lauantai 20. huhtikuu 2013 19:39

Pieniä putiikkeja pelastamassa

Putiikit ovat lähellä sydäntäni oli maantieteellinen sijaintini sitten mikä tahansa. Kaikista rakkaimpina itselleni koen putiikit, joista voi ostaa itselleen elämyksen. Haen karkkipäivän herkuiksi mieluummin käsintehtyjä praliineja Petris Chocolate Roomista kuin vain kipaisen hakemaan Siwasta suklaapatukan. Kahviakin on kivempi ostaa suoraan paahtimolta halutulla paahtoasteella ja jauhatuksella lähikaupan hyllyn sijaan. Kampaajalla käyn isojen kampaamoiden sijaan pienessä ja tunnelmallisessa Salon Noirissa. Suosin myös kosmeettisissa hoidoissa pienempiä paikkoja kuten aivan ihastuttavaa Olet Ihana! -salonkia.

moumou_putiikki2 moumou_putiikki3

Kokemusten ja elämysten lisäksi ostan toki putiikeista myös materiaa. Mm. kirjoja ja koruja on kivempi ostaa luettuina kuin uusina, sillä silloin niillä on jo oma historia. Luonnollisesti tykkään shoppailla myös vaatteita kirpputoreilta ja vintage-liikkeistä, joista suosikkejani ovat varsin laadukkaat Kaivarin Kanuuna sekä Kaunis Veera. Pidän myös pienistä design-myymälöistä ja onnekseni esim. Katri Niskasella on oma putiikki sen lisäksi, että naisen suunnittelemia vaatteita voi ostaa Stockmannilta. Pienemmässä putiikissa saa henkilökohtaisempaa palvelua, siinä yksi syy lisää suosia niitä.

moumou_putiikki1

moumou_putiikki4

Sen lisäksi, että tykkään asioida putiikeissa, ne tuovat mielestäni myös visuaalisesti iloa kaupunkikuvaan. Jotkut saattavat karttaa kivijalkaliikkeitä ja putiikkeja niiden hintatasojen vuoksi. Kannattaa huomioida, että usein hintataso on sama kuin ketjuliikkeissä ja jos nyt ei ihan satu olemaan, kannattaa pohtia, olisiko putiikin tunnelma ja palvelu kuitenkin sen pienen lisähinnan arvoinen sijoitus. Minun mielestäni on. :)

(tekstin voi lukea myös täältä)

torstai 18. huhtikuu 2013 09:21

Heart of Paloni

Paloni. Suomalaisten suunnittelijoiden “koti” ja turvapaikka, joka syntyi suuren uhrauksen tuhkasta. Rohkea nainen nimeltä Minna Särelä myi perheensä kodin, jotta voisi toteuttaa unelmansa ihan omasta liikkeestä, joka myisi itsenäisten suunnittelijoiden tuotteita. Yhdessä miehensä kanssa liike syntyi pala palalta ja lopputuloksesta tuli niin kotoisa, että liikkeen nurkkaan tekisi mieli jäädä lukemaan kirjaan merisuolatoffeeta napostellen. Tunnelma liikkeessä on  kutsuvan välitön ja vastaanottavainen. Pidin aina Palonin yllättävänkin laajaa tuotevalikoimaa värikkäänä ja leikkisänä, mutta huippumuoti minulle ei jostakin syystä tullut putiikissa mieleen. Sitten näin tämän kuvasarjan.

Stailaus voi tehdä ihmeitä ja nekin vaatteet sekä asusteet, jotka räsymattojen keskellä tuntuvat joskus arkisilta, saadaan loistamaan tarvittaessa. Jo Palonin verkkosivun kuvat liikkeestä ja tuo tekemäni kollaasi tuntuvat luovan toisilleen varsin huiman kontrastin. Palonin valikoima taipuu jokaiseen tyyliin ja sieltä voi tehdä todellisia aarrelöytöjä. Ainulaatuisuus on Palonin valttikortti, sillä monia tuotteita ei koskaan tulla valmistamaan kahta täysin samanlaista. Itse liike sijaitsee Eerikinkadulla, mutta (tällä hetkellä remontin kourissa riutuvan) nettikaupan kautta tuotteita voi tilata muuallekin Suomeen. Jos liikutte putiikin lähistöllä, tehkää itsellenne palvelus ja astukaa sisään. Liikettä voi seurata myös Facebookissa täällä. :)

endure_vietto117

(kuvat Nadi Hammouda)


tiistai 08. toukokuu 2012 05:00

PIENET PUTIIKIT: Nikkotakko

Pienestä tauosta kärsinyt postaussarja jatkuu jälleen! Uusin putiikkilöytöni on Nikkotakko, joka tarjoaa kiinnostavia uniikkikoruja. Valmiiden korujen lisäksi myös kuvakorutilaustöitä on mahdollista teettää, jos nurkissa vaikkapa pyörii sähköisessä muodossa oleva valokuva, jonka tahtoo konkreettiseen käyttöön. Koruissa on aistittavissa muotoilun kautta elävää vintage-henkeä modernilla tvistillä. Tämän fiiliksen tiivistää ehkäpä parhaiten tämän postauksen lopusta löytyvät “Kekkos-kukka”!:D

Kotisivut Nikkotakolla ovat selkeät ja tuotteita on helppo selailla kategorioittain. Vain diashowmainen selailu ärsyttää välillä ja jäin todella kaipaamaan yleisluontoisempaa esittelysivua yläpalkin valikkoon.  Tarinasta merkin takana olisi kiva tietää lisää. Koruja voi ilmeisesti tiedustella sekä ostaa sähköpostitse, joten varsinaisena nettikauppana korumerkin kotisivu ei oikein toimi. Netin lisäksi tuotteita myydään muutamassa putiikissa sekä täällä Helsingissä että Turussa. Jälleenmyyjät löytää tältä sivulta.

Tuotevalikoimista löytyy uniikkikoruja riipuksista ja rintakoruista sormuksiin sekä hius- ja rintakukkiin. Materiaaliena on käytetty mm. helmiä, lasia ja puuta. Vaikka korut näyttävät olevan tyyliltään samaa sarjaa, koruvalikoima on silti yllättävän monipuolinen. Luonnon, joka tuntuu olevan koruissa vahva teema, lisäksi tarjolla on myös kuvia ihmisistä (julkkikset ja hahmot historiasta) sekä universaaleja muotoja. Kukat ja eläimet tuntuvat kuitenkin olevan Nikkotakko-korujen vahvuus, niihin minäkin merkin tuotteissa ihastuin.:)


tiistai 06. joulukuu 2011 12:26

PIENET PUTIIKIT: Panic in Paradise

Nyt olisikin näin itsenäisyyspäivän kunniaksi putiikkiesittelyssä eräs vanhempi nettikauppatuttuni. Tuomo Anttilan luotsaamaa Panic in Paradise on eräs ensimmäisistä ellei muuten peräti se ihan ensimmäinen virallinen blogiyhteistyökumppanini. Tutustuin Paniciin blogini alkuaikoina, kun tilasin sieltä farkut. Postattuani niistä ja niiden tilaamisesta, minuun otettiin yhteyttä ja ryhdyin tämän mahtavan nettikaupan blogilähettilääksi. Blogini muuttamisen myötä kuviot muuttuivat, mutta autamme vieläkin välillä toisiamme hieman pienemmässä mittakaavassa. Minä levitän sanaa ystävämyynneistä ja saan välillä maistiaisia uusien mallistojen herkuista.

Panic tarjoaa persoonallisia vaatteita naisille ikään katsomatta. Tavoitteena on poistaa mahdollisimman paljon välikäsiä myyjän ja ostajan välistä, jotta myynti- ja markkinointikulut voidaan pitää nykyisellä matalalla tasolla. Asiakkaiden kanssa kommunikointi on Panicille tärkeää. Tämän suomalaisen merkin suunnittelu, myynti ja markkinointi tapahtuu Helsingissä. Itse tuotteet valmistetaan ulkomailla, mutta yhteystyöompelimoista ollaan tarkkana ja niiden suhteen noudatetaan reilun pelin henkeä. Firman Trusty Root -periaatteet ovat arvostettavat ja tutustumisen arvoiset.

Panic in Paradisen nettikauppa on muuttanut muotoaan jo moneen kertaan. Tällä hetkellä sivuilla on hurjat tarjoukset meneillään ja sivut ovatkin täynnä säpinää. Suurin osa tuotteista on aina farkkuja, mutta niiden lisäksi tarjolla on myös erilaisia yläosia sekä muutamaa erikoisempaa vaatetta, kuten minihametta tai villikuosisia housuja. Farkuissa on tarjolla raffeja pesuja, värejä ja takataskuja. Sivustolta löytyy myös hoito-ohjeet farkuille.

Kiitosta minulta saa kokotaulukko ja vaatemallien kohdalla olevat tekstit, jotka kertovat, millainen vaatteen koko on ns. standardikokoon nähden. Moni tilaaja on myös antanut firmalle kiitosta pienistä lahjoista, joita tilausten mukaan on välillä sujahtanut. Itse pidän Panicin tavasta valmistaa välillä myyntiin myös uniikkifarkkuja, joihin törmäämistä jonkun muun päällä ei tarvitse koskaan pelätä.

Selailen edelleen Panicin nettikaupan tasaisin väliajoin läpi ja käytän yhteistyömme aikana saamiani farkkuja vuoden ympäri. Myös tuossa kollaasissa näkyvä Riley-minimekko ihanalla selkämyksellä lukeutuu suosikkeihin sekä mustana että valkoisena. Noista nahkapalafarkuista puhumattakaan, toiset odottavat jo kaapissa ensimmäisten hajoamista suuren kulutuksen seurauksena.

Toivottavasti moni erikoisempien ja räväkämpien vaatteiden ystävä löytää tiensä erääseen suosikkinettikauppaani minun kauttani. Klassikkoihmisten ei kuitenkaan kannata jättää tutustumatta Panic in Paradiseen, sillä tarjolla on välillä myös rauhallisia värejä (mm. perussininen ja muut deminin klassikkosävyt) hyvin istuvissa farkkumalleissa. Kaikille jotakin, niinhän sen pitääkin mennä!:)


tiistai 20. syyskuu 2011 05:00

PIENET PUTIIKIT: Viikuna

Käsityöhön ja taiteeseen keskittyvä Viikuna on muotoilija Mari Peuhon rakas sivutyö ja harrastus. Pienen tytön äidin vuodesta 2009 toiminut yritys sai alkunsa valtavan luomisenhalun tuloksena. Jo muotoilualan koulutuksen alkuaikoina syntynyt unelma kasvaa sitä mukaa, kun sitä toteuttaa ja Mari kertookin, että koettaa löytää rakkaalle harrastukselleen koko ajan enemmän aikaa. Viimeiset pari vuotta Peuho on keskittynyt lähes pelkästään keramiikkakorujen tekemiseen. Ideoita syntyy kuulemma lähes päivittäin ja niitä toteutetaan aina, kun vaan ehditään.

Pääasiallisesti keramiikkakoruja myyvä yritys on saanut itselleen pätevän pyörittäjän, sillä korujen suunnittelun ja valmistamisen lisäksi päivätöissä valokuvaamossa työskentelevä Peuho myös kuvaa valmistamansa tuotteet Viikunan nettisivuille. Yksi ja sama nainen siis pyörittää tätä kaikkea itse. Se, jos mikä, on ihailtavaa.

Viikunan nettisivuilta pääsee kauppaan, jossa tuotteet on lajiteltu kategorioittain. Asusteita tai postereita sekä kortteja ei valikoimista vielä löydy, vaan koruosastolla on ehdottomasti suurin osa tuotteista. Koruja voi selailla nimen mukaan, jolloin saa nähtäväkseen saman korun eri värivaihtoehdot. Pidin varsinkin huoltosivusta, jolle oli listattu hoito-ohjeita tuotteille sekä kerrottu lisätietoja eri materiaaleista. Nettikaupan lisäksi Viikunan tuotteita myy tällä hetkellä Turussa sijaitseva Selma&Nils-käsityöputiikki.

Itse jumituin pitkäksi aikaa ihailemaan maalausgallerian teoksia. Vaikka Viikuna tarjoaa pääasiallisesti koruja, kausittain myyntiin syntyy myös maalauksia. Useimmiten Peuho luo akryylimaalauksia kankaalle, mutta silloin tällöin hän innostuu myös akvarelleista. Usein korut saavat inspiraatiota maalauksista tai päinvastoin.

Tuotteista näkee, että inspiratiota ammennetaan yleensä luonnosta ja erityisesti kasvien osista. Joskus hyvä idea löytyy jopa jälkiruuista tai karamelleista. Peuho kuvailee korujensa tyyliä yleisesti värikkääksi ja veikeäksi. Hänen unelmansa olisi valmistaa tulevaisuudessa koruja ja muista asusteita myös haastavammista materiaaleista, kuten puusta, jalometalleista ja nahasta.

Mari oli ihana ja pyysi minua valitsemaan itselleni korun. Olin ihastunut punaiseen sydänkoruun jo heti silloin, kun selailin kaikkia ilmiannettuja pikkuputiikkeja ja kirjoittelin niiden tietoja ylös muistiin. Koru on romanttisesti nimeltään Lempi ja sen materiaali on punaisella lasitteella pinnoitettua valkoista savea. Sydän riippii mustassa nahkanarussa, joka solmitaan niskan taakse. Koru on parhaimmillaan ihoa vasten tai mustan värin kanssa. Silloin sen syvyys ja väri pääsee täysiin oikeuksiinsa.