateriankorvikkeen tai rahkan, jos söin sen heti työvuoron alussa. Ainakin Nutrilett-merkin smoothiet ja patukat maistuivat hyvältä ja täyttivät vatsan pitkäksi aikaa. Laskin koko kuurin ajan suunnilleen päivän aikan syömäni kalorit.

Kannatan siis ehdottomasti perinteistä “syö fiksummin, liiku enemmän” -dieettiä. Sillä paino pysyy poissa, koska sitä on helppo pitää yllä ns. toteutusvaiheen päätyttyäkin. Tämä blogimaailma on siitä outo paikka, ettei täällä jotenkin “saa” puhua laiduttamisesta, vaan painonpudotukset naamioidaan usein elämäntaparemonteiksi tai muiksi vastaaviksi. Muille bloggaajille voi kyllä kertoa laihduttavansa, mutta lukijoille se kielletään jyrkästi aina, jos joku erehtyy kysymään. Itsekin olen muuttanut elintapojani useasti, mutta tämä prosessi oli kuitenkin ihan puhtaasti toteutettu siksi, että pääsin eroon ylimääräisestä läskistä, kun se alkoi ahdistaa. Jos laihispostauksia vältellään nolouden vuoksi tai siksi, että ne saattavat muutaman hysteerisen äidin mielestä antaa heidän lapsilleen huonoja vaikutteita, niin on se nyt kumma.

Ainakin minun lahjomaton mielipiteeni on se, että normaalipainoiseksi asti on ok laihduttaa. Kaikki ovat varmasti lukeneet kyllästymiseenkin asti ylipainon vaikutusta ihmisen terveyteen, joten en nyt ala avautua siitä sen enempää. Eikö se nyt vaan anna hyvää esimerkkiä ihmisille, että pitää huolta itsestään? No, samapa tuo. En jatkossakaan aio sensuroida blogistani asioita, joita teen, koska olen jonkun muun mielestä joku hemmetin roolimalli. Minusta tulee roolimalli, kun sellainen kohta ilmestyy työsopimukseeni. Siihen asti olen oma itseni.

(alin kuva Veera Korhonen)


keskiviikko 17. lokakuu 2012 17:09

Trenssirakkautta

Tämän päivän asu oli jälleen ehkä maailman tylsin, mutta ulkotakkini tahdoin tänne kuitenkin kuvattavan. Ei sen työasun niin väliä. Mustan, kahden beigen ja punaisen trenssin lisäksi omistan myös erikoisen sinisen trenssin, jonka voin vihdoin kesän yli kestäneen odottelun jälkeen ottaa käyttöön. Tai no, ainakin pariksi viikoksi, sillä tuntuu, että tänä vuonna talvi saattaa iskeä syksyn kanveesiin jo aikaisin ensimmäisessä erässä. Tämä sininen tapaus eroaa muista trensseistäni värin lisäksi helmaröyhelöllä, joka tekee takista erityisen tyttömäisen. Ostin takin Fashionstoren ystävämyynneistä huimalla alennuksella, mutta takkia myydään nykyään näköjään myös nettikaupassa täällä.

trenssi – Guess by Marciano

kengät – Minelli

Vähän harmittaa, kun nykyään ei ehdi panostaa blogiin yhtä paljon kuin ennen. Odotan siksi enemmän kuin innolla, että työpaikalleni palkataan vihdoin kaivattu extra-työntekijä, sillä tällä hetkellä teen käytännössä joka arkipäivä joko aamu- tai iltavuoron ja sen lisäksi vielä joko lauantain tai sunnuntain kokonaan. Sama juttu kollegallani, jonka kanssa vuorottelemme töissä. Extrat on jo kuulemma haastateltu, mutta päätöstä ei ole vielä kuulunut. En uskalla vielä edes haaveilla kahdesta vapaapäivästä peräkkäin, mutta ehkä niidenkin aika vielä koittaa.

Illan ohjelmassa olisikin sitten jälleen reipas kuntosalikäynti. Olen hurahtanut ihan täysin uuteen saliohjelmaani ja teen sitä vuorotellen aerobisen salitreenin (kuntopyörää, crosstraineria jne.) kanssa. Aamulla on ihana raahautua treenaamaan, kun laitteisiin ei tarvitse jonottaa ja salilla on tyhjää, mutta aion opetella vaikka väkisin hyödyntämään myös mahdolliset vapaa-iltani. Hakaniemen LadyLine on pitänyt kyllä huolta, että treenimotivaatio nostetaan korviin, jos se uhkaa jäädä varvastasolle. :)


tiistai 04. syyskuu 2012 16:39

Aamutreeni ja totaalirentoutuminen

Syyskuun muutokset eivät jääneet vain suunnitelmatasolle, sillä starttasin päiväni tänään aamutreenillä yhteistyökumppanini Lady Linen kuntosalilla Hakaniemessä. Treenailutaukoni johtui suureksi osaksi siitä, etten ladannut kesällä matkakorttiani, mutta nyt on valuuttaa kortilla ja treenailu voi jatkua. Kuntosaliohjelmaahan meikäläisellä ei tällä hetkellä ole, sillä käyn salilla niin satunnaisesti, että ahdistuisin vaan sellaisesta. Tykkään käydä vetreyttämässä lihaksiani kuntopyörän selässä ja samalla reissulla voi myös crossailla tai steppailla. Aerobisella treenillä herää kroppa mukavasti ja lihasjumit saavat kyytiä.

Treenailuseuranani oli naapurintyttö, joka hyödynsi neuvojeni mukaan Lady Linen tutustumistarjouksen. Naapurini testaili hot joogaa ja minä suuntasin tosiaan salin puolelle. Päätimme molemmat treenimme hieroviin tuoleihin. Sen 15 minuutin aikana, mikä tuolin sisällä asuvilla kääpiöillä meni shiatsu-rituaalin toteuttamiseen, kiljahtelin ja nauroin ääneen. Niskat ovat aikamoisen jumissa, kun tekee näinkin paljon töitä tietokoneella. Ei ole ollenkaan huono idea päättää treenejä aina rentouttavaan hierontaan, noihin tuoleihin on uskomattoman helppo jäädä koukkuun. :)

(kengät, toppi ja treenikassi saatu)