lauantai 26. marraskuu 2011 14:58

Oskarin lahja

Aloitin aamun sellaisella rääkillä, että oksat pois. Suuntasin nimittäin pitkästä aikaa aikaiselle pumppi-tunnille. Purin siellä pariakin eri ketutusta otsa ja selkä hiessä. Toinen liittyy erään Keski-Suomen suuren lehden yt-neuvotteluihin ja toinen erääseen mainoskampanjaan ja lupausten pitämiseen. Sitten olisi vielä yksi isohko moraaliongelma, joka pitäisi ratkaista. Valaistumista odotellessa.

Päivän asuni oli värien sekamelska. Ei huvittanut pukeutua kokomustaan, ettei olo synkkene entisestään, mutta mustan mukavuushameeni halusin ylleni. Sen kaveriksi sitten puin värikkään topin, kirkkaat sukkahousut ja kolmiväriset kengät. Neuletakin maltoin sentään valita hillitymmästä väriskaalasta. Korkojen sävyyn sopimaan, luonnollisesti. Otsalle vielä “koiranläjänuttura” ja päiväkahviasu olikin valmis. Monenakohan vuonna vielä näin marraskuun lopussa on pystynyt käyttämään ulkona tällaisia kenkiä.


toppi – H&M

neuletakki – Vila

hame – H&M

sukkikset – Lindex

kengät – River Island

Pehmoporoni Oskari vastaanotti torstaina ihanan lahjan UK-apuriltani. Viimeisimmän pakettini mukana tuli porolle pikkuinen yllätys, jonka postitusapurini Jossu oli sinne ystävällisesti ylimääräisenä lahjana sujauttanut. Oskari sai tutustua tummaan pikkuserkkuunsa, kun se sai käsiinsä pienen suklaisen poron! Minä tahtoisin kovasti pistellä Oskarin sukulaispojun poskeeni, mutta se ei kuulemma ole sopivaa käytöstä. Eipä!:D

Psst! Muistakaa kertoa täällä, mitä tukkatuotteita tahdotte minun testaavan. Pikkujoulumekkoarvontaankin ehtii vielä osallistua.!:)



perjantai 08. huhtikuu 2011 05:00

Torstai kanssani

Jos maanantai oli tenttipäivä, tiistai hius- ja keskiviikko ketutuspäivä, tämä oli matelupäivä. Päivä alkoi jotenkin kiireellä, koska minä matelin. Heräsin kyllä ihan ajoissa, mutta jotenkin en saanut mitään aikaiseksi, vaan meinasin myöhästyä päivän ensimmäiseltä luennolta. Aamupala jäi siis minimaaliseksi ajanpuutteen vuoksi ja kipittelin sitten kovaa vauhtia luennolle eväänäni banaani ja cashewpähkinöitä. Asukuvia en ehtinyt aamulla edes miettiä!

torstai

Ihanat hiukseni päättivät heittäytyä säkkärälaineille päivän aikana. Koska ehdin kuvaillaasukuvat vasta luentomaratonin jälkeen iltapäivällä, pääni olisi ehkä pitänyt sensuroida näistä kuvista. Päivän asukokonaisuudeksi himosin maanläheisiä sävyjä ja leveitä lahkeita. Otin 70-luvun tyylin testiin hyvin tosissani. “Kokovartalotyylissä” on aina riskinä, että tuntee itsensä naamiaishahmoksi ja tässä oltiin nyt hyvin lähellä sitä. Vaikka asu vähän epäilytti aluksi (lopultahan tunsin oloni vähän liiankin kotoisaksi siinä), rakastuin kuitenkin farkkuihini uudelleen. Kerrankin leveät puntit, jotka eivät kuitenkaan ole korkojen kanssa liian pitkät! Sain nämä farkut Panic in Paradiselta yhteistyöaikoinamme pari vuotta sitten ja nyt ne on näköjään otettu taas myyntiin. Hyvä veto.:)

Alunperin suunnittelin tälle päivälle kyllä aivan eri asua, mutta sen asun kanssa olisi pitänyt laittaa hiukset kiinni. Enkä voi nyt tehdä niin. Kuten en voi käyttää täysin olkaimettomia tai hihattomia paitoja. Nytkin toisessa käsivarressani on haaleaa maksaläiskää muistuttava kohta. Niin käy joskus, kun värjää itse hiuksensa. Eli hiuksensa, korvansa, niskansa, kaulansa, otsansa ja selkänsä.

70-luku moumou

70-luvun tyyli

70-luvun farkut

toppi – H&M

karvaliivi – KappAhl

farkut – Panic in Paradise (saatu)

vyö – 2nd hand

Päivän kengät ovat niitä harvoja tekonahkakenkiä, joista en ole hankkiutunut eroon. Näissä on vaan kohdillaan niin moni juttu, etten raski luopua näistä. Väri on täydellinen, malli ihana ja nämä ovat jotenkin kuin valetut jaloilleni. Eli täydelliset. Katujakin oli jo vähän lakaistu, joten en joutunut edes tasapainoilemaan koko koulumatkaa niillä ärsyttävillä pikkukivillä. Jee!:)

suosikkikorkkarit

rannekoru – eBay

kengät – H&M

Kotiin päästyäni väsäsin ruuaksi jonkinlaisen kanasalaatin. Jälkiruuaksi valmistin ison kupillisen kahvia ja toteutin sen voimalla (tämä siis selittää seuraavan videopätkän hyperaktiivisuuttani) vihdoinkin erään pitkäaikaisen suunnitelmani. Tai siis me toteutimme.;)

joku kanasalaatti

Kamala tuo video eli nuo meikäläisen hiukset! Piti tosiaan jo jouluna teettää Oskarin kuvasta kortti lähipostini tytöille, mutta se unohtui sitten. Nyt napsaisin Oskarista kuvan parvekkeella ja tulostin kuvan kortiksi. Siihen sitten kirjoitettiin terveiset taakse, tosin näköjään taas maailman huonoimmalla käsialalla. Kortissa lukee: “Ihanaa kevättä Postin tytöille! Me juuri heräiltiin talviunilta… terveisin Iina & Oskari” Niinpä, miten niin me heräiltiin!?:D

Oskarin kortti

kuva Oskarista

Illan suunnitelmani oli paneutua erään urakkaduunin kimppuun, koska deadline lymyilee jo ihan nurkan takana. Toisaalta on kiva, kun töitä voi hoitaa omalta koneelta, mutta toisaalta se painostaa vähän liikaa välillä. Joskus sitä ei osaa rentoutua, kun se typerä tiedosto virnuilee työpöydällä ja koettaa syyllistää siitä, että sen voisi tehdä valmiiksi vielä vähän nopeammin. Nyt se syyllistys sitten toimi ja uhrasin iltani melkein kokonaan kemialle.

Kun olin saanut naputtelusta tarpeekseni vaihdoin vaatteet rennompiin. Vaihdoin myös osoitetta eli lähdin pitämään kaverilleni seuraa naapuriin. Tämän takia suosin niitä aamulenkkejä. Pitkät päivät ovat niin raskaita, että niiden jälkeen en jaksa tehdä yhtään mitään hyödyllistä. Onneksi tämä kurssi loppuu perjantaina! Muuten tämä tyttö uhkaa plösähtää. Pakko tähän loppuun todeta, että kiva, kun kommentoitte niin paljon näitä päivä kanssani -vuodatuksia. Näihin uppoaa normaalia postausta enemmän aika sekä vaivaa, joten on mahtavaa, että otatte nämä positiivisesti vastaan. Kiitos ja jatketaan huomenna!:)

Psst! En sittenkään halua sitä pöytäpuutarhaa. Tuli liian uusavuton olo!:D


keskiviikko 01. joulukuu 2010 15:49

Oskarin nimipäivä

Sain tänään hämmentäviä uutisia. Ulkoiselta kovalevyltäni ei pystytty pelastamaan ainuttakaan tiedostoa, joten sain heittää yllättäen hyvästit mm. monen vuoden valokuville. Parasta tässä on se, etten jaksa edes harmistua tästä tiedosta. Mikään valokuva tai video kun ei voi syrjäyttää muistoja. En vaan osaa nyt jotenkin käsitellä tätä tietoa.

Blogin omistaja on siis viettänyt tänäänpäivänsä uutta pleikkaripeliä testaillen ja treenivaatteissa hikoillen, joten asukuvia ei ole tulossa tänään. Niiden sijaan bloggaajamme haluaa lähettää lempeät nimipäiväonnittelut halailemista ja pussailemista (joskus liikaakin) rakastavalle Oskari-pehmoporolle sinne makuuhuoneen puolelle. Vaikka oletkin tähän aikaan vuodesta hieman talviuninen, teet päivistäni hieman hassumpia ja öistäni hieman pehmeämpiä. Pysythan aina rinnallani, sillä en tiedä, mitä tekisin ilman sinua. Olet rakas!<3

oskarin kanssa


torstai 25. marraskuu 2010 16:04

Hyvät huomiot

Olen huomioinut tänään, että…

  • eilen saapuneessa uudessa takissani ei ollut muuta vikaa kuin että ilman jättimäistä huiviani vetoketjun kohdalta olisi tuullut ilkeästi sisään. Takki on kyllä todella lämmin, en kadu hetkeäkään sen ostamista, vaikka hintaa olikin runsaasti.
  • yrittäminen palkitaan. Sain aamulla tiedon päässeeni finaaliin eräässä kirjoituskilpailussa. Ilmoitan parin viikon päästä, miten kävi.
  • kaikki loppuu aikanaan. Tänään oli sellainen olo aamulla, että uskallan mennä illemmalla cycling-tunnille. Tästä se treenailu taas alkaa.:)

oskari1

  • ettei vain melkein täydellistä kannata pitää, jos voi löytää parempaa, joten italialaiset mustat mokkasaappaat voi huutaa itselleen täältä.
  • talvessa ei oikeastaan ole muuta vikaa kuin liukkaus eli se, ettei voi käyttää mitä tahansa kenkiä haluaa. En millään tahtoisi olla paria kuukautta ilman korkoja.:/
  • suunnittelu on puolet juhlista. Löysin juuri Indiedaysin syntymäpäiville tammikuulle täydellisen mekon. Nyt voin rauhassa etsiä siihen täydelliset asusteet ja suunnitella kaiken kampausta myöten valmiiksi.

oskari2

  • pehmoporot ovat yllättävän valokuvauksellisia.;)
  • vaikka olen viettänyt Finskin kanssa vain vähän aikaa, sitä pikkuista otusta on hirmuinen ikävä kaiken aikaa. Joululomasta maalla tulee varmasti ihana.
  • haluan vielä josku naimisiin. Ja kyllä, tämä päätös johtuu todellakin Gleen hääjaksosta! *haaveilee*

oskari3

Nyt pitäisi sitten alkaa väsätä sukulaisia varten joululahjatoivelistaa. Tänäkin vuonna tuhoon tuomittu tavoitteeni on välttää sitä hurjaa konvehtiboksikasaa, mutta aina se vaan pääsee syntymään. Sinä päivänä, kun se naurettava samanlaisten suklaarasioiden vaihtaminen loppuu, tämä tyttö tanssii villin voitontanssin.;)



perjantai 05. marraskuu 2010 17:41

Oskari esittelee: aarrelipaston sisältö

Terve! Tallustelin pitkästä aikaa salaa koneelle lukemaan Moksun saamia kommentteja. Muutama lukija olikin jo kysellyt perääni ja tässä minä taas olen. Viime aikoina on ollut niin kiire pitää pesäkoloa asuntoa siistinä, etten ole oikein ehtinyt muuta tehdäkään. Kaipa tuo nainenkin joskus oppii siivoamaan, mutta siihen asti se homma kuuluu minulle. Minä olen siis Oskari ja kuten näette, minä olen poro.

oskari ja imuri

Koska Moksu vetelee makuuhuoneessa flunssaisena sikeitä, ajattelin ryhtyä salapoliisiksi ja paljastaa, mitä olohuoneeseen hankittu salaperäinen lipasto sisältää. Minua on kielletty koskemasta siihen, koska lipaston laatikot ovat kuulemma täynnä aarteita. Mutta minäpä en tottele, vaan otan selvää, mitä aarrelipastoon on piilotettu. Huhu kertoo tilanteen olleen aivan eri toissakesän lipastoesittelyssä. Otan avukseni tuolin, jotta yltyn kuvaamaan lipaston sisällön, ja kuvat voi muuten tällä kertaa klikata isommiksi.

lanvinrakkaus

Lipaston päällä on Ikeasta raahattu metallinen vati. Kaksi kertaa sitä onnistuttiin kuulemma vastustamaan, mutta siinä se nyt nököttää. En ymmärrä kyllä alkuunkaan, mitä tuossa vadissa voisi muka säilyttää, siitähän valuu kaikki nestekin ulos! Kuka edes ostaa vadin, jossa on reikiä? Ihmiset, huoh. Nyt vadissa on kuitenkin Lanvin for H&M -malliston (ei mitään poroille) promootiotavaroita, Moksu kun meni ja sekosi niistä täysin.

aarrelipasto1Ylin laatikko on juuri niin sekainen kuin arvelinkin, eihän kukaan tarvitse noin paljon naamatököttejä! Tai no onhan tuolla seassa näköjään karvamömmöjä tai kynsimaalejakin, mutta silti. Onneksi laatikkoon on edes hommattu nuo lokerot, ilman niitä tuota laatikkoa asuttaisi vain kaaos. Toivottavasti nuo siveltimet eivät muuten ole poronkarvaa, pesua ne ainakin kaipaisivat.

aarrelipasto2

Kakkoskerrosta asuttavatkin sitten korut, hiushärpäkkeet sekä jotkin oudot laitteet. Käsittääkseni niillä voi joko kihartaa tai suoristaa karvoitustaan. Meillä poroilla on luonnostaan niin pehmoinen ja sileä karva, että välillä ihan pelottaa, kuinka ihmiset nahkojamme himoitsevat. Hankkikaa mieluummin pehmoiset haalarit, sellaiset voi voittaa täältä.:)

aarrelipasto3

Alimman laatikon kohdalla kiinnostukseni lopahti kokonaan. Täällä on vai huiveja eikä Moksu edes käytä ohuita huiveja juuri koskaan! Mitä tilan tuhlausta. Tämänkin laatikon voisi täyttää jäkälällä tai muulla hyödyllisellä, huiveja kun ei voi edes syödä. Tämä tutkimusretki päättyi tähän. Varsin tylsä lipasto, jos saan suoraan sanoa. Kai sitä pitäisi mennä tiskaamaan ja keittelemään emännälle Panadol-juomat. Poroilemisiin!

oskari