lauantai 04. toukokuu 2013 09:15

On kasvohoitoja ja on KASVOHOITOJA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yli viisi vuotta blogia kirjoittanutta bloggaajaa voi olla haasteellista yllättää. Viime viikon pressipäivillä oli tilaisuus kokeilla kasvohoitoa, mutta en oikein kiinnostunut ajatuksesta, kun halukkuuttani testihenkilöksi etukäteen kyseltiin. Kylpyhuoneeni kaappi kuitenkin tulvii erilaisia kasvonaamioita ja kasvohoito on ollut meikäläisen silmissä vain laiskan naisen ihonhoitosessio, jossa joku muu kuorii sekä puhdistaa ihon ja hoitaa sitä hetken aikaa. Samat tulokset saisi hieman isommalla vaivalla ja pienemmällä rahalla kotona. Turhuuksien turhuutta ja laiskuuden huipentuma, sanoin minä.

Jotenkin pressipävillä aikaa olikin sitten kuitenkin sen verran ylimääräisenä, että päädyin jotenkin täyttämään lomaketta, jossa kyseltiin allergioitani ja yliherkkyyksiäni. Pian makasinkin selällään odottamassa turhaksi odotetun kasvohoitoni alkamista. En tiennyt mitä odottaa, vaikka edellinen hoidettava olikin lähtenyt pöydältä juuri sätelevästi hymyillen ja vuolaasti kasvohoitajaa kiitellen. HydraFacial-kasvohoito ei ollut ennestään kovinkaan tuttu edes konseptina. Tiesin vain, että hoidossa hyödynnetään jotenkin alipainetta. Hoitoni edetessä opin kuitenkin paljon uutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aivan hoidon alussa iholtani puhdistettiin meikit, silmämeikit saivat tosin jäädä. Iho käytiin läpi perustellisesti pienellä imurilla, minkä jälkeen tehoja lisättiin ja todellinen imuttelu eli kuorinta- ja puhdistusosuus alkoi. Kasvohoito tuntui tavallaan märältä imuroinnilta, sillä alipainepää kierrättää hoitonestettä iholla. Hoidon puhdistusvaiheen aikana käytettiin mm. salisyylihappoa ja puhdistuksen jälkeen suoritetussa kosteutusvaiheessa eri vitamiineja, jotka ihoon imeytettiin.

Pähkinänkuoressa homman nimi on siis se, että ihosta kuoritaan kuolleet ihosolut, ihohuokosista imetään epäpuhtaudet ja tilalle kirjaimellisesti työnnetään erilaisia ravinteita. Hoidossa käytettävät nesteet valitaan tavoitteiden mukaan. Minä skippasin vanhenemiseneston ja muut epäkiinnostavat vaihtoehdot ja keskityin täysillä kosteutukseen. Lopussa sain jopa kurkistaa pulloon, jossa epäpuhtauteni lilluivat. Sieltä ei tosin *pettymyksekseni löytynyt mustapäitä ja sainkin erityiskiitosta ihonhoitorutiineistani. Kannatti aloittaa ihonhoito nuorena.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arvatkaapa, mikä oli kokeiluni paras osa? Alle puoli tuntia kestäneen hoidon jälkeen iho näytti säteleivältä eikä se hehkunut punaisena. Koska silmämeikkejäni ei puhdistettu hoidon aikana, pääsin lähtemään kohti seuraavaa tapahtumaa heti kasvohoitoni jälkeen. Parhaat tulokset koin kuitenkin noin viikko hoidon jälkeen, sillä ihoni imaisi itseensä muutaman päivän ajan hoidon jälkeen kaikki tehohoidot aivan erityisen tehokkaasti. Persikkaposket kiittävät ja pieni pintakuivuuskin on poissa. Postauksen kuvituksessa en kuitenkaan ole meikittä, sillä ihoni on sen verran hyväkuntoinen aina, ettei eroa ennen ja jälkeen hoidon otettujen kuvien välillä huomannut. Se jotenkin vain tunsi sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Näitä HydraFacial-kasvohoitoja tehdään jo vaikka kuinka monessa kauneushoitolassa eli jos kiinnostuitte, kannattaa tarkistaa tuolta nettisivustolta, missä lähin hoitopisteenne sijaitseekaan. Minä aion käydä hoidossa uudelleenkin, mutta seuraavan kerran ehkä vasta talvella, jolloin ihoni on ns. hankalimmillaan. Olisi muuten mukava kuulla, jos joku muukin on tätä mahtavaa kasvohoitoa kokeillut. Mitä piditte? :)

* Rakastan suuresti puristella mustapäivä ja finnejä, joten odotin todella sitä tyydyttävää tunnetta, kun olisin voinut nähdä iholtani imuroidut mustapäät pullossa. Tiedän, olen ällöttävä.

(mekko saatu)


keskiviikko 24. huhtikuu 2013 17:16

Klikkaa, kosketa, kieritä; naputa, napsauta, näpytä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eräänä surullisena päivänä tietokoneeni nimeltä Airi sanoi sopimuksensa irti huomattuaan, että latausjohto oli murtunut eikä vanha rouva saanut enää virtaa. Koetin metsästää uutta virtajohtoa jostakin edullisesti, kunnes kuulin, että tietokoneeni merkki oli patentoinut virtajohdon pään eli siitä ei löytyisi muuta kuin hieman alle sata euroa maksava aito versio. Kiukuttelin asiasta pari viikkoa ja päätin sinä aikana tutustua paremmin työtietokoneeseeni. Otin sen mukaan vanhempieni luokse (koska täällä kotona voin olla pöytäkoneella)  ja päätin saman tien kirjottaa myös blogiini käyttökokemuksia HP:lta  medialainaan saadusta Envy x2 -tietokoneesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koin tietokoneen käyttöönoton helpoksi, koska puhelimessani (Nokialta saatu Lumia 920) on sama Windows 8 -käyttöjärjestelmä ja sen ansiosta synkronoin tietoni koneelle puhelimesta ihan hetkessä. Sähköpostitilien synkorointiinkaan ei saanut kauaa aikaa kulumaan, vaan mailit voi lukea koneelta kätevästi erillisellä ohjelmalla ilman, että selaimella tarvitsee mennä sähköpostiin, kirjautua ulos ja takaisin sisään parissakin eri paikassa ja muutamilla eri tunnuksilla. Pidän koneessa myös siitä, että siihen saa paljon samoja sovelluksia kuin puhelimeeni. Aloitusnäytössä näkyy tahdostani mm. paikallinen sää, sähköpostitilanne, muistilaput, ystävieni viestit minulle sekä uutiset. (Uutisiahan en vieläkään lue, mutta pojat toimistolla kiusaisivat minut hengiltä, jos sovellusta ei olisi ruudussa.)

Oikeastihan en intoilisi läppäristä mitenkään näin paljon, ellei tässä olisi jotakin jujua. Juju löytyy siitä, ettei tämä työkoneeni ole todellakaan “vain läppäri”, vaan samassa koneessa on sekä Windows 8 -kannettava tietokone että taulutietokone. Näytön saa siis irti, jos syystä tai toisesta tahtoo käyttää pelkästään tablettia! Tablettia voi käyttää käyttötarkoituksen mukaan sekä vaaka- että pystyasennossa, kuten Kisu alla olevissa kuvissa teille ystävällisesti demonstroi. Kevyessä näytössä on vieläpä erillinen akku eli sen kanssa voi hyvillä mielin lähteä näyttämään naapurille nettikauppabongauksia (lue: äkkilähtöjä) ja jättää näppäimistön johdon päähän ikkunalaudalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pidin koneessa varsinkin siitä, että sitä voi ns. sekakäyttää klikkailemalla sivuja sekä hiirellä että suoraan sormella. Toiminnot eivät sulje toisiaan pois, vaikka ensin oletin virheellisesti, että näyttöä voisi klikkailla sormella vain, kun se on irti näppäimistöstä eli toimii tablettina. Sivujen rullaaminen on esimerkiksi paljon helpompaa sormella kuin hiirellä tai näppäimistön nuolinäppäimellä. Myös sivujen zoomaamiseen jää koukkuun nopeasti. Siitä antoi kiitosta äitini, jonka näkökyky ei ole enää aivan priimaluokkaa. Samainen äiti kiitteli myös siitä, miten Angry Birdsiä on paljon kivempi pelata tabletilla kuin puhelimella.

Negatiivista huomiota kiinnitti koneen kykyyn tunnistaa hiiri. Joskus hiiri vain katosi näytöltä ja palasi vasta, kun näytön napsautti irti ja kiinnitti uudelleen takaisin. Näyttö saattaa välillä myös tunnistaa kosketuksen, vaikka siihen ei sillä hetkellä kosketa, ja zoomailla siksi itsestään auki olevaa sivua suuremmaksi. Myös “väärään suuntaan” rullaamiseen kesti aikaa tottua, mutta tämä taitaa olla vain todellakin totuttelukysymys. Lisätietoja koneesta voi lukea täältä, itse kun keskityin lähinnä omiin kokemuksiini, joita minun käytölläni on syntynyt. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


perjantai 15. maaliskuu 2013 09:13

Valoimpulssilaitetestin tulokset

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain tässä postauksessa testattavakseni Venus Naked Skin designed by Braun -valoimpulssilaitteen. Testituloksia on kyselty hurjasti ja nyt niitä olisi viimein luvassa. Kirjoittelinkin siitä jo välituloksia täällä, mutta tottahan toki tahdon jakaa teille lopullisen arvionikin. Testijakson alussa käytin laitetta kahden viikon välein. Nyt elän sitten jo ylläpitovaihessa, jossa ihoaluetta käsitellään enää joka toinen kuukausi eli toisin sanoen vain kerran kahdessa kuukaudessa. Se on todella harvoin ja jouduinkin ohjelmoimaan puhelimeni muistuttamaan käsittelystä, jotta en unoda sitä kokonaan. Sivuoireet, jotka edellisessä postauksessa mainitsin, katosivat itsestään käytön jatkamisen myötä kuten ounastelinkin etukäteen.

Käsittelin siis testijakson aikana vasenta kainaloani laitteella ja oikean kainalon annoin elää omaa elämäänsä. Tällä hetkellä vasemmassa kainalossa ei kasva karvoja lähes ollenkaan eli hoito on toiminut.  Lopputulos olisi vielä parempi, jos ihoalue olisi tasaisempi eikä käsittelyssä jäisi väliin kohtia.  Tilanne tulee kuitenkin korjaantumaan ajan myötä ja voinhan tiheentää käsittelyväliä, jos tahdon paremman lopputuloksen nopeasti. Kainalo on siitä hankala testialue, että vaikka se on alueensa pieni, se on varsin epätasainen ja hankala käsiteltävä. Nyt olisi sitten edessä oikeankin kainalon totuttaminen hoitoihin.

DSC_0840

Kainaloideni lisäksi alan jatkossa käyttää valoimpulssilaitetta myös kasvoihini ja bikinirajalle. Jos laite kiinnostaa, sen hintoja voi vertailla kätevästi esimerkiksi täällä. Hinnoissa on välillä isojakin eroja. Jos karvanpoisto kiinnostaa yleisesti aiheena näin kevään kynnyksellä, olen näköjään joskus kirjoittanut aiheesta kunnon postauksenkin. Valoimpulssilaitehan on aika hintava vaihtoehto, vaikka se tosin kestää “kulumatta” vuosikymmeniä toisin kuin esimerkiksi höylät. Karvanpoistokeinoja löytyykin onneksi jokaiseen makuun. Karvoista pääsee eroon väliaikaisesti tai jopa kokonaan ja operaatio voi olla joko hieman kivulias tai täysin kivuton. Totean nyt vielä kerran, että kotona käytettävä valoimpulssihoito ainakin toimii. :)


sunnuntai 03. helmikuu 2013 16:57

Tablettia testaamassa

Aamulla alkanut arvonta on jo täydessä tohinassa, joten nyt on varmaankin oikea hetki kertoa hieman lisää tuosta palkinnosta. Sain myös itselleni tuollaisen pienen tabletin kokeiluun ja kuvattavaksi arvontaa varten Superkauppa.fi-nettikaupasta. Päätin kirjoittaa viisi ensimmäistä positiivista ja negatiivista tuntemustani ylös teille. Kannoin tablettia mukanani muutaman päivän ja käytin sitä läppärini tilalla erilaisiin aktiviteetteihin. Tässäpä hieman ajatuksia, joita pikkuisen kaverin mukana kantaminen meikäläisessä oikein herätti. Postauksen kuvaajaksi nakitin yövieraani Veeran.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tabletin plussat:

  • 7-tuumainen näyttö on vielä pienempi kuin pienin läppärini, joka on kuitenkin vain noin 11-tuumainen.
  • tarjolla on useita värivaihtoehtoja klassisista perusväreistä räväkkään pinkkiin.
  • tabletti tunnistaa jopa viisi samanaikaista kosketusta näytöllä.
  • sovellusten lataaminen ja ostaminen on helppoa kauppasovelluksen kautta, sillä käyttäjätilin luominen onnistuu ihan hetkessä.
  • akun kesto yllätti varsin positiivisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tabletin miinukset:

  • muistikortti on aivan pakollinen, sillä omaa muistia laitteessa on todella naftisti eli vain 2 Gt.
  • oletuksena ei ole erillistä animoitua roskakoria työpöydällä.
  • laajempi kirjoittaminen laitteella on todella rasittavaa, minkä vuoksi laite ei sovi mielestäni bloggaamiseen. Ilman erillistä näppäimistöä siis.
  • laitteen kamera, jolla voi ilmeisesti kuvata vain itseään, on aikalailla maailman surkein.
  • tabletin  ulkomuoto hieman lelumainen, mutta se saattaa johtua värivalinnastani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä pidän omasta tabletistani kovasti, mutta nyt sinullakin on mahdollisuus saada tällainen itsellesi. Vielä ehtii siis osallistua vapaavalintaisen tabletin arvontaan tässä postauksessa. Muistakaahan vaan valita se tabletin väri (musta, pinkki tai tämän valkoinen) ennen osallistumista, kirjoittakaa se osallistumiskommenttiinne ja lukekaa muutenkin arvontaohjeet kunnolla. Osallistumisaikaa on jäljellä enää puoleenyöhön asti! :)


keskiviikko 16. tammikuu 2013 10:21

Kamerarakkauden synty

Kuvittele kamera, jolla ryhmäkuvaan voisi sen yhden irvistelijän kasvojen tilalle vaihtaa saman tyypin normaalin ilmeen tai avata salamaa pelästyvän kaverin sulkeutuneet silmät, kun taas kuvassa onnistuneiden ihmisten kasvot pysyisivät ennallaan. Kuvittele kamera, joka tekisi lemmikistäsi ottamistasi kuvista gifin puolestasi jo kamerassa. Kuvittele kamera, joka ottaisi laadukkaita kuvia myös hieman hämärämmässä ilman salamaa. Tämä kamera voisi jakaa kuvasi suoraan sosiaaliseen mediaan halutessasi vaikka erilaisten kuvanmuokkausohjelmien läpi vietyinä ja mikä parasta, tämä kamera olisi kiinni puhelimessasi. Tai siis on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeksi esittelin Nokialta saamani Lumia 920 -älypuhelimen ominaisuuksista langatonta lataamista, nyt keskityn mielettömään kameraan.  Sen paras ominaisuus tosiaan on, että sillä saa huomattavasti esimerkiksi aiempaa 800-mallia parempia kuvia samoissa olosuhteissa. Varsinkin hämäräkuvaus onnistuu nyt paremmin. Minä menin kuitenkin ihastumaan lisäominaisuuksiin, kuten tuohon Smart Shootiin, joka lisää ryhmäkuvien onnistumistodennäköisyyttä eksponentiaalisesti. Ai, tekee mitä? Antaa vaihtaa irvistävän kaverin kasvojen tilalle sen ilmeen, mikä kaverilla oli ennen kuvaa, kun raukka ei vielä ehtinyt irvistää. Cinemagraphilla puolestaan saa tehtyä monien bloggaajien rakastamia gif-kuvia suoraan puhelimessa ja Panorama-sovelluksella luodaan sovelluksen nimen mukaisesti panoraamakuvia.

kuvan muokkaamien lomogram

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka en (vielä) instailekaan, harrastan silti kännykkäkuvieni muokkausta ennen niiden tykittämistä sosiaaliseen mediaan. Tätä varten latasin puhelimeeni Lomogram-sovelluksen, jossa kuville voi valita kehyksiä ja värisävyjä. Sovellus on kamerasovelluksista ylivoimainen suosikkini. Tuossa yllä olevassa kuvasarjassa näette esimerkin siitä, millaiseksi kuvan voi kamerassa muokata. Paljon kuvia ottavana ihmisenä arvostan todellakin puhelinta, jonka kamerassa on näinkin paljon lisätoimintoja. Kamera on toki mukanani usein, mutta kännykkä aina. Ottamani kuvat latautuvat suoraan SkyDrive-palveluun omille WindowsPhone-sivuilleni (jossa voin muutenkin hallinnoida puhelintani) eli ne ovat heti kuvan ottamisen jälkeen myös tietokoneellani. Siksi tämän seuraavan kuvavertailunkin tekeminen oli helppoa.

ennen lomogram

jalkeen lomogram

Toivottavasti koitte tämän postauksen informatiivisena. Koetin keskittyä nyt pinnalla oleviin aiheisiin eli juurikin noihin insta(tyylisiin) juttuihin, jotka tuntuvat olevan kaikkien harrastus. Ladattavia sovelluksiahan on tarjolla vielä hurjasti lisää, mutta minä opettelen ensin käyttämään näitä muutamaa kunnolla. Palataanhan aiheeseen taas, kun löydän puhelimestani ominaisuuksia, jotka tahdon kanssanne jakaa. :)